lauantai 24. marraskuuta 2012

Lasten kotihoidon tuesta


Lasten kotihoidon tuesta on taas viime päivinä keskusteltu vilkkaasti pääministeri Jyrki Kataisen tuotua Ruotsin tuliaisina vaatimuksen pienten lasten vanhempien, lähinnä äitien, mahdollisuudesta osa-aikatyöhön. Se on Ruotsissa kuten monessa muussakin maassa paljon yleisempää kuin Suomessa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK tarttui hanakasti tähän avaukseen ja kiirehti vaatimaan lasten kotihoidon tuen keston leikkaamista. EK perustelee leikkausta toisaalta huolella naisten työurakehityksestä, toisaalta sillä että ”terve ihminen tarjoaa työpanostaan työmarkkinoilla”. Todellisuudessa syy taitaa olla lähinnä se, että työnantajapuolta edustava EK haluaa mahdollisimman suuren työvoimareservin, siitä huolimatta ettei kaikille nykyisillekään työnhakijoille riitä töitä.

EK:n vaatimuksiin ovat vastanneet voimakkaasti mm. keskustapuolue ja Akava. Kristillisdemokraattien kansanedustaja Leena Rauhala esitti osaltaan Eduskunnan suullisella kyselytunnilla 15.11.2012 kysymyksen hallitukselle siitä, miten hallitus aikoo turvata lapsiperheiden valinnanvapauden ja mahdollisuuden hoitaa lastaan kotona. KD:n puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen puolusti lasten kotihoidon tukea puhuessaan tänään puoluevaltuustolle:

Vaikka Suomessa alle kolmevuotiaiden lasten äitien työnteko on hiukan vähäisempää kuin Ruotsissa, tämä ei näytä syrjäyttävän äitejä työelämästä vuosikausiksi. 3–5-vuotiaiden lasten äitien työssäkäyntiaste Suomessa on samansuuruinen kuin Ruotsissa, ja 6–16-vuotiaiden lasten äitien korkeampi kuin ruotsalaissisarten.

KD puolusti ansiokkaasti lasten kotihoidon tukea jo keväällä hallituksessa, kun kotihoidon tukea uhkasi lakkauttaminen säästösyistä. KD:n perhepoliittisen ohjelman mukaan lasten kotihoidon tuki on tärkeä osa niitä keinoja, joilla tuetaan perheiden hyvinvointia. Siihen on myös kirjattu tavoite kotihoidon tuen korottamisesta ja laajentamisesta.

Yhden kunnallisen päivähoitopaikan hinta on n. 10 000 euroa vuodessa. Alle kolmivuotiaiden hoito on vielä kalliimpaa, koska heitä kohden tarvitaan 1 hoitaja / 4 lasta (yli 3-vuotiaiden ryhmissä 7 lasta / hoitaja). Alle kolmivuotiaiden on myös todettu sairastelevan isoissa lapsiryhmissä enemmän kuin vanhempien lapsien. Pienten lasten hoidossa ei ole kyse varhaiskasvatuksesta, vaan pitkälti perushoidosta. Vasta 3-4 vuoden iästä lähtien lapset hyötyvät ryhmässä toimimisesta ja siitä virikkeellisyydestä, jota ammattitaitoiset varhaiskasvattajat kykenevät antamaan. On siis aiheellista tukea vanhempien mahdollisuutta hoitaa omat lapsensa kotona kolmeen ikävuoteen saakka ja säästää varhaiskasvatuksen resurssia isommille lapsille. Heidän kohdallaan laadukas varhaiskasvatus lisää kouluvalmiuksia, antaa mahdollisuuden kehityksen ja oppimisen häiriöiden varhaiseen diagnosointiin ja ehkäisee näin lähtökohdiltaan heikompiosaisten lasten syrjäytymistä.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Päihdeäitien pakkohoidosta ja syntymättömän ihmisoikeuksista


Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (HS 6.11.2012) nostetaan esiin lakiluonnos päihdeäitien pakkohoidosta. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet äidin raskaudenaikaisen jatkuvan ja runsaan alkoholinkäytön lisäävän keskenmenon riskiä ja aiheuttavan sikiölle epämuodostumia ja keskushermoston vaurioita. Alkoholialtistuneille lapsille tyypillisiä ovat myös kielellisen kehityksen viivästyminen, ylivilkkaus, koulunkäyntivaikeudet ja käyttäytymishäiriöt.

Päätoimittaja myöntää sikiön terveyden suojelun tarpeen. Hän näkee kuitenkin periaatteellisen ongelman siinä, voidaanko lailla sallia pakkohoito. On totta, että pakkohoidon sallimiseen pitää olla vahvat perusteet. Historiasta tiedämme, että pakkohoidon tarpeella on perusteltu esim. toisinajattelijoiden internoimista totalitäärisissä yhteiskunnissa.

Päihdeäitien pakkohoidossa ovat vastakkain äidin itsemääräämisoikeus ja sikiön oikeus syntyä terveenä. Lainaan Hesarin pääkirjoitusta: ”Päihdeäitien pakkohoito asettaisi ensimmäistä kertaa sikiön oikeudet raskaana olevan naisen oikeuksien edelle. Suomen oikeus lähtee nykyisin siitä olettamuksesta, että ihmisoikeudet alkavat ihmisen syntymästä ja päättyvät hänen kuollessaan. Olettamus muuttuu, jos sikiö saa uudessa laissa oikeuksia.”

Päätoimittaja paljastaa tässä sen tosiasian, että vallitsevan aborttilain mukaan syntymättömällä lapsella ei ole ihmisoikeutta. Näin ei ole aina ollut. Ennen vuonna 1970 voimaan tullutta lakia sikiöllä oli lähtökohtaisesti samat oikeudet elämään ja terveyteen kuin äidilläkin. Nyt pakkohoidon vastustajat pelkäävät, että pakkohoidon salliva laki avaa tien myös aborttioikeuden rajoittamiselle, minkä päätoimittaja sanoo suoraan kirjoituksessaan.

Suomessa tehtävistä aborteista yhdeksän kymmenestä tehdään ns. sosiaalisin perustein. Suurimmassa osassa ei siis ole kyse raiskauksen tai insestin seurauksena alkaneesta raskaudesta, ei alaikäisen raskaudesta tai lääketieteellisestä syystä tehtävästä abortista. Vapaan aborttilain perusteena on käytetty juuri äidin vapautta ja itsemääräämisoikeutta. On syytä nostaa uudelleen tarkasteluun se ihmiskuva, joka on nykyisen aborttilain perustana. Alkavatko ihmisoikeudet vasta syntymästä vai siitä hetkestä kun uusi ihmiselämä alkaa munasolun hedelmöittyessä? Olemuksellisesti ei ole mitään eroa syntyneen ja syntymättömän lapsen välillä. Miksi toisella on ihmisarvo, toisella ei?