Suomessa on pian joululomat vietetty ja koulun alku häämöttää useimmilla loppiaisen jälkeen. Toisin on niiden yli miljoonan lapsen kohdalla, jotka Unicefin mukaan eivät pääse kouluun johtuen islamistijärjestö Boko Haramin (toiselta nimeltään Islamilainen valtio Länsi-Afrikassa) terrorista johtuen. Yli 2000 koulua on suljettuina Nigeriassa, Nigerissä, Tsadissa ja Kamerunissa. Osassa kouluista on majoittuneena pakolaisia, muita ei uskalleta turvallisuussyistä avata. Näiden kokonaan suljettujen koulujen lisäksi satoja kouluja on poltettu tai ryöstetty.
Kouluja avataan vähitellen sitä mukaa kun Nigerian armeija saa vallattua alueita takaisin islamisteilta. Jokainen menetetty viikko ja kuukausi voi kuitenkin olla ratkaiseva lasten ja nuorten tulevaisuuden kannalta. Mitä kauemmin nämä ovat ilman koulutusta ja sen mukanaan tuomaa tulevaisuuden toivoa, sitä herkemmin he joutuvat aseellisten joukkojen väkivallan, sieppausten ja rekrytoinnin kohteiksi.
Islamistijoukkojen toiminta on ajanut pakoon kodeistaan 2,6 miljoonaa ihmistä. Kun pakolaisongelmaan lisätään koulutuksen puuttuminen ja ilmastonmuutoksen aikaansaama Tsad-järven alueen kuivuminen viljelykelvottomaksi, ollaan humanitäärisen katastrofin kynnyksellä.
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
keskiviikko 7. lokakuuta 2015
Kamerunin itsemurhaiskut
Viimeisten kolmen kuukauden aikana Kamerunin pohjoisimmassa maakunnassa on tapahtunut viisi itsemurhaiskua, joiden tekijöinä on ollut yleensä kaksi tai kolme nuorta tyttöä. Pommit vaatteiden tai sankojen sisään piilotettuina he ovat soluttautuneet vilkkaille toreille tai tiheästi asuttuihin kortteleihin ja laukaisseet siellä räjähteet. Iskujen tuloksena on 100 kuollutta ja 250 haavoittunutta.
Tytöt ovat lähteneet Nigerian puolelta Sambisan metsästä, jossa Boko Haram (toiselta nimeltään Islamilainen valtio Länsi-Afrikassa) pitää edelleen päämajaansa. Kamerunin erikoisjoukot ovat saaneet selville heidän käyttämiään reittejä ja logistiikkaa. Tyypillisesti tytöt siirtyvät eteenpäin etappi kerrallaan usean eri oppaan välityksellä.
Kamerunin puolella tehdyt itsemurhaiskut ovat Boko Haramin eräänlainen B-suunnitelma. Nigerian armeijan saatua vallattua takaisin alueita islamistitaistelijoilta Nigeriassa järjestö on siirtynyt sissisodankäyntiin ja terroristi-iskuihin Kamerunin puolella.
Terrorismin uhatessa paikallinen väestö on valppaana havaitsemaan kaikkea tavallisuudesta poikkeavaa ja raportoimaan siitä viranomaisille. Marouassa elokuun alussa moottoripyörätaksin kuljettajan epäilykset heräsivät, kun kolme muukalaista tarjosi hänelle suurta rahasummaa aivan pienen matkan mittaisesta kyydistä. Hän suostui ottamaan vain yhden miehistä kyytiin, kaatoi pyöränsä tahallaan kesken matkaa ja sai näin miehen paikallisen santarmin kuulusteltavaksi.
Paikallinen väestö on myös perustanut eräänlaisia kodinturvajoukkoja. Ne toimivat sotilaiden oppaina eivätkä epäröi myöskään tarttua aseisiin - jousipyssyihin ja maanviljelyksessä käytettäviin machette-veitsiin. Kodinturvajoukkojen toiminnassa on myös riskinsä. Ne ovat kouluttamattomia, ja on vaara, että toimintaan sekaantuu yksityisten kaunojen selvittelyä. Niiden toiminta voi pahimmassa tapauksessa riistäytyä hallinnasta. Erikoisjoukkojen sotilaat ovat kuitenkin tyytyväisiä saamastaan avusta.
Nigerian levottomuudet ovat myös kasvattaneet Kamerunin pakolaismääriä, jotka ovat erityisesti Keski-Afrikan tasavallan kriisin takia mutenkin käsittämättömän suuria. UNHCR:n arvion mukaan Kamerunissa tulee olemaan tämän vuoden joulukuussa 19 960 Nigeriasta tullutta pakolaista, kun heitä tammikuussa oli 14 960. Yhteensä pakolaisia arvioidaan olevan tämän vuoden lopulla 268 020. UNHCR pienensi budjettiaan Kamerunissa vuosien 2011 ja 2013 välillä, mutta on joutunut kasvattamaan sitä uudelleen Nigerian tilanteen takia. Nigerialaiset pakolaiset ovat sijoitettuina pakolaisleireille.

maanantai 28. syyskuuta 2015
Mäntsälä pysyy Mäntsälänä
Kunnanvaltuusto hyväksyi tänään yksimielisesti hallituksen esityksen, jonka mukaisesti Mäntsälä irtautuu kuntaliitosselvityksestä. Tämä oli odotettavissa, sillä Hyvinkään irtauduttua selvityksestä ei jatkaminen ollut enää millään kriteereillä mielekästä.
Kristillisdemokraatit olivat alusta asti sitä mieltä, että näin laajaan selvitykseen ei ollut aiheellista lähteä. Laskelmat saavutettavista eduista eivät vakuuttaneet, kun niiden hintana olisi ollut päätöksenteon ja vaikutusmahdollisuuksien etääntyminen kuntalaisista kauas jättikunnan valtuustoon. Palveluverkkoa olisi koulujen ja päiväkotien osalta tiivistetty niin, että lopputuloksena olisi ollut valtavat, jopa tuhannen oppilaan yksiköt.
Aika ajoi myös liitosselvityksen ohi sote-uudistuksen etenemisen myötä. Toteutuessaan se vie kuntien tehtävistä ja budjetista puolet. Jäljelle jäävien tehtävien hoitamiseen ei tarvita suurkuntia.
Selvitys on niellyt rahaa ja kuntien virkamiesten työtunteja. Sen myötä on nyt saatu arvokasta tietoa siitä, millä tavalla kuntien välistä yhteistyötä tiivistämällä voidaan saada aikaiseksi säästöä tulevaisuudessa. Siltä osin selvitystyö ei ole mennyt hukkaan, kunhan nyt osataan käyttää kaikki mahdollisuudet ja edut, joita yhteistyöllä voidaan saavuttaa.

tiistai 22. syyskuuta 2015
Onko pakolaiskriisiin ratkaisua?
Tämän viikon toivoisi tuovan jotain uutta ja ratkaisevaa Euroopan pakolaiskriisin ratkaisemiseksi, ovathan EU-maiden sisäministerit kokoontuneet etsimään keinoja, joilla tilanne saataisiin hallintaan. Realistin on toisaalta todettava, että nopeaa ja helppoa ratkaisua ei ole. Kansainvaelluksia on aina ollut, ja on odotettavissa, että toisaalta konfliktit ja terrori erityisesti Lähi-Idässä ja eri osissa Afrikkaa sekä toisaalta ilmaston lämpenemisen aikaansaamat muutokset aiheuttavat jatkossakin laajojen joukkojen hakeutumisen muualle elämän edellytysten ja turvallisuuden toivossa.
