Lapsen vai aikuisten oikeudet?

Eduskunnan lakivaliokunta käsitteli Aito avioliitto -kansalaisaloitteen kokouksessaan 16.11. Sitä ennen se oli kuullut aloitteen alullepanijoita Jukka Rahkosta ja Pasi Turusta sekä asiantuntijoina varatuomari Jyrki Anttista ja professori Tapio Puolimatkaa. Kuulemisen yhteydessä Jyrki Anttinen pyysi perustuslakivaliokunnan lausuntoa aloitteesta. Näin taataan aloitteen perusteellinen juridinen käsittely. Lakivaliokunta päätti puheenjohtajansa Kari Tolvasen ehdotuksesta lähettää aloitteen perustuslakivaliokuntaan, jossa sen käsittely jatkuu.

Kun sukupuolineutraalista avioliittolaista säädettiin, sen valmistelussa tehtiin vakava laiminlyönti. Lain lapsivaikutusten arviointia ei tehty lainkaan, vaikka se tulisi tehdä aina kaikessa päätöksenteossa. Suomi on sitoutunut kansainväliseen lapsen oikeuksien sopimukseen ja siten velvoitettu huomioimaan erityisesti lapsen perusoikeudet lainsäädäntömenettelyssä.

Sukupuolineutraalia avioliittolakia perusteltiin ihmisoikeusasiana. On syytä kysyä, kenen ihmisoikeuksista on kyse? Lapsen, jolla tulisi olla oikeus isään ja äitiin, vai aikuisten oikeudesta perheeseen ja lapseen? Nyt näyttää siltä, että lainsäätäjä on asettunut vahvasti aikuisten puolelle. Siksi on tärkeää, että lapsivaikutusten arviointi tehdään huolellisesti ja ilman ideologista kiihkoa.

Aito avioliitto -kansalaisaloitteessa ei ole kyse kiusanteosta tai asioiden mutkistamisesta muuten vaan. Kyse ei ole myöskään siitä, että kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa eivät voisi olla hyviä kasvattajia. On kuitenkin eri asia luoda lainsäädännöllä lähtökohtaisesti tilanteita, joissa lapsi erotetaan toisesta biologisesta vanhemmastaan. Lapsi tarvitsee sekä isän että äidin. Kuvaavaa on, että jopa jotkut homoseksuaalit ovat julkisesti ottaneet kantaa sen puolesta, että jokainen lapsi on oikeutettu sekä isään että äitiin. Tästä esimerkkinä tunnetun muotitalon perustajien Dominico Dolcen ja Stefano Gabbanan ulostulo jokin aika sitten.

Sukupuolineutraalia avioliittolakia perusteltiin myös sanomalla, ettei se ole keltään pois. Nyt on kuitenkin Britanniasta levinnyt maailmalle uutinen, jonka mukaan kristityltä avioparilta on evätty oikeus adoptoida heidän hoidossaan olevat pienet lapset. Kyseiset lapset ovat olleet heidän hoidossaan vuoden alusta, ja he ovat saaneet kehuja lämpimästä ja huolehtivasta toiminnastaan. Kun he olivat ilmaisseet huolensa siitä, että lapset saattaisivat päätyä samaa sukupuolta oleville adoptiovanhemmille, sosiaaliviranomaiset katsoivat, että lapsia ei voida antaa heille.

"We expressed our views in modest, temperate terms based on our Christian convictions. We love everyone (regardless of sexual orientation) and we love the children and believe that they would benefit from the foundation offered by a mother and a father.”

“The decision ... appears discriminatory to us and not related to the children's needs. The children love us; we love them. All the reports show that we are a loving, caring and stable family. What more could a child need?”

CitizenGo -sivustolla on mahdollista allekirjoittaa vetoomus tämän avioparin tueksi. Allekirjoittajia on jo yli 8600. Vetoomus löytyy osoitteesta:

http://www.citizengo.org/en/fm/38429-christian-couple-refused-adoption-because-they-believe-children-need-mother-and-father-they

Toivotaan, toivotaan...

Aamuna jolloin maailma heräsi uuteen aikakauteen Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksen selvittyä olisi hienoa osata paitsi analysoida tulokseen johtaneet syyt, myös ennustaa tulevaa. Joitain johtopäätöksiä voi tietysti vetää kummastakin aiheesta vaalikamppailua seurattuaan. Tuleva presidentti on kuitenkin niin liukas ja arvaamaton, että lienee parasta jättää kristallipallo kaappiin pölyttymään ja vain katsoa, mitä tulevat viikot ja kuukaudet tuovat tullessaan.

Vaalien tulosta on tulkittu populismin voittona, mitä se varmaan pitkälti onkin. Tyytymättömyys vallitsevaan asiaintilaan on kuin kasa kuivia lehtiä, johon voimakass, faktat sivuun lakaiseva retoriikka on tarvittava kipinä. Toisaalta pitää muistaa, ettei kilpailevalla ehdokkaallakaan ole totuudessa pysymisen maailmanennätystä hallussaan. Pahoin pelkäänkin, että politiikassa ollaan menossa yhä enemmän siihen suuntaan, että valovoimaiset tai muuten vaan hätkähdyttävät ehdokkaat vievät kansan huomion, jolloin todellista politiikkaa päästään tekemään yhä enemmän kulisseissa. Totuus on jo pitkään ollut niin suhteellista ja kulloisenkin vallitsevan  kielipelin kahleissa, ettei tilanteessa sinänsä ole mitään uutta.

Nähtäväksi siis jää, mitä uusi aika merkitsee Yhdysvaltain ja maailman taloudelle, siirtolaisten asemalle, ilmastonmuutokselle, kansainvälisille suhteille ja Euroopan ja koko maailman turvallisuudelle. Toivoa sopii, että uusi presidentti pitää kiinni jo solmituista kansainvälisistä sopimuksista, kuten Pariisin ilmastosopimuksesta.

Aletaanko keväällä rakentaa muuria Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle? Saavatko Yhdysvaltain NATO-liittolaiset jatkossa pitää itse huolen omasta turvallisuudestaan? Vai oliko se kaikki kuitenkin lopulta vain vaaliretoriikkaa, heittoja, joiden ei ollut tarkoituskaan olla toteutuvaa politiikkaa? Toivotaan.

Ehkä maailma ei muutukaan uuden presidentin myötä niin paljon kuin voisi kuvitella. Republikaaneilla on nyt Yhdysvalloissa vallan värisuora, ja puolueen eliitti pitää varmasti vallan tiukasti otteessaan. Vai pitääkö? Vasta tulevaisuus näyttää, miten todellinen valta tulee jakaantumaan vastavalitun populistin ja valtaeliitin välillä. Siihen saakka toivotaan parasta.