maanantai 2. helmikuuta 2015

Kotihoidontuki säilyy entisellään

Hallituspuolueiden puheenjohtajat päättivät viime metreillä vetää pois esityksen lasten kotihoidon tuen kiintiöittämisestä tasan kummankin vanhemman kesken. Kristillisdemokraateille tämä on uuvutustaistelun tulos, sillä KD on ministerinsä johdolla vastustanut kiintiöittämistä koko hallituskauden ajan.

Nyt tehty päätös on viisas. Kotihoidon tuen kiintiöittäminen olisi ollut yhteiskunnalle kallis ratkaisu. Se ei olisi vähentänyt kestävyysvajetta - päinvastoin, se olisi lisännyt valtion talouden menoja noin 80 miljoonalla eurolla ja paisuttanut entisestään julkista sektoria ja kuntien taakkaa, kun päiväkoteihin olisi pitänyt saada lisää henkilökuntaa. Pahimmillaan se olisi pakottanut lisäinvestointeihin uusien päiväkotien rakentamiseksi.

Taloudellisen näkökulman lisäksi päätös oli oikea, koska nyt ei puututa perheiden oikeuteen päättää lasten hoidon järjestelyistä. Niistä tulee voida jatkossakin päättää perheen sisällä ilman valtiovallan puuttumista. Tasa-arvo myös työmarkkinoilla on tärkeä tavoite. Siihen ei kuitenkaan pidä pyrkiä perheiden valinnanvapauden kustannuksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti