Mikä yhdistää Suomea, Ruotsia, Islantia, Bulgariaa ja Tsekin tasavaltaa? Ne ovat Euroopan maista ainoat, joissa terveydenhuollon henkilökunnalla ei ole lakisääteistä oikeutta kieltäytyä raskaudenkeskytyksistä vakaumuksellisista syistä. Muissa Euroopan maissa henkilökunnalla on lakiin tai muihin säädöksiin kirjattu oikeus kieltäytyä osallistumasta raskaudenkeskeytyksiin ilman että siitä olisi seurauksena rangaistus tai syrjintä työssä.
Monille lääkäreille ja hoitotyötä tekeville ristiriita raskaudenkeskeytysten ja elämän suojelun periaatteen välillä on henkisesti hyvin raskas. Erityisen raskas se on työntekijöille, jotka henkilökohtaisen vakaumuksensa perusteella kokevat toiminnallaan päättävänsä ihmiselämän. Kieltäytyminen raskaudenkeskeytyksistä voi myös estää erikoistumisen alalle. Tällöin vaihtoehdoiksi jää hakeutua jollekin muulle erikoistumisalalle tai erikoistumaan ja töihin sellaiseen maahan, jossa tässä asiassa vallitsee omantunnonvapaus.
Aborttiin omantunnon syistä haluttomien vakaumus ei ole suunnattu mitään potilasryhmää vastaan. Kysymys on siitä, että he näkevät raskaana olevassa naisessa kaksi potilasta, äidin ja syntymättömän lapsen. Aborttia tarvitaan hyvin harvoin siksi, että äidin henki on vaarassa. Lääkärin etiikan mukaista on aina pelastaa se henki, joka voidaan. Omantunnon vapaus ei muuta tätä periaatetta.
Kaksi tamperelaislääkäriä, Sari Tanus ja Jemina Ahola ovat laatineet kansalaisaloitteen, jonka tarkoituksena on saattaa hoitohenkilökunnan omantunnonvapauden puuttuminen tässä vaikeassa kysymyksessä eduskunnan käsittelyyn. Tavoite toteutuu, jos aloitteen allekirjoittaa 50 000 Suomen kansalaista. Aloite löytyy osoitteesta kansalaisaloite.fi nimellä Terveydenhuollon henkilökunnalle lakisääteinen oikeus kieltäytyä elämän lopettamisesta vakaumuksellisista syistä. Aloitteen voi allekirjoittaa sähköisesti kirjautumalla palveluun pankkitunnuksilla, tai sen voi tulostaa ja toimittaa allekirjoitettuna Sari Tanukselle. Aloite on avoinna marraskuun 23. päivään saakka.
perjantai 20. kesäkuuta 2014
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Lasten kanssa ei leikitä
Suomessa ovat
vähemmälle huomiolle, tai oikeastaan täysin huomiotta, jääneet paavin samassa
yhteydessä antamat muut kannanotot. Näistä uutisoivat ainakin ranskan toinen
suuri päivälehti, Le Figaro, samoin
kuin katolinen La Croix.
Lasten
oikeuksista puhuessaan paavi korosti lapsen oikeutta sekä isään että äitiin ja
sen merkitystä lapsen tunne-elämän kehitykselle. Lapsi kypsyy suhteessa isän maskuliinisuuteen
ja äidin feminiinisyyteen. Tämä edesauttaa lapsen tunne-elämän kehittymistä
täyteen kypsyyteen. Tällä paavi otti hyvin selkeästi kantaa homoseksuaalista
avioliittoa vastaan, vaikkei maininnutkaan sitä suoraan.
Samaan
tematiikkaan liittyen paavi puolusti myös vanhempien oikeutta omien lastensa
moraaliseen ja uskonnolliseen kasvatukseen. Tällä hän viittasi
sukupuolineutraaliin kasvatukseen, joka tekee tuloaan eri Euroopan maiden
koulujen opetussuunnitelmiin. Hän piti tällaisia kokeiluja koulutuksellisena manipulaationa,
jonka tavoitteena on yhdenmukaistaa yhteiskunnassa sallitut ajatusmallit
1900-luvun joukkotuhoisten diktatuurien tapaan.
Kolmanneksi
paavi puolusti kaikkein puolustuskyvyttömimpien eli syntymättömien lasten
oikeutta, oikeutta elämään. Hän siteerasi Vatikaanin toisen konsiilin
päätösasiakirjaa : « Abortti ja lapsenmurha ovat kauhistuttavia
rikoksia . » Hän korosti, että kaiken lainsäädännön tulee perustua
ihmiselämän kunnioittamiseen ja sen tunnustamiseen, että ihmiselämä on pyhä ja
loukkaamaton.
Nämä kannanotot
ovat täysin linjassa sen kanssa, mitä paavi vielä kardinaalina ollessaan on
saarnannut. Näin selkeästi ja radikaalisti hän ei ole ottanut vielä paavina
ollessaan kantaa. Siksi nämä lausunnot ovatkin hämmästyttäneet niitä, jotka
ovat kuvitelleet paavin olevan eettisissä kysymyksissä yhtä uudistusmielinen
kuin hän on ollut ulkonaisten paaviuteen liittyvien tapojen noudattamisessa.
torstai 20. helmikuuta 2014
Avioliitto on tasa-arvoinen
Tahdon 2013 kansalaisliike pitää kymmenen vuotta sitten säädettyä parisuhdelakia ihmisoikeuksia loukkaavana. Miksi vuonna 2002 kiivaasti tasa-arvon nimissä ajettu parisuhdelaki on kymmenessä vuodessa muuttunut epätasa-arvoiseksi? Miksi se silloin ylipäätään säädettiin? Suomen nykyinen avioliittolaki määrittelee avioliiton samoin kuin se on määritelty vuosituhansien ajan maailman kaikissa kulttuureissa. Avioliiton tarkoitus on ollut suojella lainsäädännön avulla sitä ainoata suhdetta, jolla on biologiset edellytykset suvunjatkamiseen. Juuri tästä syystä sillä on instituution asema. Kaikkia muita ihmisten välisiä suhteita voidaan säädellä muilla voimassaolevilla laeilla ja asetuksilla, sikäli kuin se on tarpeen.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen mukaan Suomen nykyinen avioliittokäytäntö ei syrji ketään, koska rekisteröity parisuhde antaa lähes samat oikeudet kuin avioliitto. Poikkeuksina tästä ovat, ettei sukunimi vaihdu pelkällä ilmoituksella ja ettei perheen ulkopuolinen
adoptio ole mahdollinen. Perheen ulkopuolinen adoptio on iso periaatteellinen kysymys, jota punnittaessa on tärkeintä ottaa huomioon lapsen etu. Vaikka lapset sopeutuvat monenlaisiin kasvuympäristöihin, tulee lähtökohtana olla biologisesti luonnollisin vanhemmuuden malli, kun kyse on adoptiota koskevasta lainsäädännöstä. Tätä tukevat myös lukuisien asiantuntijoiden havainnot sekä isän että äidin tärkeydestä lapsen psyykkiselle kehitykselle.

Mikäli avioliittolakia muutetaan kansalaisaloitteen esittämällä tavalla, nousee väistämättä esiin myös huoli siitä, säilyykö toisin ajattelevilla oikeus ilmaista mielipiteensä ja myös toimia sen mukaan. Tähänastisessa keskustelussa on perinteistä avioliittonäkemystä puolustaneet kannanotot leimattu milloin taantumuksellisiksi, milloin vihapuheeksi. Saako nykymuotoista avioliittoa enää mahdollisen lainmuutoksen jälkeen lainkaan julkisesti puolustaa? Vaikka kirkolla säilyisikin oikeus olla vihkimättä samaa sukupuolta olevia pareja, tuleeko sama omantunnonvapaus koskemaan myös niitä valtion virkamiehiä, jotka eivät vakaumuksensa tähden ole halukkaita suorittamaan samaa sukupuolta olevien parien vihkimisiä?
lauantai 25. tammikuuta 2014
VALTUUSTO ANTOI LAUSUNNON KESKI-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN VÄLIRAPORTISTA
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
VALTUUSTOALOITE LÄHIRUOAN LISÄÄMISEKSI KUNNAN RUOKAHANKINNOISSA
Marraskuussa valtuusto käsitteli lautakunnan vastauksen
Saaren koulun ruokahuoltoa koskevaan kyselyyn. Lautakunnan tehtävänä oli
selvittää eri vaihtoehtoja ruokahuollon hankkimiseksi. Vastaus on kuitenkin
lähinnä sen perustelua, miksi nykyinen käytäntö on ainoa mahdollinen.
Ruokahuollon kilpailutuksesta todetaan, että
Tilaaja määrittää tarjoajan
kelpoisuusvaatimukset tarjouspyyntöä laatiessaan.Kelpoisuusvaatimukset voivat liittyä taloudelliseen, tekniseen ja ammatilliseen osaamiseen, sekä muihin hankkijan valitsemiin vaatimuksiin.
Hankinnan kriteereissä voidaan siis painottaa esim.
kokonaistaloudellisuutta.
Hallituksen lähiruokaohjelma julkaistiin toukokuussa 2013.
Se on periaatepäätös, joka sitoo eri hallinnonaloja ja sen tähtäimenä on lisätä
lähiruoan käyttöä esim. oppilaitoksissa ja päiväkodeissa. Lähiruoan käytöstä on
olemassa kokemuksia useasta kunnasta, ja esim. Kuntaliiton sivuilta löytyy
runsaasti tietoa asiasta.
Tällä valtuustoaloitteella Kristillisdemokraatit haluavat
velvoittaa kunnan ruokahankinnoista vastaavia tahoja selvittämään, miten
tulevissa ruokahuoltoa koskevissa hankinnoissa ja kilpailutuksissa voitaisiin
ottaa huomioon lähiruoan käytön lisääminen. Tähän liittyen tulisi selvittää
ainakin seuraavat seikat:
Voidaanko kilpailutuksissa sallia osatarjousten
tekeminen?Millaisia ehtoja tarjouksille voidaan asettaa? (Esim. että leivät tulee toimittaa tietyn ajan kuluessa paistamisesta, perunat tulee toimittaa kuorittuina vedessä ilman lisäaineita jne.)
Lähi- ja luomuruokaviikkojen järjestäminen. Teemaviikkojen hankinnat on mahdollista kilpailuttaa erikseen.
9.12.2013
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Soili Norro
20 muuta allekirjoittanutta
maanantai 9. joulukuuta 2013
Tunnelmia valtuuston talousarviokokouksen jälkeen
Mäntsälän talousarviokokous kesti n. neljä ja puoli tuntia. Pitkä rupeama jonka kuluessa äänestimme niin monta kertaa että oli oltava tarkkana pysyäkseen väsyneenä kärryillä mistä ehdotuksesta oikeastaan oltiinkaan äänestämässä. Loppujen lopuksi kunnanhallituksen pohjaesitys hyväksyttiin lähes sellaisenaan. Yhteensä 13 000 euron lisämäärärahat koostuivat käsityökeskuksen 9 000 euron ja MLL:n lastenhoitajapalvelun 4 000 euron lisäyksistä.
Perusturvan osalta olimme joutuneet tekemään jo lautakunnassa monia karsintoja alkuperäisiin toimialojen tarpeisiin perustuviin esityksiin. Viime viikolla julkaistu maan hallituksen rakennepaketti edellyttää että vanhusten hoidossa siirrytään entistä enemmän kotihoidon suuntaan. Tuetaan kotona asumista ja viedään palvelut kotiin niin pitkään kuin se on asiakkaan turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta perusteltua. Yritimme valtuustossa saada lisämäärärahaa juuri tähän kotihoidon vahvistamiseen. Mäntsälän puolesta -ryhmän Kari Peussa ehdotti koneellisen lääkeannosjakelun aloittamista ja minä puolestani uuden lähihoitajan vakansssin perustamista kotihoitoon. Kumpikin ehdotuksista kaatui äänestyksessä.
Erityisen iloinen olen kuitenkin siitä, että jo karsintalistalla ollut lapsiperheiden kodinhoitajan toimi saatiin aikanaan lautakunnassa yksimielisesti palautettua talousarvioon. Kyseessä on ennaltaehkäisevä palvelu, jossa lapsiperheillä on mahdollisuus saada neuvolan terveydenhoitajan lähetteellä muutama maksuton kodinhoitajan käynti. Palvelua tarjotaan perheille, joissa erityisen elämäntilanteen takia on kriisin vaara. Kodinhoitajan tuella on mahdollisuus selvitä pahimman yli ja löytää samalla keinoja elämän hallinnan lisäämiseen. Juuri tällaiseen ennaltaehkäisevää toimintaan on tärkeää panostaa kaikilla toimialoilla tulevaisuudessa.
Ensimmäinen valtuustovuosi on nyt takana. Paljon on ollut opittavaa ja uskoisin aika paljon oppineenikin. Keskiviikkona on vielä lautakunnan kokous. Sen jälkeen on aika hengähtää ennen tammikuun kuntaliitosselvityksen väliraportin arvioimista.

VALTUUSTO 9.12.2013 RYHMÄPUHEENVUORO / Kristillisdemokraatit
Mäntsälän kunnan vuoden 2013 tase on vielä ylijäämäinen.
Ilman holding-yhtiöjärjestelyn siirtymistä seuraavalle vuodelle vuoden 2014
tilikauden tulos tulisi kuitenkin olemaan alijäämäinen, sillä ensi vuoden
katteen arvioidaan ilman sitä jäävän miinukselle. Jo vuoden 2012
tilinpäätöksessä täyttyi ns. kriisikuntamittareista suhteellinen
velkaantuneisuus, joka nousi 57,9 prosenttiin.
Velkaantumiskehityksen katkaisemiseksi tai ainakin hidastamiseksi
on ollut välttämätöntä laatia maltillinen talousarvio. 2,5 %:n raami antoi
niukasti liikkumavaraa. Nykyinen palvelutaso on kuitenkin pystytty säilyttämään
olosuhteisiin nähden tyydyttävästi. Myöskään henkilöstön lomautuksia tai
irtisanomisia ei ole tarkoitus tehdä tulevan budjettivuoden aikana. Tiukka
taloudellinen tilanne ja epävarmuus tulevaisuudesta ovat kuitenkin omiaan
lisäämään henkistä kuormitusta. Tästä syystä henkilöstön jaksamiseen on
kiinnitettävä erityistä huomiota.
Uutta yritystoimintaa on houkuteltava kuntaan lisää. Tänne
viime aikoina perustetut yritykset ovat hyvä esimerkki siitä, että Mäntsälällä
on aitoa kilpailuetua mm. loistavan sijaintinsa takia. Uusien investointien
osalta on hyvä selvittää erilaisia malleja kuten elinkaarimalli ja leasing.
Jatkossa tulee olemaan yhä vain tärkeämpää tuottaa palvelut
oikea-aikaisesti, tuloksellisesti ja ennaltaehkäisevästi. Kristillisdemokraatit
pitävät tärkeänä varhaiseen tukeen ja ennaltaehkäisevään toimintaan
panostamista. Vahvistamalla matalan kynnyksen palveluita voidaan välttää
raskaampien ja kalliimpien palvelujen tarve. Tästä hyvänä esimerkkinä
talousarvioon sisältyvä lapsiperheiden kodinhoitajan toimi. Tukemalla
lapsiperheiden jaksamista kriittisissä elämänvaiheissa voidaan katkaista tilanteen
kriisiytyminen ja ehkäistä pitemmän palveluntarpeen muodostuminen. Myös ikäihmisten palveluissa tulee jo
hallituksen rakennepaketin sisältämien linjaustenkin mukaan panostaa kotihoidon
tukemiseen ja resursointiin entistä enemmän.
Kaiken kaikkiaan kunnan menojen harkitsematon kasvattaminen
tässä taloudellisessa tilanteessa olisi vastuutonta ja huonoa taloudenhoitoa.
Tarvitsemme nyt tarkkaa harkintaa ja
yhteisvastuullisuutta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)