maanantai 25. elokuuta 2014

VALTUUSTOALOITE KOULUJEN HÄVIKKIRUOAN JAKELUMAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ


Kuluvan vuoden aikana on uutisoitu eri puolelta Suomea koulujen hävikkiruoan jakelukokeiluista. Parhaillaan kokeiluja aloitellaan pääkaupunkiseudulla, ja esim. Järvenpäässä kokeilusta on saatu niin hyviä kokemuksia, että jakelua laajennetaan kaikkiin kaupungin yläkouluihin.

Me allekirjoittaneet esitämme, että ruokapalvelusta vastaavat tahot selvittävät koulujen hävikkiruoan jakelun mahdollisuutta Mäntsälässä. Selvityksen tulee antaa vastaukset ainakin seuraaviin kysymyksiin:

-          Miten suuri ruokahävikki on?

-          Millä edellytyksillä hävikkiruoan jakelu olisi mahdollista aloittaa?

-          Miten ruoan kuljetus mahdollisiin jakelupisteisiin on mahdollista toteuttaa siten, että ruoan laatuun ja turvallisuuteen (esim. ruoan lämpötilan säilyminen riittävän korkeana) liittyvät kriteerit täyttyvät?

-          Mitkä olisivat mahdolliset yhteistyökumppanit? Olisiko jakelu mahdollista järjestää esim. seurakuntien diakoniatyön, kunnan sosiaalityön tai joidenkin kansalaisjärjestöjen kanssa yhteistyössä?

 
Mäntsälän kunnanvaltuustossa 25.8.2014

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä

Soili Norro (valtuutettu)
Matti Virtanen (varavaltuutettu)
Hans Hammert (varavaltuutettu)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti