Valitettavasti sairastuin valtuuston kokousta edeltävänä yönä enkä päässyt pitämään ryhmäpuheenvuoroa valtuustoon. Olimme kuitenkin keskustelleet KUK-selvityksessä jatkamisesta KD:n johtokunnan kokouksessa edeltävänä perjantaina. Kerroin oman kantani selvitykseen johtokunnalle, ja päädyimme siihen, että johtokunnan kanta selvityksessä jatkamiseen on kielteinen. Selvityksen loppuraportissa on paljon hyvää eikä se teoriassa karsi lähipalveluja. Ongelmana on kuitenkin tiukat lähentymiskriteerit, joihin kunta joutuu sitoutumaan selvityksessä jatkaessaan. Se aiheuttaa muutenkin tiukkaan talouteen ulkoapäin saneltua sopeutuspainetta. Toinen ongelma on lähidemokratian toteutumattomuus. Raportin hahmottelemista lähifoorumeista huolimatta päätösvalta näyttää keskittyvän ja loittonevan erityisesti meistä rauna-alueiden kuntalaisista.
Valtuustossa "kyllä"- kanta voitti äänetyksessä 24-19 lähinnä kokoomuksen ja demarien äänillä. KD:n varavaltuutettu äänesti "ei" sopimuksemme mukaisesti. On oletettavaa, että nyt päätösesityksen puolesta äänestäneissäkin on niitä, jotka eivät välttämättä tule äänestämään liitoksen puolesta liitossopimuksesta päätettäessä. Itse ajattelen, että on johdonmukaisempaa äänestää selvityksessä jatkamista vastaan jo tässä vaiheessa, koska selvityksen jatkaminen ei enää tuo mitään varsinaisesti uutta tietoa siinä mukana oleville. Päin vastoin, nyt aletaan vauhdilla ja tarmolla valmistella varsinaista yhdistymissopimusta ja soveltaa lähentymiskriteereitä. Mielestäni on itsensä ja muiden pettämistä olla olevinaan mukana vielä tässä vaiheessa ja sitten pyörtääkin takaisin kalkkiviivoilla.