Kuntavaalit vai ratikkavaalit?

Mitä mieltä olet ratikasta? Tämä on kysymys, jonka on esittänyt lähes jokainen turkulainen, joka on tullut juttelemaan vaalimökille.

On selvää, että kysymys raitiotien rakentamisesta tai rakentamatta jättämisestä on Turussa eräs näiden vaalien keskeisimmistä aiheista. Se on valtavan suuri investointi ja herättää ymmärrettävästi voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan. Toisaalta se on myös asia, joka on tietyllä tavalla helppo ymmärtää ja josta on siksi helppoa olla jotain mieltä.

Kuntavaaleissa on kuitenkin kyse myös paljosta muusta. Sosiaali- ja terveysasioiden siirryttyä hyvinvointialueille kasvatus ja opetus muodostavat noin kaksi kolmasosaa kuntien budjeteista. Kuntien vastuulla on myös esimerkiksi hyvinvoinnin ja liikunnan edistäminen, kirjastot, kulttuuri, työvoima- ja elinkeinotoimistot, liikennesuunnittelu (josta tietysti joukkoliikenneratkaisut isona osana) ja kaavoitus. Mitä ja minne rakennetaan, korjataanko koulu- ja päiväkotirakennukset, minkälaisia liikuntamahdollisuuksia kuntalaisille järjestetään tai miten tuetaan kulttuurin tuottajia ovat kaikki kysymyksiä, joihin kuntapäättäjät joutuvat ottamaan kantaa.

Itselleni erityisen tärkeitä ovat varhaiskasvatuksen ja koulutuksen asiat. On ollut motivoivaa ja mielenkiintoista saada olla nyt päättyvällä valtuustokaudella kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenenä näköalapaikalla näiden asioiden äärellä. Vaikka on jouduttu tekemään ikäviäkin päätöksiä säästösyistä, olemme mielestäni lautakuntana pyrkineet tekemään parhaamme luodaksemme edellytykset laadukkaalle kasvatukselle ja koulutukselle Turussa.

Erityisen tärkeinä pidän myös tulevana valtuustokautena päiväkotien ja koulujen peruskorjausten jatkamista. Turussa on menneinä vuosikymmeninä kertynyt liikaa korjausvelkaa, joka on saatava hoidettua, jotta lapset, nuoret ja henkilökunta voivat oleskella ja työskennellä terveissä ja asianmukaisissa tiloissa. Oppimisen tukea on suunnattava eniten sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Kehitteillä oleva positiivisen diskriminaation malli antaa tähän mielestäni reilumman mallin kuin nykyinen. Monikielisten oppilaiden opiskelun edellytyksistä on huolehdittava, ja vieraana kielenä opiskeltavien kielten tarjonta tulee säilyttää monipuolisena. Päiväkoteihin pitää saada pätevää henkilökuntaa ja heidän työhyvinvointiaan ja työssa jaksamistaan tukea alan pitovoiman lisäämiseksi. Haasteita riittää.

Entä mitä mieltä olen sitten siitä ratikasta? Se on kallis investointi eikä ketään varmaan houkuttele monen vuoden kaivaukset eri puolilla Turkua. Savimaan petollisuudestakin varoitellaan. Näen kuitenkin, että raitiotien rakentamisen hyötyjä tulee tarkastella usean vuosikymmenen aikajänteellä. Turku on voimakkaasti kasvava kaupunki eikä nähdäkseni mikään muu liikenneratkaisu tarjoa yhtä hyvää, päästötöntä ja riittävää kuljetuskapasiteettia. Raitiotie toteutuessaan yhdistää lähiöitä keskustaan tiiviimmin, mikä tulee nostamaan näiden lähiöiden arvoa ja houkuttelevuutta. Se siis vähentää näiden alueiden eriytymistä muusta kaupungista. Segregaatio eli eri kaupunginosien eriytyminen alkaa Turussa olla huolestuttavalla tasolla.

Kuntavaaleissa on kyse meidän jokaisen arjesta. Siksi kannattaa käydä äänestämässä ja sitä ennen tutustua ehdokkaisiin ja heidän mielipiteisiinsä. Ja kysyä muustakin kuin ratikasta!

Aluevaalit eivät ole kuntavaalit

 

Monella meistä tuntuu olevan vielä melko hutera käsitys siitä, mistä tässä kuussa järjestettävissä aluevaaleissa oikein on kyse. Vaalit vertautuvat monen mielessä kuntavaaleihin, mistä osoituksena pari väitettä, joihin olen törmännyt useamman kerran.

Ensimmäinen kysymys on, ketä aluevaaleissa saa äänestää. Eräskin ehdokas oli saanut toisella paikkakunnalla asuvalta ystävältään kommentin, että on väärässä kunnassa ehdokkaana, koska nyt ystävä ei voi äänestää häntä. Väärin. Aluevaaleissa äänestysalue on koko maakunta. Varsinais-Suomessa saa siis äänestää ketä tahansa 742 ehdokkaasta, asuipa äänestäjä tai ehdokas minkä kunnan alueella tahansa – kunhan ei äänestä toisen maakunnan listalta!

Toisen väitteen olen kuullut lähinnä niiden taholta, jotka eivät asu maakunnan keskuskaupungissa. Varsinais-Suomen tapauksessa väitteen mukaan on parasta äänestää ketä tahansa ehdokasta, kunhan hän ei ole turkulainen. Ajatus perustuu pelolle siitä, että keskuskaupungista tulevien aluevaltuutettujen on mahdotonta ymmärtää reuna-alueiden ja harvaan asuttujen paikkakuntien tilannetta, ja siksi heidän missionaan on keskittää kaikki palvelut Turkuun. Taas väärin.

Pelko palveluiden keskittämisestä on varmasti perusteltu, jos lähdetään siitä, että vain keskittämällä saadaan aikaiseksi säästöjä ja parannetaan palveluita. Tämä käsitys ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa. Suuri ei ole kaunista, eikä keskittämisellä aina saavuteta säästötavoitteita tai paranneta palveluiden laatua.

Mielestäni poliittisen päättäjän eräs tärkeimpiä ominaisuuksia on kyetä katsomaan asioita kokonaisuuksina, oman eturyhmänsä intressien ulkopuolelta. Turkulaisen aluevaaliehdokkaan tavoitteena ei ole lakkauttaa terveyskeskuksia muualta maakunnasta. Ei ole myöskään mitään takeita siitä, että raisiolainen, kaarinalainen tai lietolainen ehdokas tuntisi Pyhämaan, Someron tai Nauvon tilannetta paremmin vain sen ansiosta, että sattuu asumaan kunnanrajan toisella puolella.

Aluevaalit ovat jo ovella. Sopivaa ehdokasta valitessa kannattaa tutustua kaikkiin ehdokkaisiin tasapuolisesti ja etsiä omia arvoja ja käsityksiä vastaava ehdokas kunnanrajat tällä kertaa unohtaen.

Aluevaalit - hyvinvoinnin arvovaalit

Suomen historian ensimmäiset aluevaalit järjestetään alle kuukauden päästä. Vaikka tiedotusvälineissä onkin käsitelty vaaleja, moni saattaa silti edelleen mielessään kysellä, mistä näissä vaaleissa oikein on kyse, ja miksi niissä pitäisi äänestää. Onkin uumoiltu, että äänestysprosentti näissä vaaleissa jää alhaisemmaksi kuin kuntavaaleissa, jopa alle 50 prosentin. Näin ei kuitenkaan saisi olla, sillä tulevissa hyvinvointialueiden valtuustoissa päätetään asioista, jotka vaikuttavat suoraan siihen, missä sosiaali- ja terveyspalveluja jatkossa tarjotaan, miten nopeasti pääsee hoitoon, mitä mielenterveyspalveluita on tarjolla ja miten nopeasti palokunta tai ambulanssi saapuu paikalle.

