Lehtikirjoituksia

Opetuksessa voisi käyttää kaikkia luokassa läsnä olevia kieliä

UNESCOn koulutusraportti vuodelta 2016 toteaa, että lähes 40 prosenttia maailman väestöstä joutuu käymään koulua vieraalla kielellä. Opetuskieli on usein sekä opettajille että oppilaille vieras entinen siirtomaavallan kieli. Siksi opetus perustuu usein toistoon ja ulkoa opetteluun, ei vuorovaikutukseen ja ajattelutaitojen kehittämiseen. Lukemaan oppiminen ja käsitteiden omaksuminen viivästyvät, kuten Mari Mannisen artikkelissa Koulutus ei takaa oppimista tai työpaikkaa (HS 12.8.2020) todettiin.

                      Vaikka maan virallinen kielipolitiikka perustuisi yhden opetuskielen käyttöön, kielenylittävän pedagogiikan keinoin voidaan toteuttaa monikielistä opetusta. Oppilaiden sallitaan ilmaista ajatuksiaan omalla kielellään ja kieltä vaihdetaan tarkoituksenmukaisesti oppimisprosessin eri vaiheissa. Opetuksessa käytetään monikielisiä materiaaleja ja sanastoja. Pitkään on ollut vallalla yksikielisen opetuksen ihanne, jossa virallinen opetuskieli on ollut ainoa sallittu kieli luokassa. Viimeaikaisin tutkimus on kuitenkin osoittanut, että oppimistulosten kannalta tehokkaampaa on käyttää kaikkia luokassa läsnä olevia kieliä. Tarvitaan tutkimustietoon perustuvaa asennemuokkausta, jotta muiden kielten käyttö opetuksessa hyväksyttäisiin.

                      Monikielistä opetusta on kehitetty myös länsimaissa. Esimerkiksi kielikylpyopetuksesta on hyviä kokemuksia, vaikka opetuskieli on oppilaille vieras kieli. Miksei sama toimi Afrikassa? Toimii kyllä sikäli, että ainakin osa oppilaista oppii maan valtakielen melko sujuvan arkikäytön. Käsitteellisemmän kielen oppiminen olisi välttämätöntä menestymiselle myöhemmissä opinnoissa. Se jää kuitenkin usein puolitiehen. Syitä ovat oppimateriaalien ja pätevien opettajien puute. Heikosti opetuskieltä osaavat vanhemmat eivät kykene tukemaan opiskelua, ja arvostuksen puute omaa kotikieltä kohtaan heikentää oppilaan itsetuntoa ja motivaatiota.

                      Äidinkielisen opetuksen merkitystä oppimiselle on korostettu pitkään. Siitä huolimatta koulutusta koskeva kielipolitiikka on monissa maissa edellä kuvatun kaltainen. Syynä on usein valtaapitävän eliitin halu säilyttää asemansa. Heillä on varaa kouluttaa lapsensa parhaissa kouluissa, joissa nämä omaksuvat eurooppalaisperäisen valtakielen. Myös valtaosa kouluttamattomista vanhemmista haluaa lapsilleen koulutuksen eurooppalaisella kielellä, koska sen hallitseminen on ainoa keino nostaa sosiaalista ja taloudellista statusta.

                      Edellä kuvatuista syistä ei ole todennäköistä, että esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tehtäisiin radikaaleja koulutuspoliittisia uudistuksia. Koulutuksen kriisi vaatii kuitenkin toimenpiteitä myös opetuskielen osalta. Opettajien koulutus on avainasemassa koulutuksen kehittämisessä. Antamalla valmiuksia monikielisen opetuksen toteuttamiseen ja oppimateriaalien muokkaamiseen siihen sopiviksi voidaan tukea heidän ammattitaitoaan ja siten vaikuttaa myönteisesti oppimistuloksiin.

Soili Norro

Kieltenopettaja, tohtorikoulutettava

Soveltava kielentutkimus, Turun yliopisto

Julkaistu Helsingin Sanomissa 21.8.2020

Kotoutumisesta Kari Kuismalle

Ensiksi haluan kiittää Karia mielenkiinnosta omaa kirjoitustani (MU 9.-10.4) kohtaan. Omassa vastineessaan (MU 16.-17.4.) hän esitti minulle suoran kysymyksen, johon nyt vastaan. Kari kirjoitti näin: ”Haluaisin kysyä Soililta, että miksi meidän suomalaisten täytyy niin erikoisesti kantaa vastuuta kyseisestä asiasta?”(eli pakolaisista ja heidän kotoutumisestaan).

