Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen mukaan Suomen nykyinen avioliittokäytäntö ei syrji ketään, koska rekisteröity parisuhde antaa lähes samat oikeudet kuin avioliitto. Poikkeuksina tästä ovat, ettei sukunimi vaihdu pelkällä ilmoituksella ja ettei perheen ulkopuolinen
adoptio ole mahdollinen. Perheen ulkopuolinen adoptio on iso periaatteellinen kysymys, jota punnittaessa on tärkeintä ottaa huomioon lapsen etu. Vaikka lapset sopeutuvat monenlaisiin kasvuympäristöihin, tulee lähtökohtana olla biologisesti luonnollisin vanhemmuuden malli, kun kyse on adoptiota koskevasta lainsäädännöstä. Tätä tukevat myös lukuisien asiantuntijoiden havainnot sekä isän että äidin tärkeydestä lapsen psyykkiselle kehitykselle.
Mikäli avioliittolakia muutetaan kansalaisaloitteen esittämällä tavalla, nousee väistämättä esiin myös huoli siitä, säilyykö toisin ajattelevilla oikeus ilmaista mielipiteensä ja myös toimia sen mukaan. Tähänastisessa keskustelussa on perinteistä avioliittonäkemystä puolustaneet kannanotot leimattu milloin taantumuksellisiksi, milloin vihapuheeksi. Saako nykymuotoista avioliittoa enää mahdollisen lainmuutoksen jälkeen lainkaan julkisesti puolustaa? Vaikka kirkolla säilyisikin oikeus olla vihkimättä samaa sukupuolta olevia pareja, tuleeko sama omantunnonvapaus koskemaan myös niitä valtion virkamiehiä, jotka eivät vakaumuksensa tähden ole halukkaita suorittamaan samaa sukupuolta olevien parien vihkimisiä?
Avioliiton perustana ei tarvitse olla puhdas jälkeläisten tuottaminen, vaan kukin voi sen solmia itselleen tärkeistä syistä. Tämän vuoksi se ei ole puhtaasti biologinen instituutio, vaan rakkauteen perustava kokonaisuus.
VastaaPoistaEi ole kenenkään paikka kyseenalaistaa kahden isän tai kahden äidin kyvykkyyttä ja pätevyyttä toimia rakastavina ja viisaina vanhempina. Perinteisen ydinperheen malli ei todellakaan ole tae terveellisestä kasvuympäristöstä lapselle. Lapsen kasvattamisen taustalla on merkittävämpiä tekijöitä kuin vanhempien sukupuoli ja siksi on loukkaavaa onnellisia sateenkaariperheitä kohtaan epäillä vanhempien kyvykkyytä toimia hyvinä kasvattajina lapsilleen. Hyvän vanhemmuuden taustalla on merkittävämpiä tekijöitä kuin vahempien sukupuoli tai suuntautuminen.
Nykyinen järjestelmä on puhdasta kastittamista, eikä EU:n ihmisoikeustuomioistuimen sanalla pitäisi olla painoarvoa tilanteessa, jossa se ei omaa riittäviä empaattisia valmiuksia ottaakseen siihen kantaa.
Avioliiton solmimisen syynä ei tietenkään ole puhdas jälkeläisten tuottaminen. Se, että miehen ja naisen välisen avioliiton ja siihen kuuluvan sukupuoliyhteyden seurauksena on mahdollisesti uusi ihmiselämä, erottaa tämän rakkauteen perustuvan ihmissuhteen muista rakkauteen perustuvista ihmissuhteista, kuten sisarus- tai ystävyyssuhteista. Tästä syystä avioliitolla on instituution asema.
VastaaPoistaItse en ainakaan kyseenalaista samaa sukupuolta olevien vanhempien kyvykkyyttä rakastaa ja kasvattaa lapsia. Kasvaahan yksinhuoltajienkin lapsista useimmiten tasapainoisia aikuisia. Yhden isän ja yhden äidin perhemalli ei takaa hyvää kasvuympäristöä, siitä on valitettavan lukuisia surullisia esimerkkejä. Katson kuitenkin, että biologisesti luonnollisin vanhemmuuden malli on se, että lapsella on isä ja äiti. Siksi lainsäädännöllä ei tulisi luoda tilannetta, jossa jo lähtökohtaisesti perustetaan perheitä, joissa näin ei ole.