keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Koulupsykologin ja -kuraattorin paikka on koulussa

Eduskunta käsittelee sote-uudistukseen liittyen koulupsykologi- ja kuraattoripalveluiden siirtoa kunnilta tuleville sote-alueille. Vaikka koulupsykologit ja –kuraattorit ovat nykyiselläänkin eri hallintokunnan alaisia kuin opetushenkilökunta, nyt kaavailtavan sote-uudistuksen jälkeen he olisivat osa maakunnallisia sote-palveluita. Pelkona on, että nämä tällä hetkellä kouluilla työskentelevät ja kouluyhteisöön tiiviisti kuuluvat ammattiryhmät siirretään fyysisesti pois koulujen tiloista sote-keskuksiin. Tämä huoli ei ole aiheeton, sillä koulujen tilaongelmat saattavat osaltaan lisätä painetta siirtämiseen.

Oma kokemukseni aineenopettajana on, että saumaton yhteistyö koulupsykologien, -kuraattoreiden ja opetushenkilökunnan välillä edellyttää toimimista samoissa tiloissa. Kaikkien kolmen ryhmän ammattiliitot ovat myös ilmaisseet omana kantanaan, että koulupsykologi- ja kuraattoripalveluita ei tule siirtää osaksi sote-keskuksia. Työskenneltäessä saman katon alla on arjessa mutkatonta ottaa esille joko yksittäiseen oppilaaseen tai oppilasryhmään liittyvä huoli ja miettiä yhdessä ratkaisuja. On myös muistettava, että koulupsykologit ja –kuraattorit eivät ainoastaan auta yksittäisiä oppilaita heidän haasteissaan, vaan toimivat myös ryhmätasolla ja osallistuvat aktiivisesti esimerkiksi kiusaamisen ehkäisemiseen.

Kouluista puhuttaessa tulee oppilaan edun olla aina ensimmäisellä sijalla. Yksittäisen oppilaan on huomattavasti helpompaa ottaa yhteyttä tuttuun psykologiin tai kuraattoriin, joka on osa kouluyhteisöä. Siirtyminen koulun ulkopuoliseen sote-keskukseen kesken koulupäivän on omiaan leimaamaan tuen tarpeessa olevaa oppilasta ja luomaan kuvaa yksilön ongelmasta sen sijaan, että tilanteet nähtäisiin koko yhteisöä koskevina.

Viime aikoina on uutisoitu siitä, miten nuorten pahoinvointi on lisääntynyt koronan myötä. Erityisesti se koskee niitä nuoria, joiden jaksamisessa on ollut haasteita jo ennestään. Nyt esitetyt hallinnolliset siirrot eivät tuo ratkaisua tilanteeseen. Pahimmillaan niillä puretaan toimiva oppilashuolto kouluilta ja vaikeutetaan lasten ja nuorten kanssa työskentelevien yhteistyötä.

lauantai 27. helmikuuta 2021

Hoitaja on palkkansa ansainnut - ja vähän enemmänkin

Turun kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 15.2. tarkastuslautakunnan vuoden 2019 arviointikertomuksen. Siinä yhteydessä keskusteluun nousi kotihoito ja kotihoidon henkilöstön rekrytointiongelmat. Henkilöstöä on vaikea saada rekrytoitua tarpeeksi, ja sijaisten osaamisessa koetaan olevan puutteita. Henkilöstön riittämätön määrä heijastuu suoraan palvelun laatuun. Hoitajat itse kokevat, että asiakkaan luona on käytettävissä liian vähän aikaa ja että hoidettavien asiakkaiden määrä on liian suuri. On selvää, että kiireessä työtä ei kyetä tekemään niin hyvin kuin haluttaisiin, ja tämä puolestaan kuormittaa työntekijöitä henkisesti ja saa heidät pohtimaan uran tai ainakin työpaikan vaihtoa.

Kotihoidossa on tehty kehittämistyötä loppuvuodesta 2019 lähtien. Tavoitteena on ollut lisätä työntekijöiden itseohjautuvuutta, tukea esimiestyötä ja luoda henkilöstön palkitsemiseen kannustinmalleja. Näillä toimenpiteillä on varmasti vaikutusta, mutta ne eivät riitä niin kauan kuin keskeisin ongelma, liian pieni työntekijäresurssi, on ratkaisematta.