YK:n alaisen pakolaisjärjestön UNHCR:n viimeisimpien tilastojen mukaan maailmassa on noin 15,1 miljoonaa pakolaista. Tämä on suurin luku kahteenkymmeneen vuoteen. Suurin osa heistä, 4,1 miljoonaa, elää pakolaisina Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa, eli niillä kriisialueilla, jotka Kari kirjoituksessaan mainitsi, elää 3 miljoonaa ihmistä pakolaisina. Euroopassa pakolaisina elää viime vuoden tilaston mukaan 3,5 miljoonaa ihmistä ja Amerikassa vain 753 000. Loput 3,8 miljoonaa elävät Aasiassa.

Vastauksena Karin kysymykseen voin todeta, että en ole missään yhteydessä väittänyt, että suomalaisten tulisi jotenkin erityisesti kantaa vastuuta pakolaisista. Edellä esittämistäni luvuista käy selvästi ilmi, että suurimman vastuun heistä – YK:n tuella – kantavat köyhät kehittyvät maat. Mäntsälän osalta on esitetty 49 oleskeluluvan saaneen pakolaisen vastaanottamista. Se on häviävän pieni osuus 15 miljoonasta.

On aivan oikein muistuttaa meidän kuntapäättäjien vastuusta omista kuntalaisista. On myös oikein suhtautua realistisesti niihin ratkaistaviin kysymyksiin, joita pakolaisten vastaanottaminen tuo tullessaan. Tarvitaan satsauksia niin sivistyspalveluissa, terveyspalveluissa kuin sosiaalipalveluissakin. Pitää kuitenkin muistaa, että oleskeluluvan saaneet ovat joka tapauksessa jäämässä Suomeen. He asettuvat jonnekin asumaan ja ovat siitä lähtien kuntalaisia siinä missä kuka tahansa. Jos heidän sijoittamisensa tehdään hallitusti ja suunnitellusti, toivottavasti vältytään juuri siltä, mitä Kari ja moni muukin pelkää, eli maahanmuuttajien keskittymiseltä isoihin keskuksiin ja samoille alueille eli niin sanotulta gettoutumiselta. Tällaisten keskittymien syntyminen ja niissä asuvien kääntyminen sisäänpäin yhdistettynä sosio-ekonomisiin ongelmiin on omiaan johtamaan niihin ei-toivottuihin tilanteisiin, joihin Kari viittasi. Juuri niiltä halutaan välttyä hajasijoittamalla turvapaikan saaneet eri kuntiin ja huolehtimalla heidän kotoutumisestaan.

En tiedä, tarkoittiko Kari juuri minua kirjoittaessaan yli-innokkaista maailmanpelastajista ja puunhalaajista (ei ole tapanani). En kannata hallitsematonta maahanmuuttoa ja tervetuloa kaikille – politiikkaa. Valtava pakolaisongelma ei kuitenkaan tule poistumaan maailmasta, päinvastoin. Se ei ratkea sillä, että sanotaan, ettei asia meille kuulu. On löydettävä kestävä, oikeudenmukainen ja inhimillinen tie eteenpäin.

Soili Norro

kunnanvaltuutettu (kd)

Julkaistu Mäntsälän Uutisissa 20.4.2016

Kotoutuminen on kaikkien etu

Ne vajaat 50 pakolaista, joiden vastaanottamisesta valtuusto päättää 25.4. eivät ole turvapaikanhakijoita, kuten Mäntsälän Uutisetkin hieman virheellisesti uutisoi kertoessaan valtuuston kokouksen yhteydessä järjestetystä mielenosoituksesta. Kuntiin sijoitettavat henkilöt ovat joko kiintiöpakolaisia, eli niitä, jotka ovat saapuneet Suomeen suoraan pakolaisleireiltä valtion pakolaiskiintiössä, tai tänne turvapaikkaa hakemaan itsenäisesti saapuneita, joille on jo myönnetty oleskelulupa suojeluntarpeen perusteella. Nyt puhutaan siis henkilöistä ja perheistä, joiden avuntarve on tutkittu ja kiistaton. 

