Arvokas vanhuus

Mieleeni on jäänyt viimeksi kuluneen vuoden ajalta kaksi tilannetta, joissa ihan tavalliset ihmiset kesken arkisten askareittensa juontuivat puhumaan vanhustenhoidon nykytilanteesta. Keski-ikäisiä keskustelijoita kammotti ajatus joutumisesta riippuvaiseksi ulkopuolisten hoidosta huonoissa olosuhteissa. Kummassakin tapauksessa keskustelijat päätyivät toteamaan että heidän tultuaan vanhuusikään on käytännöksi varmaan jo muotoutunut hoitaa vanhukset pois päiväjärjestyksestä antamalla ”piikki pyllyyn”. Nyt keskustelussa oleva eutanasia siis nähtiin ratkaisuna vanhustenhoidon ongelmiin.

Eräissä Yhdysvaltain osavaltioissa, joissa ns. avustettu itsemurha on laillinen (mutta eutanasia laiton), on rekisteröity itsemurhaa pyytävien syyt pyynnölle. Kaksi kolmasosaa ilmoitti haluavansa kuolla, koska eivät halunneet menettää autonomian tunnetta tai kokivat olevansa menettämässä arvokkuutensa. He eivät myöskään halunneet olla taakaksi läheisilleen. Myös Suomessa saattohoitoon erikoistuneet lääkärit ovat todenneet, että nykyisellä kivunlievityksellä on mahdollista auttaa lähes sata prosenttisesti kovistakin kivuista kärsiviä. Kipu ei siis ole varsinaisesti ongelma, vaan tunne siitä, että joutuu toisten armoille.

Mielestäni yhteiskunnassa ja sen arvoissa on jotain pahasti vialla, jos heikko ja avun tarpeessa oleva joutuu kokemaan olevansa taakka, tai jos olemme voimiemme päivinä niin itseriittoisia, ettemme kykene näkemään itseämme huomisen avustettavina.

Kun puoluesihteereiltä jokin aika sitten kysyttiin huhtikuun kuntavaalien tärkeimmistä teemoista, ainoastaan Kristillisdemokraattien Asmo Maanselkä mainitsi vanhustenhoidon yhtenä kärkiteemoista. Kun kansalaisille tehtiin sama kysymys, 94% vastasi vanhustenhoidon olevan tärkeä tai erittäin tärkeä. Kunnissa tullaan sote-uudistuksen jälkeenkin tekemään tärkeitä ikäihmisten hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä. Mihin ja kuinka paljon kaavoitetaan palveluasumisen yksiköitä? Miten tuetaan ikäihmisten jaksamista ja kotona pärjäämistä? Miten tuetaan heille suunnattua virkistystoimintaa?

Keskustelin taannoin erään hoitoalan asiantuntijaystäväni kanssa siitä, mikä hänen mielestään on tärkeintä vanhustenhoidon kehittämisessä. Vähän yllättäen hän ei alkanut puhua hoitajamitoituksista tai muusta resursoinnista. Hän totesi tärkeintä olevan hoitohenkilökunnan ammatillisuuden ja eettisyyden. Keskustelemalla ja sopimalla yhteisistä tavoitteista ja yhteisesti noudatettavista eettisistä periaatteista on mahdollista tukea henkilökunnan ammatillisuuden ja sitoutuneisuuden kehittymistä. Tämä vaatii työn johdolta ohjaavaa ja kannustavaa otetta sekä riittävästi aikaa ja resursseja.

Kenenkään ei tulisi joutua pelkäämään hoidettavaksi joutumista. Jokainen ihminen on arvokas.