keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Kamerunin itsemurhaiskut

Viimeisten kolmen kuukauden aikana Kamerunin pohjoisimmassa maakunnassa on tapahtunut viisi itsemurhaiskua, joiden tekijöinä on ollut yleensä kaksi tai kolme nuorta tyttöä. Pommit vaatteiden tai sankojen sisään piilotettuina he ovat soluttautuneet vilkkaille toreille tai tiheästi asuttuihin kortteleihin ja laukaisseet siellä räjähteet. Iskujen tuloksena on 100 kuollutta ja 250 haavoittunutta.

Tytöt ovat lähteneet Nigerian puolelta Sambisan metsästä, jossa Boko Haram (toiselta nimeltään Islamilainen valtio Länsi-Afrikassa) pitää edelleen päämajaansa. Kamerunin erikoisjoukot ovat saaneet selville heidän käyttämiään reittejä ja logistiikkaa. Tyypillisesti tytöt siirtyvät eteenpäin etappi kerrallaan usean eri oppaan välityksellä.

Kamerunin puolella tehdyt itsemurhaiskut ovat Boko Haramin eräänlainen B-suunnitelma. Nigerian armeijan saatua vallattua takaisin alueita islamistitaistelijoilta Nigeriassa järjestö on siirtynyt sissisodankäyntiin ja terroristi-iskuihin Kamerunin puolella.

Terrorismin uhatessa paikallinen väestö on valppaana havaitsemaan kaikkea tavallisuudesta poikkeavaa ja raportoimaan siitä viranomaisille. Marouassa elokuun alussa moottoripyörätaksin kuljettajan epäilykset heräsivät, kun kolme muukalaista tarjosi hänelle suurta rahasummaa aivan pienen matkan mittaisesta kyydistä. Hän suostui ottamaan vain yhden miehistä kyytiin, kaatoi pyöränsä tahallaan kesken matkaa ja sai näin miehen paikallisen santarmin kuulusteltavaksi.

Paikallinen väestö on myös perustanut eräänlaisia kodinturvajoukkoja. Ne toimivat sotilaiden oppaina eivätkä epäröi myöskään tarttua aseisiin -  jousipyssyihin ja maanviljelyksessä käytettäviin machette-veitsiin. Kodinturvajoukkojen toiminnassa on myös riskinsä. Ne ovat kouluttamattomia, ja on vaara, että toimintaan sekaantuu yksityisten kaunojen selvittelyä. Niiden toiminta voi pahimmassa tapauksessa riistäytyä hallinnasta. Erikoisjoukkojen sotilaat ovat kuitenkin tyytyväisiä saamastaan avusta.

Nigerian levottomuudet ovat myös kasvattaneet Kamerunin pakolaismääriä, jotka ovat erityisesti Keski-Afrikan tasavallan kriisin takia mutenkin käsittämättömän suuria. UNHCR:n arvion mukaan Kamerunissa tulee olemaan tämän vuoden joulukuussa 19 960 Nigeriasta tullutta pakolaista, kun heitä tammikuussa oli 14 960. Yhteensä pakolaisia arvioidaan olevan tämän vuoden lopulla 268 020. UNHCR pienensi budjettiaan Kamerunissa vuosien 2011 ja 2013 välillä, mutta on joutunut kasvattamaan sitä uudelleen Nigerian tilanteen takia. Nigerialaiset pakolaiset ovat sijoitettuina pakolaisleireille.