Työ- ja elinkeinoministeriön ja ELY-keskusten tehtävänä on koordinoida pakolaisten sijoittumista kuntiin. Toki oleskeluluvan saaneilla olisi oikeus asettua mihin Suomen kuntaan haluavat. On kuitenkin sekä pakolaisten itsensä että vastaanottavien kuntien edun mukaista, että sijoittuminen tapahtuu ohjatusti ja yhteistyössä. Juuri tähän Erkki Laukkanen viittasi kirjoittaessaan Mäntsälän Uutisten lukijapalstalla (2.-3.4. 2016) että muussa tapauksessa oleskeluluvista tulee maleskelulupia.

Kotoutumisen kaksi peruspilaria ovat kielitaito ja työllistyminen. On järkevää pyrkiä sijoittamaan oleskeluvan saaneita sinne, missä on tarjolla kotouttamispalveluita ja työtä. Järjestöillä, liikunta- ja muilla harrastusseuroilla ja seurakunnilla on erittäin tärkeä rooli sekä kielen oppimisessa että luontevien kohtaamistilanteiden tarjoajina kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä. On vaikeampi tuntea ennakkoluuloja henkilökohtaista tuttua kuin epämääräistä vierasta ihmisryhmää kohtaan.

Viime vuoden aikana radikaalisti muuttuneessa tilanteessa toimimme mielestäni viisaimmin ja vastuullisimmin kaikkia kohtaan, jos kannamme hallitusti vastuumme pakolaisten sijoittumisesta ja huolehdimme asianmukaisesti heidän kotoutumisestaan.

Soili Norro
kunnanvaltuutettu (kd)

Julkaistu Mäntsälän Uutisissa 9.-10.4.2016

Mitä koulussa oikein opetetaan?

 

Omilta alakouluajoiltani lukuvuoden alkamiseen liittyvät vahvasti eräät virret, joita laulettiin joko luokassa tai koulun yhteisessä aamunavauksessa. Yksi useimmin lauletuista oli ”Totuuden Henki, johda sinä meitä”. Sen sisältö on alkanut itselleni avautua vasta aikuisiällä, onhan sen sanasto pienelle koululaiselle aika haastavaa. Oli jännittävää miettiä, minkälaista Luojan käsiala on. Kirjoittaako hänkin lyijykynällä?

Kouluopetuksen ajatellaan luonnollisesti perustuvan tieteellisesti tuotettuun, koeteltuun tietoon. Näin toki onkin. Yhtä luonnollista on, että opetussuunnitelmien perustana ovat yhteiskunnassa kulloinkin vallalla olevat arvot, uskomukset ja asenteet. Ne vaikuttavat siihen, mitä opetetaan, miten opetetaan ja mitkä ovat koulutukselle asetetut tavoitteet. 2010-luvun Suomessa opetetaan maailman ja lajien synnystä, sukupuolisuudesta ja sen toteuttamisesta tai Neuvostoliitosta hyvin eri tavalla kuin viisikymmentä tai sata vuotta sitten.

Kristillisyyden vaikutuksen ohennuttua maallistumisen myötä kristityt vanhemmat ovat usein syystäkin huolissaan siitä, mitä siellä koulussa oikein opetetaan. Jotkut ovat päätyneet laittamaan lapsensa kristilliseen kouluun. Monen kohdalla se on hyvä ratkaisu, ja saattaa olla, että tulevaisuudessa kristillisten koulujen kysyntä tulee kasvamaan. Toisaalta on hyvä muistaa, että lapsemme joutuvat aikanaan työelämässä kohtaamaan ympäröivän yhteiskunnan ja sen arvot joka tapauksessa. Kristilliset koulut toteuttavat samaa opetussuunnitelmaa kuin tavalliset peruskoulut, eikä kumpikaan ole kiusaamisvapaa paratiisivyöhyke.