Kotihoitoon luotu kannustinmalli perustuu kertapalkkioihin, joita ovat erityistilanteissa ja vuosittain annettavat kertapalkkiot, liikunta- ja kulttuurisetelit ja "Hieno teko" -palkinnot. Kertapalkitsemiset voivat motivoida henkilökuntaa ja tuoda hyvää mieltä, mutta niistä ei ole hyötyä uusien työntekijöiden rekrytoimiseen tai edes vanhojen pysymiseen, kun samanaikaisesti naapurikunnissa perustyöstä maksetaan satasen verran kuussa enemmän kuin Turussa.

Valtuuston enemmistö ei hyväksynyt asian käsittelyssä tehtyä muutosehdotusta, jossa vaadittiin valmistelun aloittamista selvitystä varten, jonka perusteella valtuustolle olisi tuotu esitys pysyviksi palkankorotuksiksi. Muutosesitystä on moitittu ainakin kahdesta seikasta. Ensinnäkin palkkojen korottaminen Turussa voi johtaa siihen, että ympäristökunnat nostavat puolestaan henkilöstönsä palkkoja. Tällainen kilpajuoksu tulisi Turulle kalliiksi, koska vanhusväestön osuus Turussa on suurempi kuin ympäristökunnissa. Toiseksi muutosesityksen tekijöitä on moitittu poliittisesta populismista heidän nostettuaan asian esille tarkastuslautakunnan lausunnon käsittelyn yhteydessä vähän ennen kuntavaaleja. Itse ongelma, kotihoidon työntekijöiden palkkakuoppa ja sen aiheuttamat rekrytointiongelmat, on kuitenkin todellinen ja vaatii ratkaisua.

Valtuuston käsittelyssä KD:n valtuutettu Ville Auvinen jätti seuraavan ponnen: "Merkitessään kaupunginhallituksen lausunnon tiedoksi kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus - naapurikuntien kanssa neuvotellen - pyrkii löytämään sellaisen ratkaisun, jossa Turun kaupungin kotihoidon työntekijöiden palkkataso, joka nyt on naapurikuntia matalampi, ei vaikeuta pätevän henkilöstön rekrytoimista Turun kotihoitoon." Nähtäväksi jää, mikä vaikutus ponnella käytännössä tulee olemaan. Ainakin kaupunginhallituksen tulee ottaa se huomioon jatkokäsittelyssä ja virkamiesten tulee nostaa asia esiin neuvotteluissa ympäristökuntien palvelualuejohtajien kanssa.

Jokainen meistä asuu mieluiten kotona, ja mitä pitempään vanhus tulee toimeen - kotihoidon avustamana - omassa kodissaan, sen edullisempaa hoito on yhteiskunnalle. Kotihoidon tulee kuitenkin olla muuta kuin vartin pyrähdys, jonka aikana pikaisesti katsotaan, että vanhus saa lääkkeensä ja muun välttämättömän hoidon. Kiireessä toteutettu hoito ei jätä aikaa vanhuksen kuulemiselle, ja hoitajalle se aiheuttaa eettistä kuormitusta, kun työtä ei voi tehdä niin hyvin kuin haluaisi. Kotihoidon laadun saattaminen sellaiselle tasolle, että sekä asiakas että hoitaja jaksavat arjessa, tulee olla yksi tulevan valtuuston tärkeimmistä tavoitteista.

maanantai 8. kesäkuuta 2020

Black lives matter

Tasan kaksi viikkoa on kulunut George Floydin taposta Yhdysvalloissa. Black lives matter -liike on kasvanut ennen näkemättömiin mittasuhteisiin ja mielenosoituksia on järjestetty ympäri maailmaa. Vaikka kaikki mielenosoitukset saavat myös ei-toivottuja, väkivaltaisia ja omaisuuden hävittämiseen pyrkiviä muotoja, on itse asia äärimmäisen tärkeä ja ansaitsee kaiken huomion ja asiallisen keskustelun aiheesta.

Niin Yhdysvalloissa kuin muissa maissa - Suomi mukaan lukien - kaikki rasismi ei suinkaan ole avointa vihamielisyyttä, huutelua tai väkivaltaa, vaikka sitäkin esiintyy valtaväestöstä poikkeavia etnisiä ryhmiä kohtaan. Hankalammin hahmotettava ja siksi myös vaikeammin poistettava rasismin muoto on kätkeytynyt yhteiskunnan rakenteisiin. Vai mistä syystä Korhonen palkataan työhön kuin työhön mieluummin kuin Lindgren tai Abdullaye?