Suurin ongelma nykyisessä tilanteessa on ihmissalakuljetus, jossa rikolliset käyttävät hyväkseen turvapaikkaa tai parempia elinolosuhteita etsiviä ja vaarantavat häikäilemättä näiden hengen ja turvallisuuden. Siksi on löydettävä keinoja, joilla turvapaikan hakijoita kyetään auttamaan rohkaisematta näitä turvautumaan salakuljetusbisnekseen. Pysyvät mekanismit, joilla turvapaikanhakijoiden määrää jaetaan EU-maiden kesken eivät ole tässä suhteessa paras vaihtoehto. Sen sijaan tulisi nostaa tuntuvasti pakolaiskiintiöitä. Sisäministeri Petteri Orpon ehdotus maakohtaisista turvapaikanhakijoiden kiintiöistä on hyvä, etenkin kun ehdotukseen sisältyy myös mahdollisuus ottaa turvapaikanhakijakiintiön täytyttyä pakolaisia suoraan pakolaisleireiltä tai Etelä-Eurooppaan perustettavista ns. hotspot-keskuksista.
Kriisimaihin ja niiden lähialueille tulisi perustaa keskuksia, joissa turvapaikkaa voi hakea jo lähtömaassa. Tämä vaatii tietysti resursointia, ja hakemusten määrä voi jopa lisääntyä. Ihmishengelle ei voi kuitenkaan laskea hintaa. Kun käsittely ja päätöksen saaminen tapahtuu lähtömaassa, ei tule tarvetta lähteä epätoivoiselle matkalle kohti kaukaista, tuntematonta ja epävarmaa sijoituspaikkaa. Myös heikommassa asemassa olevien, lasten, vanhusten ja sairaiden olisi mahdollista hakea turvapaikkaa, saada pakolaisstatus ja sirtyä suoraan vastaanottavaan maahan.
Tärkeää on myös parantaa oloja pakolaisleireillä ja ennaltaehkäistä kriisien syntymistä. Köyhyys ja toivottomuus synnyttävät katkeruutta ja levottomuutta. Siksi hallituksen nyt tekemät massiiviset leikkaukset kehitysyhteistyömäärärahoihin ovat todella lyhytnäköistä ja ajattelematonta politiikkaa.
Maailman pakolaisvirroista suurin osa suuntautuu edelleen muualle kuin Eurooppaan. Kehittyvät maat kantavat pakolaisista paljon suuremman taakan kuin eurooppalaiset. Pakolaisongelman laajuuteen kuítenkin havahdutaan tyypillisesti vasta sitten, kun turvapaikanhakijat kolkuttavat omaa ovea. Suomessakin laajalti viljelty retoriikka, jonka mukaan pitäisi ensin laittaa omat asiat kuntoon ja vasta sitten auttaa muita, osoittautuu kerta toisensa jälkeen perusteettomaksi. Kehitysyhteistyöllä voidaan vaikuttaa myönteisesti potentiaalisten kriisimaiden elinkeinoelämään, koulutukseen ja demokratiakehitykseen ja vähentää tältä osin pakolaiskriisin pahenemista.
Pakolaisuus on ongelma, mutta tulee varoa näkemästä ihmistä, pakolaista tai turvapaikanhakijaa, ongelmana. On selvää, että kaikki turvapaikkaa hakemaan tulleet eivät ole todellisia turvapaikan tarvitsijoita. Viime vuonna Suomessa käsitellyistä turvapaikkahakemuksista hyväksyttin vain 40%. On mahdotonta ennustaa, miten suuri osa tänä vuonna tehtävistä hakemuksista hyväksytään. Tuskin kuitenkaan sataa prosenttia. On myös niitä, jotka tänne saavuttuaan ovat itse todenneet paremmaksi lähteä takaisin kotimaahansa. Siitä huolimatta jokaisella tänne tulevalla on ihmisyytensä perusteella oikeus perustarpeiden täyttämiseen. On oikein ja hienoa, että niin moni suomalainen on avannut sydämensä, kukkaronsa ja jotkut jopa kotinsa tänne tulleiden auttamiseksi.