Nostan tässä esiin itselleni kolme tärkeintä hyvinvointipalveluihin liittyvää asiaa, joihin toivon voivani vaikuttaa aluevaltuutettuna. Moni muukin asia on toki keskeinen ja tärkeä, mutta tässä käsittelemäni ovat erityisen lähellä omaa sydäntäni.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus ja saavutettavuus

Suomalaisessa terveydenhoitojärjestelmässä erikoissairaanhoito on korkeatasoista ja laadukasta. Kun tutkimuksiin ja hoitoon on kerran päässyt, saa varmasti parhaan mahdollisen hoidon. Ongelmana on hoitoon pääsy. Perustason palvelut ovat ruuhkautuneet niin, että pahimmillaan ajan varaaminen ja kiireettömään hoitoon pääsy on työn ja tuskan ja pitkällisen odotuksen takana. Mielestäni koko sote-uudistuksen tärkeimpiä tavoitteita tulisi olla hoitoon pääsyn nopeuttaminen ja perusterveydenhuollon vahvistaminen. Palvelusetelijärjestelmää tulee kehittää jonojen purkamiseksi ja hoitohenkilökunnan palkkaukseen ja työoloihin on kiinnitettävä huomiota.

Myös sosiaalipalveluiden osalta on tärkeää panostaa avun saatavuuteen ja tarttua orastaviin ongelmiin ennen kuin ne ehtivät muodostua suuriksi, jolloin tarvittavat toimenpiteet ovat huomattavasti kalliimpia. Esimerkiksi lapsiperheiden tukeminen, perheneuvolapalvelut, päihde- ja mielenterveysongelmien hoito ja ehkäisy ja matalan kynnyksen palveluiden tarjoaminen ovat toimenpiteitä, joilla voidaan ehkäistä kalliimpien palveluiden tarpeen kasvua. On huomattavasti edullisempaa ja inhimillisempää vahvistaa esimerkiksi lastensuojelun resursseja kuin päätyä lapsen sijoittamiseen kodin ulkopuolelle, vaikka joissain tapauksissa se toki onkin ainoa vaihtoehto. Valtioneuvoston päätös vähimmäishenkilöstömitoituksesta lastensuojelun sosiaalityöhön, jonka mukaisesti vuonna 2024 yhdellä lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä saa olla vastuullaan enintään 30 lasta on tervetullut, mutta vaatii myös resursointia.

Kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille, on vaarana että palveluita keskitetään keskuspaikkakunnille. Vaikka on perusteltua edelleen keskittää vaativimman hoidon yksiköitä, ei alueuudistus saa johtaa siihen, että terveyskeskukset, tai oikeammin tulevat sote-keskukset, katoavat kokonaan pienemmiltä paikkakunnilta, jolloin apua saadakseen on kuljettava kymmenien kilometrien päähän niinkin tiheään asutulla alueella kuin Varsinas-Suomi. Myös kielellisten oikeuksien toteutumisesta on pidettävä huolta.

Nuorten mielenterveyspalvelut

Koronan myötä jo ennestään huolestuttava nuorten mielenterveyden ongelmien lisääntyminen on entisestään kasvanut. Parin vuoden välein toteutettavan tuoreen kouluterveyskyselyn tulokset kertovat erityisesti yläkouluikäisten tyttöjen ahdistuneisuuden lisääntymisestä. Joitain kuukausia sitten uutisoitiin katastrofaalisesta tilanteesta nuorten mielenterveysyksiköissä, joissa nuoria nukkui jopa patjoilla käytävillä.

Mielenterveyden horjuessa avun tulee olla mahdollisimman lähellä ja helposti saavutettavissa, sillä masentunut tai ahdistunut nuori ei osaa tai jaksa lähteä hakemaan sitä monimutkaisten hoitopolkujen takaa. Siksi onkin tarjottava matalan kynnyksen palveluita, joihin pääsee ilman lähetettä, ja jotka tuodaan sinne missä nuoret ovat, kouluihin ja nettiin. Kun koulujen kuraattorit ja psykologit siirtyvät uudistuksen myötä hallinnollisesti sote-alueiden alaisiksi, on pidettävä huolta siitä, että heidän työtilansa ja -panoksensa säilyvät kouluilla.

Koulupsykologien ja -kuraattoreiden vastuulla olevat oppilas- ja yksikkömäärät ovat vaihdelleet suuresti eri kuntien välillä. Eduskunta on joulukuussa hyväksynyt hallituksen esityksen laiksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamiseksi. Sen mukaisesti jatkossa sekä perusopetuksessa että toisen asteen oppilaitoksissa tulee olla yksi kuraattori 670 oppilasta tai opiskelijaa ja yksi psykologi 780 oppilasta tai opiskelijaa kohti. Tulevien hyvinvointialueiden tehtävänä on huolehtia siitä, että lain määräämässä mitoituksessa pysytään.

Turvallinen arki vanhuksille

Sekä vanhusten koti- että laitoshoidossa on valitettavasti ilmennyt viime vuosina lukuisia epäkohtia. Palveluasumisen yksiköiden valvontaa onkin tehostettava ja sekä laitos- että kotihoidon osalta huolehdittava riittävästä henkilöstömitoituksesta. Työntekijävaje johtaa väistämättä siihen, ettei hoitajalla ole aikaa kuin välttämättömimpien hoitotoimenpiteiden suorittamiseen, jolloin asiakaskokemus on huono.

Kristillisdemokraattien aluevaaliohjelmassa vaaditaan neljän takuun käyttöön ottoa vanhusten hoivakodeissa. Ne ovat ulkoilutakuu, ruokailutakuu, hygieniatakuu ja yhteisötakuu. Vanhuksen tulee päästä ulkoilemaan vähintään kaksi kertaa viikossa ja voida ruokailla rauhassa sekä saada tarvittaessa siihen apua. Hänen tulee päästä pesulle, eikä hygieniatarvikkeissa saa säästää. Vanhusten yksinäisyyttä tulee torjua aktiivisesti.

Enemmän hyvinvointia, vähemmän hallintoa

Tämä KD:n vaalislogan on helppo allekirjoittaa. Tärkeintä on huolehtia ihmisestä ja hoidon ja hoivan laadusta, ei kasvattaa hallintoa. Siksi hyvinvointialueiden rahoitus tulee myös taata muuten kuin säätämällä uusia veroja.

Vaaliteemoja videolla

Vähän yli minuutin verran keskeisiä vaaliteemojani: 

Koulupsykologin ja -kuraattorin paikka on koulussa

Eduskunta käsittelee sote-uudistukseen liittyen koulupsykologi- ja kuraattoripalveluiden siirtoa kunnilta tuleville sote-alueille. Vaikka koulupsykologit ja –kuraattorit ovat nykyiselläänkin eri hallintokunnan alaisia kuin opetushenkilökunta, nyt kaavailtavan sote-uudistuksen jälkeen he olisivat osa maakunnallisia sote-palveluita. Pelkona on, että nämä tällä hetkellä kouluilla työskentelevät ja kouluyhteisöön tiiviisti kuuluvat ammattiryhmät siirretään fyysisesti pois koulujen tiloista sote-keskuksiin. Tämä huoli ei ole aiheeton, sillä koulujen tilaongelmat saattavat osaltaan lisätä painetta siirtämiseen.

Oma kokemukseni aineenopettajana on, että saumaton yhteistyö koulupsykologien, -kuraattoreiden ja opetushenkilökunnan välillä edellyttää toimimista samoissa tiloissa. Kaikkien kolmen ryhmän ammattiliitot ovat myös ilmaisseet omana kantanaan, että koulupsykologi- ja kuraattoripalveluita ei tule siirtää osaksi sote-keskuksia. Työskenneltäessä saman katon alla on arjessa mutkatonta ottaa esille joko yksittäiseen oppilaaseen tai oppilasryhmään liittyvä huoli ja miettiä yhdessä ratkaisuja. On myös muistettava, että koulupsykologit ja –kuraattorit eivät ainoastaan auta yksittäisiä oppilaita heidän haasteissaan, vaan toimivat myös ryhmätasolla ja osallistuvat aktiivisesti esimerkiksi kiusaamisen ehkäisemiseen.

Kouluista puhuttaessa tulee oppilaan edun olla aina ensimmäisellä sijalla. Yksittäisen oppilaan on huomattavasti helpompaa ottaa yhteyttä tuttuun psykologiin tai kuraattoriin, joka on osa kouluyhteisöä. Siirtyminen koulun ulkopuoliseen sote-keskukseen kesken koulupäivän on omiaan leimaamaan tuen tarpeessa olevaa oppilasta ja luomaan kuvaa yksilön ongelmasta sen sijaan, että tilanteet nähtäisiin koko yhteisöä koskevina.

Viime aikoina on uutisoitu siitä, miten nuorten pahoinvointi on lisääntynyt koronan myötä. Erityisesti se koskee niitä nuoria, joiden jaksamisessa on ollut haasteita jo ennestään. Nyt esitetyt hallinnolliset siirrot eivät tuo ratkaisua tilanteeseen. Pahimmillaan niillä puretaan toimiva oppilashuolto kouluilta ja vaikeutetaan lasten ja nuorten kanssa työskentelevien yhteistyötä.

Hoitaja on palkkansa ansainnut - ja vähän enemmänkin

Turun kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 15.2. tarkastuslautakunnan vuoden 2019 arviointikertomuksen. Siinä yhteydessä keskusteluun nousi kotihoito ja kotihoidon henkilöstön rekrytointiongelmat. Henkilöstöä on vaikea saada rekrytoitua tarpeeksi, ja sijaisten osaamisessa koetaan olevan puutteita. Henkilöstön riittämätön määrä heijastuu suoraan palvelun laatuun. Hoitajat itse kokevat, että asiakkaan luona on käytettävissä liian vähän aikaa ja että hoidettavien asiakkaiden määrä on liian suuri. On selvää, että kiireessä työtä ei kyetä tekemään niin hyvin kuin haluttaisiin, ja tämä puolestaan kuormittaa työntekijöitä henkisesti ja saa heidät pohtimaan uran tai ainakin työpaikan vaihtoa.

Kotihoidossa on tehty kehittämistyötä loppuvuodesta 2019 lähtien. Tavoitteena on ollut lisätä työntekijöiden itseohjautuvuutta, tukea esimiestyötä ja luoda henkilöstön palkitsemiseen kannustinmalleja. Näillä toimenpiteillä on varmasti vaikutusta, mutta ne eivät riitä niin kauan kuin keskeisin ongelma, liian pieni työntekijäresurssi, on ratkaisematta.

Kotihoitoon luotu kannustinmalli perustuu kertapalkkioihin, joita ovat erityistilanteissa ja vuosittain annettavat kertapalkkiot, liikunta- ja kulttuurisetelit ja "Hieno teko" -palkinnot. Kertapalkitsemiset voivat motivoida henkilökuntaa ja tuoda hyvää mieltä, mutta niistä ei ole hyötyä uusien työntekijöiden rekrytoimiseen tai edes vanhojen pysymiseen, kun samanaikaisesti naapurikunnissa perustyöstä maksetaan satasen verran kuussa enemmän kuin Turussa.

Valtuuston enemmistö ei hyväksynyt asian käsittelyssä tehtyä muutosehdotusta, jossa vaadittiin valmistelun aloittamista selvitystä varten, jonka perusteella valtuustolle olisi tuotu esitys pysyviksi palkankorotuksiksi. Muutosesitystä on moitittu ainakin kahdesta seikasta. Ensinnäkin palkkojen korottaminen Turussa voi johtaa siihen, että ympäristökunnat nostavat puolestaan henkilöstönsä palkkoja. Tällainen kilpajuoksu tulisi Turulle kalliiksi, koska vanhusväestön osuus Turussa on suurempi kuin ympäristökunnissa. Toiseksi muutosesityksen tekijöitä on moitittu poliittisesta populismista heidän nostettuaan asian esille tarkastuslautakunnan lausunnon käsittelyn yhteydessä vähän ennen kuntavaaleja. Itse ongelma, kotihoidon työntekijöiden palkkakuoppa ja sen aiheuttamat rekrytointiongelmat, on kuitenkin todellinen ja vaatii ratkaisua.

Valtuuston käsittelyssä KD:n valtuutettu Ville Auvinen jätti seuraavan ponnen: "Merkitessään kaupunginhallituksen lausunnon tiedoksi kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus - naapurikuntien kanssa neuvotellen - pyrkii löytämään sellaisen ratkaisun, jossa Turun kaupungin kotihoidon työntekijöiden palkkataso, joka nyt on naapurikuntia matalampi, ei vaikeuta pätevän henkilöstön rekrytoimista Turun kotihoitoon." Nähtäväksi jää, mikä vaikutus ponnella käytännössä tulee olemaan. Ainakin kaupunginhallituksen tulee ottaa se huomioon jatkokäsittelyssä ja virkamiesten tulee nostaa asia esiin neuvotteluissa ympäristökuntien palvelualuejohtajien kanssa.

Jokainen meistä asuu mieluiten kotona, ja mitä pitempään vanhus tulee toimeen - kotihoidon avustamana - omassa kodissaan, sen edullisempaa hoito on yhteiskunnalle. Kotihoidon tulee kuitenkin olla muuta kuin vartin pyrähdys, jonka aikana pikaisesti katsotaan, että vanhus saa lääkkeensä ja muun välttämättömän hoidon. Kiireessä toteutettu hoito ei jätä aikaa vanhuksen kuulemiselle, ja hoitajalle se aiheuttaa eettistä kuormitusta, kun työtä ei voi tehdä niin hyvin kuin haluaisi. Kotihoidon laadun saattaminen sellaiselle tasolle, että sekä asiakas että hoitaja jaksavat arjessa, tulee olla yksi tulevan valtuuston tärkeimmistä tavoitteista.

Black lives matter

Tasan kaksi viikkoa on kulunut George Floydin taposta Yhdysvalloissa. Black lives matter -liike on kasvanut ennen näkemättömiin mittasuhteisiin ja mielenosoituksia on järjestetty ympäri maailmaa. Vaikka kaikki mielenosoitukset saavat myös ei-toivottuja, väkivaltaisia ja omaisuuden hävittämiseen pyrkiviä muotoja, on itse asia äärimmäisen tärkeä ja ansaitsee kaiken huomion ja asiallisen keskustelun aiheesta.

Niin Yhdysvalloissa kuin muissa maissa - Suomi mukaan lukien - kaikki rasismi ei suinkaan ole avointa vihamielisyyttä, huutelua tai väkivaltaa, vaikka sitäkin esiintyy valtaväestöstä poikkeavia etnisiä ryhmiä kohtaan. Hankalammin hahmotettava ja siksi myös vaikeammin poistettava rasismin muoto on kätkeytynyt yhteiskunnan rakenteisiin. Vai mistä syystä Korhonen palkataan työhön kuin työhön mieluummin kuin Lindgren tai Abdullaye?

Vaikka rotuerottelu on virallisesti lopetettu sekä Yhdysvalloissa että Etelä-Afrikassa, jossa se jatkui virallisena aina 1990-luvulle saakka, yhteiskunnan eriytyminen etnisin perustein on paikoin jopa syvempää kuin ennen kansalaisoikeustaistelua. Asuinalueet ovat edelleen etnisesti vahvasti profiloituneita, samoin koulut. Politiikan tutkijat Harris ja Lieberman Columbian ja John Hopkins -yliopistosta kirjoittivat vuonna 2015 Foreign Affairs -lehdessä ilmestyneessä artikkelissaan, että mustaihoisen todennäköisyys olla köyhä on kolme kertaa suurempi kuin valkoihoisella, ja hän suorittaa lukion puolet epätodennäköisemmin kuin valkoihoinen. Viime päivien uutisointi on tehnyt selväksi, miten paljon suuremmalla todennäköisyydellä mustaihoinen joutuu poliisin pysäyttämäksi tai väärin kohtelemaksi kuin valkoihoinen.

Tilastokeskuksen mukaan helsinkiläisistä toisen polven maahanmuuttajista 66 prosenttia 20-24 -vuotiaista oli suorittanut peruskoulun jälkeisen tutkinnon vuonna 2019. Suomalaistaustaisista vastaava tutkinto oli 88 prosentilla. Toisen polven maahanmuuttajien koulutustaso on parantunut 2010-luvun aikana. Silti edelleen on syytä kiinnittää huomiota esimerkiksi äidinkielisen opetuksen saatavuuteen ja suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetuksen kehittämiseen. Aikuisten maahanmuuttajien kohdalla nopea työllistyminen ja kielen oppiminen työssä ovat parempi vaihtoehto kuin pelkkä kielen opetus ilman kosketusta työelämään.

Rasismi on väärin, mutta se ei poistu toteamalla että sitä ei meillä ole. Pahinta rasismia on usein se, jota ei itsekään tunnista. Tosiasioiden tunnustaminen ja niihin vaikuttaminen ovat tehokkaimpia toimintatapoja tässäkin asiassa.

Black lives matter. All lives matter, no matter whose.