Oma aikamme ei ole ainoa, jona kristityt vanhemmat ja opettajat ovat kokeneet ristiriitaa yhteiskunnan kasvatukselle asettamien normien ja oman vakaumuksensa välillä. Alkukirkon aikaisen kirkkojärjestyksen mukaan tarkistettiin kasteelle haluavien ammatit. Eräs ammateista, joista oli suositeltavaa luopua, oli opettajan ammatti. Miksi ihmeessä? Antiikin aikaan lasten opettaja joutui opetuksessaan pitämään esillä jumaltarustoja ja niin opettamaan epäjumalanpalvelusta. Pieni lievennys kuitenkin annettiin. Opettajan sallittiin pysyä ammatissaan, ”jos hän ei osaa mitään muuta”.

On tärkeää, että pyrimme opettajina ja vanhempina vaikuttamaan siihen, minkälaista opetus- ja kasvatustyötä kouluissa ja varhaiskasvatuksen piirissä toteutetaan. On myös erittäin tärkeää, että olemme kiinnostuneita omien lastemme koulunkäynnistä, tutustumme käytössä oleviin oppimateriaaleihin ja keskustelemme lastemme kanssa koulussa opetettavista asioista. Kauhistelun sijaan meidän tulee opettaa lapsille ja nuorille kriittistä ajattelua, asiallista keskustelua ja käsitysten perustelua. Sillä tavalla valmennamme heitä parhaiten kohtaamaan jälkikristillisen maailman.

Uteliaisuus ja tiedonhalu on istutettu meihin jo luomisessa. Oivaltamalla, tuottamalla uutta tietoa ja soveltamalla sitä toteutamme Luojan antamaa tehtävää. Tutkiessamme luomakuntaa näemme hänen käsialansa kaikessa ja saamme rukoilla ”tietomme siunaa”.

Tämä kirjoitus on julkaistu Sanansaattaja-lehden kolumnina viikon 33/2015 numerossa

 

Yrittäjä sitä työtä luo

Vaalien alla yksi eniten puhuttavista asioista on luonnollisesti talous, sen taantuma, ja puolueiden erilaiset lääkkeet taantumasta pääsemiseksi. Hesarin pilapiirtäjän näkemys oli osuva: lääkärit tappelevat keskenään, ja ovesta sisään kurkistaa hoitaja, joka vienosti kysyy: ”Joko olette päättäneet, leikataanko vai elvytetäänkö?”

Kaikki ovat varmasti yksimielisiä siitä, että vienti olisi saatava vetämään ja työllisyys kasvamaan. Uusia työpaikkoja on viime vuosina syntynyt eniten alle 50 hengen työpaikkoihin. Toisaalta toiminimistä suurin osa on yhden hengen yrityksiä. Siksi ne työllistävät suuresta lukumäärästään huolimatta vain seitsemän prosenttia kaikkien yritysten henkilöstöstä. Työllisyyteen olisikin mahdollista vaikuttaa merkittävästi kannustamalla yksinyrittäjiä palkkaamaan yksi työntekijä. Eräs kannustin voisi olla määräaikainen helpotus palkan sivukuluista ensimmäisen työntekijän kohdalla.

Pienten yritysten kassanhallintaa helpottaa arvonlisäveron maksamiseen annettava lisäaika siten, että veron voi maksaa vasta siltä kuukaudelta, kun yrittäjä on saanut maksun asiakkaalta. Käytännössä tämä pidentää maksuaikaa noin kuukaudella. Arvonlisäveron maksamisvelvollisuuden alarajan nostaminen 10 000 euron vuotuiseen liikevaihtoon hyödyttää ehkä eniten sivutoimisia pienyrittäjiä ja antaa heille samalla kilpailuetua päätoimisiin yrittäjiin nähden. Olisikin syytä harkita arvonlisäverovelvollisuuden alarajaan liittyvän huojennuksen poistamista ja samalla korottaa arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa tuntuvasti. Näin voitaisiin tukea pieniä yrityksiä tasapuolisemmin.

Osallistuin muutama viikko sitten Mäntsälän Yrittäjänaisten järjestämään vaalipaneeliin. Hyvin järjestetyssä ja mielenkiintoisessa paneelissa keskustelimme muun muassa sote-uudistuksesta ja yrittäjyydestä. Sote-palveluiden järjestämisestä säädettäessä on otettava huomioon pienten, paikallisten palveluntuottajien mahdollisuus osallistua palveluiden tuottamiseen. On erittäin valitettavaa, että nykyisellään ostopalveluna hankittavat sote-palvelut ovat suurelta osin muutamien suurimpien palveluntuottajayritysten hallussa. Järjestämislaissa tuleekin tehdä linjauksia, jotka mahdollistavat suomalaisten pienten ja keskisuurien sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalvelujen tuottajien osallistumisen. Myös kuntien hankintakilpailutuksien kriteerit tulee määritellä niin, että paikallisten pienyritysten on mahdollista tulla valituiksi.

Kirjoitus on julkaistu Mäntsälän Uutisissa mielipidepalstalla 8.4.2015

 

VALINNANVAPAUS SÄILYI, KUNTALISÄ LÄHTI

Viime viikkoina on sekä maan hallituksessa että Mäntsälän kunnassa tehty lasten kotihoidon tukea koskevia päätöksiä. Hallitus päätti lopulta viisaasti luopua kotihoidon tuen pakkokiintiöinnistä vanhempien kesken. Tuen kiintiöittäminen olisi aiheuttanut 80 miljoonan euron lisäloven maan talouteen ja kaventanut perheiden vapaata oikeutta valita, kuka pieniä lapsia hoitaa kotona – isä, äiti, isovanhempi vaiko joku muu lapselle turvallinen, tuttu aikuinen.

Mustijoen perusturvalautakunta puolestaan päätti kokouksessaan 28. tammikuuta, ettei kotihoidon tuen kuntalisäkokeilua enää jatketa. Kokeilu päättyy heinäkuun lopussa eikä jatkoa ole luvassa. Esitin kokouksessa, että tuki olisi vakinaistettu. Esitys kuitenkin kaatui äänestyksessä äänin 6-4.

Viime syksyn notkahduksen jälkeen päiväkotipaikkojen kysyntä on taas nousussa. Toisaalta hallitus perui myöskin esityksensä rajoittaa lapsen subjektiivista oikeutta päivähoitoon silloin, kun toinen vanhemmista on kotona hoitovapaalla. Sitäkään kautta ei siis synny säästöä kunnan päivähoitomenoissa. Kotihoidontuen kuntalisää saaneista 77% ilmoitti kyselyssä kuntalisän vaikuttaneen myönteisesti päätökseen jäädä hoitovapaalle. Pahimmillaan lisääntynyt kysyntä johtaa taas uusiin investointitarpeisiin kunnan päiväkotiverkossa. Siihen verrattuna runsaan sadantuhannen euron vuotuinen kuntalisän aiheuttama menoerä on varsin kohtuullinen. Vaikka rakentamistarvetta ei huomioitaisi, yhden alle kolmivuotiaan lapsen päivähoitopaikan hinta on noin 15 000 euroa vuodessa.

Kotihoidontuki kuntalisineenkin on tietysti niin pieni, ettei sillä monikaan pitkään sinnittele. Onkin aiheellista miettiä koko tukijärjestelmä uusiksi. Ansiosidonnaista vanhempainrahakautta, joka nykysysteemissä päättyy lapsen ollessa 10 kk:n ikäinen, tulisi pidentää vähintään siihen saakka, kun lapsi on puolitoistavuotias. Vanhempainrahakauden jälkeenkin tulee olla mahdollista järjestää lapsen hoito kotona tai kodinomaisissa olosuhteissa. Yksityisen hoidon tuki tai joissain kunnissa käytössä oleva palveluseteli antavat vanhemmille mahdollisuuden valita lapsen ikä- ja kehitystasoon sopivin hoitomuoto.

Julkaistu Mäntsälän Uutisissa 11.2.2015

YHDESSÄ VAI ERIKSEEN?

Keski-Uudenmaan kaupunkiselvitys ja sen loppuraportti eivät ole vain virkamiesten tuottama kuivahko raportti muiden vastaavien joukossa. Niiden perusteella Mäntsälän valtuusto ottaa maanantaina kantaa siihen, miten tulevaisuudessa järjestetään ja rahoitetaan jokaista kuntalaista koskevat palvelut tällä alueella.