Vaikka rotuerottelu on virallisesti lopetettu sekä Yhdysvalloissa että Etelä-Afrikassa, jossa se jatkui virallisena aina 1990-luvulle saakka, yhteiskunnan eriytyminen etnisin perustein on paikoin jopa syvempää kuin ennen kansalaisoikeustaistelua. Asuinalueet ovat edelleen etnisesti vahvasti profiloituneita, samoin koulut. Politiikan tutkijat Harris ja Lieberman Columbian ja John Hopkins -yliopistosta kirjoittivat vuonna 2015 Foreign Affairs -lehdessä ilmestyneessä artikkelissaan, että mustaihoisen todennäköisyys olla köyhä on kolme kertaa suurempi kuin valkoihoisella, ja hän suorittaa lukion puolet epätodennäköisemmin kuin valkoihoinen. Viime päivien uutisointi on tehnyt selväksi, miten paljon suuremmalla todennäköisyydellä mustaihoinen joutuu poliisin pysäyttämäksi tai väärin kohtelemaksi kuin valkoihoinen.

Tilastokeskuksen mukaan helsinkiläisistä toisen polven maahanmuuttajista 66 prosenttia 20-24 -vuotiaista oli suorittanut peruskoulun jälkeisen tutkinnon vuonna 2019. Suomalaistaustaisista vastaava tutkinto oli 88 prosentilla. Toisen polven maahanmuuttajien koulutustaso on parantunut 2010-luvun aikana. Silti edelleen on syytä kiinnittää huomiota esimerkiksi äidinkielisen opetuksen saatavuuteen ja suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetuksen kehittämiseen. Aikuisten maahanmuuttajien kohdalla nopea työllistyminen ja kielen oppiminen työssä ovat parempi vaihtoehto kuin pelkkä kielen opetus ilman kosketusta työelämään.

Rasismi on väärin, mutta se ei poistu toteamalla että sitä ei meillä ole. Pahinta rasismia on usein se, jota ei itsekään tunnista. Tosiasioiden tunnustaminen ja niihin vaikuttaminen ovat tehokkaimpia toimintatapoja tässäkin asiassa.

Black lives matter. All lives matter, no matter whose.

Koulu (melkein) ilman kirjoja


Koulujen lukuvuosi alkoi Namibiassa 15.1. Koulua on tätä kirjoittaessani siis käyty vähän yli kaksi viikkoa. Vaikka maassa on yleinen oppivelvollisuus ja valtio takaa ilmaisen peruskoulun kaikille, käytännössä koulupaikan löytyminen ei ole itsestään selvää.

Koulujen alkaessa uutisoitiin siitä, miten monet vanhemmat vielä koulujen alettuakin etsivät kuumeisesti koulupaikkaa lapsilleen. Kyse on perheistä, jotka ovat muuttaneet, tai jotka haluavat siirtää lapsensa korkeiden lukukausimaksujen takia pois yksityiskouluista valtion kouluihin. Opetusministeriön mukaan koulupaikkoja koko maassa on jopa yli tarpeen, mutta kysyntä ja tarjonta eivät joillain alueilla vastaa toisiaan. Oman ongelmansa muodostavat 8. luokkalaiset, joista jopa puolet on jäänyt luokalle ja kilpailee nyt ikänsä puolesta kahdeksannelle luokalle tulevien kanssa koulupaikoista. Tämä puolestaan liittyy ylimpien luokkien päättökokeita koskevaan opetussuunnitelmauudistukseen, joka toteutetaan portaittain vuosina 2019-2020. Ilmeisesti useat näistä luokalle jääneistä ovat halunneet itse jättäytyä luokalle, jotta pääsevät saumattomammin seuraamaan uutta systeemiä. 

Peruskoulun maksuttomuus on myös alkaneena lukuvuotena suhteellista. Valtion kouluissa ei edelleenkään ole lukukausimaksuja, mutta heikon taloustilanteen takia valtionavustuksia kouluille on leikattu siinä määrin, että koulut eivät enää pysty hankkimaan tarvittavia opiskelutarvikkeita. Koska opetus edelleen on nimellisesti maksutonta, koulut eivät voi virallisesti ottaa maksua koulutarvikkeista, vaan kiertävät tätä keräämällä vanhemmilta vapaaehtoisia tukimaksuja. Käytännössä kuitenkin opiskeluvälineet annetaan ainoastaan niille oppilaille, joiden vanhemmat ovat suorittaneet vapaaehtoisen maksun.

Vietin koko viime viikon eräällä alakoululla, jossa seuraamallani luokalla oli edelleen muutama oppilas, joilla ei ollut tarvittavia vihkoja. Nämä oppilaat tekivät muistiinpanonsa irtopapereille, jos joku toinen oppilas tai opettaja sattui sellaisen antamaan. Käytännön kokemus on osoittanut, että nuo irtolaput katoavat johonkin saman tien kun oppitunti on ohi. Joillain oppitunneilla nämä oppilaat eivät tehneet mitään muistiinpanoja. Sen lisäksi, että läksyjen tekeminen kotona on mahdotonta, joutuvat nämä oppilaat tietysti myös kärsimään siitä stigmasta, että heidän vanhemmillaan ei ole varaa tai halua hankkia heille koulutarvikkeita, toisin kuin luokkakavereiden vanhemmilla.

Maan pääsanomalehden yleisönosastossa oli myös paljon kirjoituksia koulun alkuun liittyen. Eräs ”Viikon kirjeen” kirjoittaja oli sitä mieltä, että koko koulujärjestelmä on epäonnistunut. Keinoina koulujärjestelmän parantamiseen hän ehdotti lomien lyhentämistä, oppikirjojen määrän lisäämistä, virassa olevien opettajien ryhdistäytymistä ja äidinkielisen opetuksen ulottamista neljännelle luokalle.

Namibiassa lukuvuosi alkaa tammikuussa ja päättyy joulukuussa. Lukuvuosi jakaantuu kolmeen lukukauteen, joiden väliin jää aina noin kuukauden loma. Koulupäivien yhteenlaskettu määrä on kuitenkin 198, eli kymmenisen päivää enemmän kuin esimerkiksi Suomessa. Pelkkä koulupäivien määrä ei siis selitä heikkoja oppimistuloksia. Tarkkailtuani tässä vaiheessa viikon ajan oppitunteja olen väistämättä havainnut, ettei oppiminen ole kovinkaan tehokasta. Paljon aikaa kuluu siihen, että puuttuvia tarvikkeita, vihkoja ja kyniä, lainaillaan sieltä täältä. Opetus perustuu pitkälti opetuskeskusteluun, toistoon ja kopiointiin. Luokissa toki on myös julisteita, joiden avulla opettajat havainnollistavat opetusta, ja luokan hallitsevat opettajat osaavat innostaa oppilaita osallistumaan. Toisilta opettajilta kuluu kuitenkin huomattavasti aikaa järjestyksen ylläpitämiseen.

Oppikirjoja on ainoastaan luokassa, ja niitä riittää joissain tapauksissa jokaiselle oppilaalle, joissain aineissa kaksi oppilasta jakaa saman oppikirjan. Kirjojen kunto vaihtelee lähes uudesta kannettomiin kirjoihin, joista puuttuu osa sivuista. Pulpetit ja tuolit olivat myös erittäin huonossa kunnossa siinä koulussa, jossa vierailin. Metallijalkaiset pöydät ja tuolit ensinnäkin pitävät tavatonta meteliä raapiutuessaan betonilattiaa vasten. Toiseksi niihin kiinnitetyt puiset pöytälevyt ja istuinosat olivat osassa kalusteita irronneet. Eräänkin paripulpetin kansi putosi rämähtäen matikantunnin aikana useampaan kertaan. Ei ihme, jos opetukseen keskittyminen ei silloin onnistu.

Tapaamani opettajat suhtautuivat kaikista hankaluuksista huolimatta myönteisesti työhönsä ja kokivat sen kutsumuksenaan. Kuvitellessani itseni opettamassa neljääkymmentä hyvin erilaisista koti- ja kielitaustoista tulevia oppilaita meluisassa, huonosti varustellussa luokassa yli kolmenkymmenen asteen lämmössä menettäisin luultavasti motivaationi paljon nopeammin. Näissä opettajissa ja oppilaissa on kaikesta huolimatta Namibian tulevaisuus.

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Namibian kielten kirjoa


Olen nyt ollut Windhoekissa runsaat kaksi viikkoa. Kaupunki on kaunis ja yllättävän rauhallinen – ei toisaalta ihme, koska kaupungin asukasluku on vain vajaa 326 000 asukasta. Moneen muuhun afrikkalaiseen pääkaupunkiin verrattuna liikenne on rauhallista, eikä ihmisiä tungeksi katujen varsilla. Kaupunki on myös hyvin siisti. Siniseen työasuun sonnustautuneet kaupungin työntekijät kulkevat säännöllisesti keräämässä roskia kaduilta, ja jätehuoltokin vaikuttaa toimivan hyvin. Eurooppalaisenakin uskaltaa kävellä päiväsaikaan turvallisesti, kunhan pitää laukustaan huolen.

Namibian kielipolitiikka on kiehtovaa. Maassa puhutaan lähes kahtakymmentä afrikkalaista kieltä, joista kymmenellä on kansalliskielen asema. Näistä kielistä kahdeksan on bantukieliä ja kaksi khoisan-kieliä. Näitä kieliä käytetään myös koulujen opetuskielinä kolmella ensimmäisellä luokalla. Sen jälkeen niitä voi vielä opiskella kouluaineina. Afrikkalaisten kielten lisäksi kansallis- ja koulukielen asema on afrikaansilla, saksalla ja englannilla.

Englanti on Namibian ainoa virallinen kieli. Englannin valinta viralliseksi kieleksi Namibian itsenäistyessä 1990 oli erikoinen valinta siinä mielessä, että sitä puhui ensimmäisenä kielenään tuossa vaiheessa vain 0,8% väestöstä (väestönlaskun 1991 mukaan), kun taas oshiwamboa puhui noin puolet väestöstä, ja afrikaansia noin 10%. Lisäksi afrikaansia oli käytetty hallinnossa ja kouluissa. Afrikaans assosioitui kuitenkin vahvasti Etelä-Afrikan kolonialistiseen hallintoon ja sen Namibiassakin harjoittamaan rotuerottelupolitiikkaan. SWAPOn politiikkaan kuului jo ennen itsenäistymistä englannin tuominen maan viralliseksi kieleksi keinona irtautua kolonialistisesta menneisyydestä ja avata ovet ulkomaailmaan. Lisäksi maanpaossa olleita ja tulevan itsenäisen Namibian virkamiehiä oli koulutettu YK:n Namibian Instituutissa Lusakassa ja muuallakin, missä he olivat oppineet sujuvan englannin taidon.

Pääkaupungissa kuulee lähinnä hereroa, oshiwamboa ja afrikaansia. Englanniksi voi asioida virastoissa ja kaupoissa. On ollut mielenkiintoista seurata, mitä kieliä namibialaiset puhuvat keskenään. Pikaisen tarkastelun tuloksena (ja osaamatta yhtäkään namibialaista kieltä) olen todennut, että eurooppalaisten sekä eurooppalaisten ja afrikkalaisten jälkeläiset puhuvat keskenään afrikaansia. Afrikkalaistaustaiset puhuvat keskenään joko jotain Namibian afrikkalaisista kielistä tai englantia, jos kuuluvat eri kieliryhmiin.
Päivälehti The Namibianin oshiwambonkielinen osio                                    


Englannin valinnalla ainoaksi viralliseksi kieleksi ja sitä myötä opetuskieleksi heti neljänneltä luokalta lähtien ei ole ollut pelkästään positiivisia seurauksia. Vaikka koulujen virallinen kielipolitiikka määrittelee tavoitteeksi paitsi kaikkien kansalaisten sujuvan englannin taidon, myös kansallisten kielten suojelemisen ja kehittymisen, korostuu englannin merkitys siitä syystä, että se on pääasiallinen opetuskieli heti neljänneltä luokalta lähtien. Oppimismotivaation ja –tulosten kannalta ei myöskään ole ihanteellista, että äidinkielisestä opetuksesta siirrytään niin varhain pelkästään englanninkieliseen opetukseen. Kaikkien oppilaiden englannintaito ei ole siinä vaiheessa vielä riittävällä tasolla. Kaukana asutuskeskuksista englantia ei toisaalta edes puhuta muuta kuin koulussa, jolloin motivaatio sen oppimiseen ei välttämättä ole kovin suuri. Toisaalta edes opettajat eivät syrjäseuduilla osaa englantia kovin hyvin. Tällä kaikella on luonnollisesti vaikutusta oppimistuloksiin ja koulumotivaatioon.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Vaihtoehtoja satavuotiaalle

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä ehätti ensimmäisenä oppositiopuolueena julkaisemaan vaihtoehtoisen budjettiehdotuksen ensi vuodelle. Sen tavoitteena on luoda edellytykset kestävälle lähimmäisyhteiskunnalle, jossa huolehditaan heikoimmista, jossa sekä lapsiperheet että vanhukset voivat hyvin, ja jossa on turvallista elää.

