Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen mukaan Suomen nykyinen avioliittokäytäntö ei syrji ketään, koska rekisteröity parisuhde antaa lähes samat oikeudet kuin avioliitto. Poikkeuksina tästä ovat, ettei sukunimi vaihdu pelkällä ilmoituksella ja ettei perheen ulkopuolinen
adoptio ole mahdollinen. Perheen ulkopuolinen adoptio on iso periaatteellinen kysymys, jota punnittaessa on tärkeintä ottaa huomioon lapsen etu. Vaikka lapset sopeutuvat monenlaisiin kasvuympäristöihin, tulee lähtökohtana olla biologisesti luonnollisin vanhemmuuden malli, kun kyse on adoptiota koskevasta lainsäädännöstä. Tätä tukevat myös lukuisien asiantuntijoiden havainnot sekä isän että äidin tärkeydestä lapsen psyykkiselle kehitykselle.
Mikäli avioliittolakia muutetaan kansalaisaloitteen esittämällä tavalla, nousee väistämättä esiin myös huoli siitä, säilyykö toisin ajattelevilla oikeus ilmaista mielipiteensä ja myös toimia sen mukaan. Tähänastisessa keskustelussa on perinteistä avioliittonäkemystä puolustaneet kannanotot leimattu milloin taantumuksellisiksi, milloin vihapuheeksi. Saako nykymuotoista avioliittoa enää mahdollisen lainmuutoksen jälkeen lainkaan julkisesti puolustaa? Vaikka kirkolla säilyisikin oikeus olla vihkimättä samaa sukupuolta olevia pareja, tuleeko sama omantunnonvapaus koskemaan myös niitä valtion virkamiehiä, jotka eivät vakaumuksensa tähden ole halukkaita suorittamaan samaa sukupuolta olevien parien vihkimisiä?
