perjantai 23. marraskuuta 2012

Päihdeäitien pakkohoidosta ja syntymättömän ihmisoikeuksista


Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (HS 6.11.2012) nostetaan esiin lakiluonnos päihdeäitien pakkohoidosta. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet äidin raskaudenaikaisen jatkuvan ja runsaan alkoholinkäytön lisäävän keskenmenon riskiä ja aiheuttavan sikiölle epämuodostumia ja keskushermoston vaurioita. Alkoholialtistuneille lapsille tyypillisiä ovat myös kielellisen kehityksen viivästyminen, ylivilkkaus, koulunkäyntivaikeudet ja käyttäytymishäiriöt.

Päätoimittaja myöntää sikiön terveyden suojelun tarpeen. Hän näkee kuitenkin periaatteellisen ongelman siinä, voidaanko lailla sallia pakkohoito. On totta, että pakkohoidon sallimiseen pitää olla vahvat perusteet. Historiasta tiedämme, että pakkohoidon tarpeella on perusteltu esim. toisinajattelijoiden internoimista totalitäärisissä yhteiskunnissa.

Päihdeäitien pakkohoidossa ovat vastakkain äidin itsemääräämisoikeus ja sikiön oikeus syntyä terveenä. Lainaan Hesarin pääkirjoitusta: ”Päihdeäitien pakkohoito asettaisi ensimmäistä kertaa sikiön oikeudet raskaana olevan naisen oikeuksien edelle. Suomen oikeus lähtee nykyisin siitä olettamuksesta, että ihmisoikeudet alkavat ihmisen syntymästä ja päättyvät hänen kuollessaan. Olettamus muuttuu, jos sikiö saa uudessa laissa oikeuksia.”

Päätoimittaja paljastaa tässä sen tosiasian, että vallitsevan aborttilain mukaan syntymättömällä lapsella ei ole ihmisoikeutta. Näin ei ole aina ollut. Ennen vuonna 1970 voimaan tullutta lakia sikiöllä oli lähtökohtaisesti samat oikeudet elämään ja terveyteen kuin äidilläkin. Nyt pakkohoidon vastustajat pelkäävät, että pakkohoidon salliva laki avaa tien myös aborttioikeuden rajoittamiselle, minkä päätoimittaja sanoo suoraan kirjoituksessaan.

Suomessa tehtävistä aborteista yhdeksän kymmenestä tehdään ns. sosiaalisin perustein. Suurimmassa osassa ei siis ole kyse raiskauksen tai insestin seurauksena alkaneesta raskaudesta, ei alaikäisen raskaudesta tai lääketieteellisestä syystä tehtävästä abortista. Vapaan aborttilain perusteena on käytetty juuri äidin vapautta ja itsemääräämisoikeutta. On syytä nostaa uudelleen tarkasteluun se ihmiskuva, joka on nykyisen aborttilain perustana. Alkavatko ihmisoikeudet vasta syntymästä vai siitä hetkestä kun uusi ihmiselämä alkaa munasolun hedelmöittyessä? Olemuksellisesti ei ole mitään eroa syntyneen ja syntymättömän lapsen välillä. Miksi toisella on ihmisarvo, toisella ei?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti