Koulujen lukuvuosi alkoi
Namibiassa 15.1. Koulua on tätä kirjoittaessani siis käyty vähän yli kaksi viikkoa. Vaikka maassa
on yleinen oppivelvollisuus ja valtio takaa ilmaisen peruskoulun kaikille,
käytännössä koulupaikan löytyminen ei ole itsestään selvää.
Koulujen alkaessa
uutisoitiin siitä, miten monet vanhemmat vielä koulujen alettuakin etsivät
kuumeisesti koulupaikkaa lapsilleen. Kyse on perheistä, jotka ovat muuttaneet,
tai jotka haluavat siirtää lapsensa korkeiden lukukausimaksujen takia pois
yksityiskouluista valtion kouluihin. Opetusministeriön mukaan koulupaikkoja
koko maassa on jopa yli tarpeen, mutta kysyntä ja tarjonta eivät joillain
alueilla vastaa toisiaan. Oman ongelmansa muodostavat 8. luokkalaiset, joista jopa
puolet on jäänyt luokalle ja kilpailee nyt ikänsä puolesta kahdeksannelle
luokalle tulevien kanssa koulupaikoista. Tämä puolestaan liittyy ylimpien
luokkien päättökokeita koskevaan opetussuunnitelmauudistukseen, joka
toteutetaan portaittain vuosina 2019-2020. Ilmeisesti useat näistä luokalle
jääneistä ovat halunneet itse jättäytyä luokalle, jotta pääsevät saumattomammin
seuraamaan uutta systeemiä.
Peruskoulun maksuttomuus
on myös alkaneena lukuvuotena suhteellista. Valtion kouluissa ei edelleenkään
ole lukukausimaksuja, mutta heikon taloustilanteen takia valtionavustuksia
kouluille on leikattu siinä määrin, että koulut eivät enää pysty hankkimaan tarvittavia
opiskelutarvikkeita. Koska opetus edelleen on nimellisesti maksutonta, koulut
eivät voi virallisesti ottaa maksua koulutarvikkeista, vaan kiertävät tätä
keräämällä vanhemmilta vapaaehtoisia tukimaksuja. Käytännössä kuitenkin
opiskeluvälineet annetaan ainoastaan niille oppilaille, joiden vanhemmat ovat
suorittaneet vapaaehtoisen maksun.
Vietin koko viime viikon
eräällä alakoululla, jossa seuraamallani luokalla oli edelleen muutama oppilas,
joilla ei ollut tarvittavia vihkoja. Nämä oppilaat tekivät muistiinpanonsa
irtopapereille, jos joku toinen oppilas tai opettaja sattui sellaisen antamaan.
Käytännön kokemus on osoittanut, että nuo irtolaput katoavat johonkin saman
tien kun oppitunti on ohi. Joillain oppitunneilla nämä oppilaat eivät tehneet
mitään muistiinpanoja. Sen lisäksi, että läksyjen tekeminen kotona on
mahdotonta, joutuvat nämä oppilaat tietysti myös kärsimään siitä stigmasta,
että heidän vanhemmillaan ei ole varaa tai halua hankkia heille
koulutarvikkeita, toisin kuin luokkakavereiden vanhemmilla.
Maan pääsanomalehden
yleisönosastossa oli myös paljon kirjoituksia koulun alkuun liittyen. Eräs ”Viikon
kirjeen” kirjoittaja oli sitä mieltä, että koko koulujärjestelmä on
epäonnistunut. Keinoina koulujärjestelmän parantamiseen hän ehdotti lomien
lyhentämistä, oppikirjojen määrän lisäämistä, virassa olevien opettajien
ryhdistäytymistä ja äidinkielisen opetuksen ulottamista neljännelle luokalle.
Namibiassa lukuvuosi
alkaa tammikuussa ja päättyy joulukuussa. Lukuvuosi jakaantuu kolmeen
lukukauteen, joiden väliin jää aina noin kuukauden loma. Koulupäivien
yhteenlaskettu määrä on kuitenkin 198, eli kymmenisen päivää enemmän kuin
esimerkiksi Suomessa. Pelkkä koulupäivien määrä ei siis selitä heikkoja
oppimistuloksia. Tarkkailtuani tässä vaiheessa viikon ajan oppitunteja olen
väistämättä havainnut, ettei oppiminen ole kovinkaan tehokasta. Paljon aikaa
kuluu siihen, että puuttuvia tarvikkeita, vihkoja ja kyniä, lainaillaan sieltä
täältä. Opetus perustuu pitkälti opetuskeskusteluun, toistoon ja kopiointiin.
Luokissa toki on myös julisteita, joiden avulla opettajat havainnollistavat
opetusta, ja luokan hallitsevat opettajat osaavat innostaa oppilaita
osallistumaan. Toisilta opettajilta kuluu kuitenkin huomattavasti aikaa järjestyksen ylläpitämiseen.
Oppikirjoja on ainoastaan
luokassa, ja niitä riittää joissain tapauksissa jokaiselle oppilaalle, joissain
aineissa kaksi oppilasta jakaa saman oppikirjan. Kirjojen kunto vaihtelee lähes
uudesta kannettomiin kirjoihin, joista puuttuu osa sivuista. Pulpetit ja tuolit
olivat myös erittäin huonossa kunnossa siinä koulussa, jossa vierailin.
Metallijalkaiset pöydät ja tuolit ensinnäkin pitävät tavatonta meteliä
raapiutuessaan betonilattiaa vasten. Toiseksi niihin kiinnitetyt puiset
pöytälevyt ja istuinosat olivat osassa kalusteita irronneet. Eräänkin
paripulpetin kansi putosi rämähtäen matikantunnin aikana useampaan kertaan. Ei
ihme, jos opetukseen keskittyminen ei silloin onnistu.
Tapaamani opettajat
suhtautuivat kaikista hankaluuksista huolimatta myönteisesti työhönsä ja
kokivat sen kutsumuksenaan. Kuvitellessani itseni opettamassa neljääkymmentä
hyvin erilaisista koti- ja kielitaustoista tulevia oppilaita meluisassa,
huonosti varustellussa luokassa yli kolmenkymmenen asteen lämmössä menettäisin
luultavasti motivaationi paljon nopeammin. Näissä opettajissa ja oppilaissa on
kaikesta huolimatta Namibian tulevaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti