Tampereella omalle väelleen puhunut pääministeri Sipilä on uutisten mukaan väläytellyt Suomen pakolaiskiintiön nostamista. Hänen mukaansa Suomi on jo ilmoittanut YK:lle ja EU:lle ottavansa suoraan Turkin pakolaisleireiltä 600 syyrialaista. Suomen koko pakolaiskiintiö tälle vuodelle on 750 henkeä. Siis 750 henkeä niistä miljoonista pakolaisista, jotka elävät leireillä ympäri maailmaa.
Tilanne Euroopassa on viime vuoden loppukesästä saakka ollut kaoottinen turvapaikanhakijoiden aallon vyöryttyä maanosan yli, ja on odotettavissa, että uusi aalto pyyhkäisee kevään tultua ja säiden lämmettyä. Osa tulijoista on niitä, joihin presidentti Niinistö viittasi kohua herättäneessä puheessaan. Kaikki eivät ole aidosti suojelun tarpeessa, vaan ovat muista syistä liikkeellä. Paremman elintason perässä on Suomestakin lähdetty niin Amerikkaan kuin Ruotsiinkin. Väärin on tietysti se, jos vedotaan turvapaikan tarpeeseen, jos siihen ei ole olemassa perusteita.
Moni pakolaisten vastaanottamiseen kriittisesti suhtautuva perustelee kantaansa sillä, että pakolaisia tulee auttaa heidän omassa maassaan tai sen lähialueilla. Näin ilman muuta onkin - toinen asia on sitten se, onko näillä samoilla kriitikoilla todellista valmiutta edes siihen. Kaikesta avusta ja hyvästä tahdosta huolimatta on kuitenkin selvää, että pakolaisleirillä elävällä ei ole tulevaisuutta. Tai on, jos leirien infrastruktuuri, palvelut ja ennen kaikkea koulutusmahdollisuudet kehitetään niin pitkälle, että siellä asuvien on mahdollista elättää itsensä ja perheensä, kouluttaa lapsensa, liikkua vapaasti ja suunnitella tulevaisuuttaan kuten kenen tahansa meistä. Leireistä siis pitäisi muodostua kaupunkeja kauppoineen, sairaaloineen, kouluineen ja yliopistoineen. Lisäksi niistä pitäisi olla hyvät yhteydet muualle maahan ja maailmaan. Vaikka tämä utopia toteutuisikin, se tuskin poistaisi väliaikaisuuden ja sitoutumattomuuden tunnetta leirien asukkailta. Ihminen kaipaa luonnostaan jotain pysyvämpää kotiutuakseen ja uskaltaakseen suunnitella tulevaisuuttaan.
Sisäministeri Orpo arvioi, että Suomen pakolaiskiintiö voi tulevaisuudessa nousta moninkertaiseksi: ”Jos EU onnistuu jo kevään aikana saamaan ulkorajojen valvonnan kuntoon ja laittomasti Eurooppaan tulevien turvapaikanhakijoiden määrä laskee, ja tämä on pysyvä olotila, silloin koko Euroopan pitää kasvattaa pakolaiskiintiötä. Ja Suomen siinä mukana”, Orpo sanoo. (HS 7.2.2016)
Itse näen pakolaiskiintiöiden kasvattamisen oikeana ja hallitumpana ratkaisuna kuin nykyisen tilanteen, jossa väkeä virtaa hallitsemattomasti maasta toiseen ja suurimmat nettoajat ovat ihmissalakuljettajat ja salakuljetusbisnekseen kietoutuva rikollisuus. Suomi ei voi kuitenkaan yksinään vastata huutavaan tarpeeseen, vaan tarvitaan EU:n yhteisiä linjauksia, ulkorajojen saamista kontrolliin ja satsaamista konfliktinratkaisuun ja elämisen edellytysten parantamiseen niin nykyisissä lähtömaissa kuin potentiaalisilla tulevilla kriisialueilla. Tulee myös muistaa, että aseelliset konfliktit ja terrori eivät ole ainoita asioita, jotka ajavat ihmisiä pakoon kotiseuduiltaan. Monilla alueilla ilmaston lämpenemisen tai muun ihmisen aikaan saaman toiminnan tuloksena vanhojen elinkeinojen harjoittaminen tulee mahdottomaksi.
Tänään oli Hesarissa mielenkiintoinen artikkeli suomalaisesta koulusta Qatarissa. Artikkelin loppupuolella Harvardin yliopiston vieraileva professori Pasi Sahberg kommentoi suomalaista koulutusvientiä. Suurin potentiaali hänen mukaansa on tutkintojen myymisessä. Eduskunnan viime vuonna tekemä lakimuutos antaa mahdollisuuden lukukausimaksujen perimiseen EU:n ja Eta-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Toisaalta hän toteaa, että Ruotsissa ja Tanskassa vastaavien maksujen käyttöönotto on vähentänyt ulkomaalaisten opiskelijoiden määrää 80-90 prosenttia. On kyseenalaista, kannattiko maksut ottaa käyttöön. Ainakaan ne eivät edistä köyhistä maista tulevien opiskelijoiden mahdollisuuksia saada korkeatasoinen suomalainen koulutus. Lukukausimaksujen rinnalle tulee luoda stipendijärjestelmä, jonka turvin kehittyvistä maista tulevien opiskelijoiden on mahdollista rahoittaa opintojaan.
Hätä ja avun tarve eivät ole vähenemässä. Ei auta vaikka kuinka panisi pään pensaaseen ja toivoisi parasta. Jos kriisialueille ei saada apua, pakolaisvirrat tulevat kasvamaan entisestään. Toisaalta esimerkiksi Afrikasta kuuluu paljon hyvää. Maanosan talous kasvaa keskimäärin viisi prosenttia vuodessa, yhä useammat pääsevät kouluun ja lukutaidottomuus on vähentynyt radikaalisti. Kehitysyhteistyöllä, investointituilla ja erityisesti koulutuksella on saatu ja saadaan aikaan positiivista kehitystä. Samanaikaisesti on tarpeen vastata kriisialueiden akuuttiin inhimilliseen hätään myös pakolaiskiintiöiden harkitulla nostamisella. Kiintiöiden kautta apu ohjautuu sinne, missä sitä eniten tarvitaan, ja myös kotouttamisen edellytykset ovat paremmat. Pakolaispolitiikan tulee olla hallittua ja inhimillistä.