Turvapaikkahakemusten käsittely vie oman aikansa ja päätöksen odottaminen on raskasta silloin, kun kyseessä on todellinen hätä. Siksi tarvitaan myös keinoja, joilla käsittelyaikoja saadaan lyhennettyä ja toisaalta ilmeisen kielteisen päätöksen kyseenollessa toimia nopeutetussa järjestyksessä. Tässäkin suhteessa pakolaiskiintiöjärjestelmä, jossa vastaanottava maa valitsee ja hakee ihmiset suoraan pakolaisleiriltä, on kestävin ja humaanein vaihtoehto.

tiistai 8. syyskuuta 2015
Ylijäämäruoan hyötykäyttö
Valtuustoryhmämme teki viime vuoden elokuussa aloitteen koulujen hävikkiruoan jakelumahdollisuuksien selvittämisestä. Aloite pyörähti virkakoneiston rattaisiin ja tuotiin valtuustoon viime keväänä. Selvityksen mukaan oli mahdollista kokeilla ruoan tarjoamista vanhuksille koulujen ruokaloissa.
Tänään Mäntsälän Uutiset kertoi kunnan aloittavan ylijäämäruoan myymisen vanhuksille lukiolla, Kirkonkylän koululla ja Saaren koululla. Linkki artikkeliin löytyy tästä:
http://www.mantsalanuutiset.fi/artikkeli/316041-paivan-vanha-ruoka-menee-tahteisiin
Ylijäämäruoan jakelua on jo aloitettu monilla paikkakunnilla. Toivottavasti kokeilu onnistuu myös meillä.

maanantai 18. toukokuuta 2015
Hallituksen maahanmuuttopoliittiset linjaukset
Viime viikon loppupuolella uutisoitiin hallitusneuvottelijoiden maahanmuuttopoliittisista linjauksista. Tyytyväisenä voi todeta, että perussuomalaisten hallitusvastuuseen tulosta huolimatta Suomen maahanmuuttopolitiika ei muutu olennaisesti. Aivan tyytyväinen ei kuitenkaan voi olla. Kokosin tähän joitain ajatuksiani linjauksista.
1. Pakolaiskiintiö
Perussuomalaiset vaativat ennen hallituneuvottelujen alkua pakolaiskiintiön pienentämistä. Tätä vaatimusta he eivät saaneet läpi, vaan hallitus aikoo säilyttää kiintiöpakolaisten määrän viime vuosien tasolla. Tiedotustilaisuudessa Alexander Stubb sanoi Suomen kantavan tällä tavalla vastuunsa kansainvälisestä pakolaisongelmasta. On totta, että Suomi ottaa suhteessa paljon kiintiöpakolaisia. Kun toisaalta Suomi monen muun EU-maan tavoin vastustaa turvapaikanhakijoiden pakkosijoittamista, olisi mielestäni syytä nostaa kiintiöpakolaisten määrää vielä jonkin verran. Turvapaikanhakijoiden tulva on valtava ja humanitääriseen hätään on vastattava. Pakolaiskintiöt ovat tehokkain ja hallituin tapa ottaa vastaan pakolaisia.
2. Tarveharkinta
EU:n ulkopuolisen työvoiman maahan tuomiseksi työnantajan tulee edelleen osoittaa työluvan saamiseksi, ettei vastaavaa työvoimaa ole jo tarjolla Suomessa. Tarveharkinta siis säilyy periaatteessa entisellään. Sitä voidaan jatkossa kuitenkin lieventää yrityskohtaisesti, mikäli on tarve saada Suomeen erityisosaajia. On kuitenkin myös aloja, joilla ei vaadita erityisosaamista, mutta siitä huolimatta työvoimaa ei löydy.
3. Hallitus teettää riippumattoman selvityksen maahanmuuton kustannuksista
Tässä perussuomalaiset saivat tahtonsa läpi. Toivottavasti tehtävä selvitys vakuuttaa heidätkin siitä, että hallitusta maahanmuutosta hyötyvät lopulta kaikki.