Lapsiperheiden hyvinvointi on yhteiskunnan perusta

Synnytystalkoista on puhuttu vitsiksi asti, mutta KD:n ehdotus sisältää konkreettisia ehdotuksia lapsiperheiden taloudellisen tilanteen turvaamiseksi. Lapset ovat lahjaa, mutta lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa siihen, missä vaiheessa ja kuinka suuria perheitä kansalaiset ovat valmiita perustamaan. Lapsilisien ostovoima on heikentynyt ja heikkenee edelleen ensi vuonna. Lapsilisiin tulisi saada tasokorotus, jolla voitaisiin korjata tällä hallituskaudella tehtyjä lapsilisäleikkauksia.

Verotuksessa tulee säilyttää lapsivähennys. Sillä tuetaan erityisesti monilapsisia perheitä, joilla on reaalisesti enemmän suita ruokittavana kuin pienemmillä perheillä. Suomessa on oltu huolestuneita myös ensisynnyttäjien keski-iän noususta. Perheen ja opiskelun yhdistämistä on siitäkin syystä tuettava. KD tuplaa omassa esityksessään hallituksen ehdottaman huoltajakorotuksen siten, että opiskelevat vanhemmat saisivat kumpikin 150 euron kuukausittaisen huoltajakorotuksen.

Taaperobonus ja palveluseteli

KD on esittänyt oman mallinsa perhevapaiden ja lastenhoidon tukien uudistamiseksi. Taaperobonusmallissa raha seuraa lasta ja etuus voidaan käyttää vanhempien harkinnan mukaan hoivapalvelujen ostamiseen tai kotihoitoon. Myös ikäntyneiden palveluihin KD esittää laajamittaista palvelusetelijärjestelmää. Palveluita on voitava hankkia joustavasti tarpeen mukaan joko kotiin tai laitokseen.

Lääkemenot yhdistettynä eläkkeisiin tehtyihin leikkauksiin ovat ajaneet monet vanhukset köyhyysloukkuun. Erityisen hankala tilanne on alkuvuodesta, jolloin lääkekorvausten omavastuun maksukatto on vielä täyttymättä. KD:n ehdotuksessa vuosittaista omavastuuosuutta alenettaisiin  605 eurosta 450 euroon.

Sisäilmaongelmat

Rakennusten sisäilmaongelmat aiheuttavat kymmenille tuhansille suomalaisille oireita päivittäin, KD haluaa puuttua tähän mittavaan kansanterveydelliseen ongelmaan ehdottamalla laaja-alaisen sisäilmaohjelman käynnistämistä. Asiasta tarvitaan lisää tutkimusta ja on luotava yhteisiä toimintamalleja altistumisen ja terveyshaittojen arviointiin. Sisäilmasta sairastuneille tarvitaan sairausluokitus ja vahvempi sosiaaliturva. Suurin osa oireita aiheuttavista rakennuksista on kuntien omistuksessa ja niissä työskentelee päivittäin satoja ihmisiä, lapsia ja aikuisia. Kuntia on tuettava taloudellisesti, jotta asianosaisille saadaan nopeasti väistötilat, ja jotta oireilua aiheuttavat rakennukset saadaan korjattua asiantuntevasti.

Mistä rahat?

Edellä esiin nostamieni asioiden lisäksi vaihtoehtobudjetti sisältää myös ehdotuksia koulutuksen, nuorisotyön ja tutkimuksen tukemiseksi. Myös palkkatukeen ja starttirahoihin esitetään lisäpanostusta. KD kantaa myös huolta ympäristön suojelusta. Tukea esitetään mm. biokaasun käytön lisäämiseksi sekä joukkoliikenteen ostopalveluihin.

Mutta mistä ihmeestä löytyvät rahat kaikkeen tähän? KD on aina vaihtoehtobudjeteissaan antanut myös ehdotuksensa siitä, miten ehdotettujen muutosten kustannukset katettaisiin. Tälläkin kertaa rahoitusta esitetään tehtäväksi terveysperustaisten haittaverojen käyttöönotolla tai korotuksilla. Tällaisia ovat mm. sokerivero ja alkoholivero. Paitsi että haittaverot tuovat rahaa valtion kassaan, ne myös edistävät kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Muita rahoituslähteitä KD:n vaihtoehtobudjetissa ovat joidenkin verovähennyskelpoisuuksien ja yritystukien vähennykset ja uudelleen kohdistamiset.

Satavuotias Suomi tarvitsee terveitä työntekijöitä ja uusia sukupolvia, jotka aikanaan ottavat vastuun ja huolehtivat puolestaan meistä tämän päivän työikäisistä. Meillä on myös vastuu ympäristöstä, jotta se kestää vielä meidän jälkeemmekin.