Suunnitelmien mukaan palveluverkko niin sivistyspalvelujen kuin sote-palvelujen osalta näyttäisi siltä, ettei sitä tultaisi kohtuuttomasti harventamaan. Varmaan samantapaisiin ratkaisuihin päädytään ennen pitkää vaikka liitosta ei syntyisi. Esimerkiksi kouluverkon osalta Mäntsälän keskustaan jää joka tapauksessa kaksi suurehkoa yhtenäiskoulua. Jäitä ei siis tarvitse laittaa hattuun edes Ehnroosin-Myllymäen yhtenäiskoulun hankesuunnitelmaa tehtäessä. Terveyskeskuskin meillä tulee säilymään. Näin siis teoriassa.

Valtuustot ottavat kantaa nyt paitsi siihen, jatkavatko mukana selvityksessä, myös mukana pysymisen ehtoihin, ns. lähentymiskriteereihin. Talouden osalta kriteereitä on kolme, joista Mäntsälä täyttää vain yhden. Jos pysytään mukana, alkaa kova kilvoittelu, jotta myös kaksi muuta kriteeriä saavutetaan. Mäntsälän osalta tämä merkitsee viiden miljoonan euron sopeutustarvetta kahden seuraavan vuoden aikana. Mistä nämä säästöt kaavitaan kokoon, eli mikä on yhdistymisen todellinen hinta kuntalaisen kannalta?

Sopeutustarvetta meillä on toki ihan omastakin takaa. Kuten Tapio Havula toteaa mielipidekirjoituksessaan (MU 20.-21.9.2014), Mäntsälän velkataakka ei ole ns. syömävelkaa, vaan johtuu kasvavan kunnan suuresta investointitarpeesta. Meillä ei myöskään ole taseessa alijäämää. Kunnan talous on tiukilla, mutta ei kriisissä. Sopeuttamista joudumme tekemään, mutta irrottautumalla selvityksestä voimme tehdä sen omilla ehdoillamme ja aikataulullamme.

Teoriassa yhdistyminen ei karsisi radikaalisti palveluita. Pelkään kuitenkin pahoin, että jos nyt sitoudumme liitoksen edellyttämiin sopeutuksiin, tulee se aiheuttamaan suurempaa painetta karsia palveluista tai henkilöstömenoista, kuin mitä muuten joutuisimme tekemään. Käytännössä suorittaisimme itse palveluiden alasajon pysyäksemme porukassa mukana.  Yhdistymisen hinta tästä näkökulmasta on kovin kallis.

Onko sitten selvityksestä ollut mitään hyötyä? Tähän voimme vastata myöntävästi. Selvitys osoittaa kiistatta yhteistyön hyödyt mm. monien hallinnon tukipalvelujen osalta. Kuntien välinen yhteistyö kannattaa jatkossakin. Toisaalta selvitys antaa myös mahdollisuuden pohtia pienempien kuntaliitosten mahdollisuutta tulevaisuudessa.

Soili Norro

kunnanvaltuutettu (kd)

Julkaistu Mäntsälän Uutisissa 3.-4.10.2014

 

Hajautettu ratkaisu Fennovoiman sijaan

Mäntsälän kunnanvaltuusto saanee lopulta päätettäväkseen, pysyykö kunnan energiayhtiö Fennovoima-hankkeessa osakkaana. On syystä herättänyt kysymyksiä ja närkästystäkin yritys pitää asian päättäminen pienen piirin käsissä. Asian tuominen valtuustoon on oikea linjaus myös tulevia holding-yhtiötä koskevia, omistajaohjausta vaativia kysymyksiä ajatellen.

Ydinvoimalla on hyvät puolensa. Sillä voidaan vähentää hiilidioksidipäästöjä ja lisätä kotimaisen sähköntuotannon osuutta ja niin vähentää riippuvuutta ulkomaisesta, erityisesti Venäjän tuontisähköstä. Ydinvoiman käyttöön liittyy kuitenkin myös riskejä, ei vähiten ydinjätteen loppusijoituksen toistaiseksi ratkaisematon ongelma. On huomattava, että Fennovoimalle annettu takaraja esittää suunnitelma käytetyn ydinpolttoaineensa loppusijoituksesta on vasta kesällä 2016.

Saksalaisen energiajätin EONin irtauduttua hankkeesta sen osakkuuden osti Venäjän valtion ydinvoimayhtiö Rosatom. Se toimii myös laitostoimittajana. Suomalaisten mielissä venäläisellä laitostoimittajalla on helposti huono kaiku. Venäläiset ovat kuitenkin kehittäneet reaktori- ja voimalaitostekniikkaansa sitten Tsernobylin aikojen eikä liene syytä epäillä laitostoimittajan pätevyyttä ja luotettavuutta tässä suhteessa. Lehtitietojen mukaan Rosatom on kuitenkin valmis lisäämään omistusosuuttaan nykyisestä 34%:sta  lähes 50%:iin (Rosatomin vientiyksikön pääjohtaja Domart Alijev sanomalehti Kalevassa syyskuussa 2013). Fennovoima-hanketta on perusteltu kotimaisuudella – miten käy kotimaisuusasteen kun omistuksesta jo nyt kolmasosa on venäläistä ja osuus kenties yhä kasvaa?  Sen sijaan, että ostettaisiin suoraan venäläistä sähköä, siirretään vain sen tuotanto Suomeen. Eikö tässä käy kuin hölmöläisten peitonjatkamisessa?

Osakkaiden päätöksentekoa hankaloittaa suuresti se, ettei hankkeen lopullisista kustannuksista, tuotosta tai riskeistä ole annettu tarkempaa tietoa. Kunnallisten sähköyhtiöiden hallitusten jäsenet ja kunnanvaltuutetut joutuvat tekemään kauaskantoisia ja myös taloudellisesti merkittäviä päätöksiä ilman asiallisia premissejä. Laitostoimituksen hinnaksi on arvioitu 5.6 – 6.6 miljardia euroa, ja eri tahojen esittämät arviot poikkeavat toisistaan suuresti. Sähkön hinnan kehittyminen tulevaisuudessa tulee vaikuttamaan merkittävästi myös eri energiamuotojen kannattavuusarviointiin. Muiden energiamuotojen tuotannon kehittyessä ydinvoimalla tuotettu sähkö ei välttämättä enää tulevaisuudessa tule olemaankaan niin edullista kuin mitä aiemmin on ollut. On myös muistettava, että kun sähkön tarjonta sähkömarkkinoilla lisääntyy, alentaa se vastaavasti sähkön hintaa. Tulevaisuudessa ja osin jo nyt on rakennettu ns. aktiivienergiataloja, joissa talo tuottaa sähköä yli oman kulutustarpeen. Tämä ylimääräinen sähkö on mahdollista myydä valtakunnanverkkoon. Jatkossa tällaiset ratkaisut tullevat yleistymään esim. aurinkopaneelilaitteiden hintojen alentumisen ja akkuteknologian kehittymisen myötä. Mitä edullisempaa sähkö tulee tulevaisuudessa olemaan, sitä pienemmäksi jää Fennovoima-hankkeen tuottama hyöty suhteessa muihin vaihtoehtoihin.

On aivan oikein kartoittaa mahdollisuuksia edullisen sähkön saannin turvaamiseksi kuntalaisille tulevaisuudessa. Ydinvoima antaa aikalisää etsittäessä puhtaampia energiamuotoja. Fennovoima-hanke on kuitenkin liian suuri ja riskialtis sijoitus. Kunnan talous on kriisissä ja säästöjä joudutaan etsimään kaikilta palvelun sektoreilta. Miksi satsata näin epävarmaan hankkeeseen, jonka mahdollisesta hyödystä ei ole takeita? Parempi vaihtoehto on etsiä hajautettua ratkaisua, pienempiä ja mielellään myös ympäristövaikutuksiltaan puhtaampia vaihtoehtoja. Erilaiset bioenergian ja muiden uusiutuvien energianlähteiden hyödyntämiseen perustuvat hankkeet ja niihin investoiminen turvaavat paitsi sähkönsaannin, myös turvallisemman ja viihtyisämmän asuinympäristön.

KD:n valtuustoryhmä: Soili Norro (valtuutettu), Matti Virtanen (varavaltuutettu), Hans Hammert (varavaltuutettu)

Tämä kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Mäntsälä-lehdessä tiistaina 22.10.2013