4. Osallistuminen terroristijärjestöksi luokitellun organisaation toimintaan kriminalisoidaan ja törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden, rikoksen uusijoiden ja yleiselle järjestykselle vaarallisten henkilöiden maasta poistamista nopeutetaan. Tämä on ehdottomasti hyvä asia. Turvapaikkahakemusten käsittelyä aiotaan nopeuttaa, mikä on varmasti kaikkien osapuolten etu.
5. EU-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille määrätään lukukausimaksut. Tämä linjaus on jo herättänyt keskustelua. Sitä on puolustettu koulutusviennin nimissä ja erityisesti korkeakoulujen rehtorit ovat olleet siitä mielissään. Jos lukukausimaksut otetaan käyttöön, tulee kehittää apurahajärjestelmää siten, että myös niillä lahjakkailla nuorilla, joilla ei ole varaa lukukausimaksihin olisi mahdollisuus päästä opiskelemaan. Ajattelen erityisesti kehittyvien maiden nuoria. Positiivista on suunnitelma houkutella Suomessa valmistuneita ulkomaalaisia jäämään tänne töihin verovähennyksillä.
6. Uusi hallitus aikoo huolehti kotona olevien maahanmuuttajataustaisten naisten kouluttamisesta. Erinomaista!

torstai 23. huhtikuuta 2015
Ihmissalakuljetus - kenen on vastuu?
Yle:n vaalitentissä toimittaja kysyi mielipidettäni maahanmuutosta ja viittasi siihen, miten Afrikasta lähdetään tänne ja hukutaan Välimereen. Kysymys tuntuu aika karmealta kun sitä muistelee tämän viikon tapahtumien valossa. Jälleen kerran olemme joutuneet tuon asiaintilan eteen, ja tällä kertaa hukkuneiden määrä on erityisen järkyttävä.
Vastasin toimittajalle, että maahanmuuton tulee olla hallittua, mutta että niiden, jotka todella haluavat päästä tänne tekemään työtä tai ovat suojelun tarpeessa, tulee saada siihen mahdollisuus. Tätä mieltä olen edelleenkin. Maahanmuuttajat eivät ole ongelma, ihmissalakuljetus on. Ihmissalakuljetus on törkeää rikollisuutta, joka käyttää hyväkseen sodan, köyhyyden ja vainon keskellä elävien hädänalaista asemaa.
Maahanmuuttajat eivät ole ongelma, Euroopan maiden epäyhtenäinen maahanmuuttopolitiikka on. Tämän viikon karmeiden tapahtumien on viimein herätettävä viranomaiset ja poliittiset päättäjät toimimaan yhdessä ihmissalakuljetuksen lopettamiseksi. Suunnitelmat lisätä Frontexin resursseja sekä muut tämän viikon neuvotteluissa tehdyt esitykset ovat askel oikeaan suuntaan. Valvonnan lisäämisen lisäksi erityisen tärkeää on sopia turvapaikanhakijoiden tasaisemmasta sijoittumisesta Euroopan maiden kesken. Suomen tulee lisätä pakolaiskiintiötään. Emme voi sulkea silmiämme lähimmäisten hädältä ja ajatella, että asia on ainoastaan Etelä-Euroopan maiden, Saksan, Ranskan tai Ruotsin vastuulla.
Afrikassa asuessani kohtasin jatkuvasti etenkin nuoria ihmisiä, joiden suurimpana haaveena oli päästä Eurooppaan tai Amerikkaan. Heille länsimaat ovat paratiisi, jossa jokaisella on mahdollisuus saavuttaa korkea elintaso ja mukava elämä. Tunnustan näissä keskusteluissa tehneeni kaikkeni katkaistakseni näiltä toiveilta siivet. Vaikka matka Eurooppaan vielä järjestyisikin, on nuori työnhakuun lähtenyt henkilö kaukana suvustaan ja kulttuuristaan hyvin haavoittuvainen. Harvat ovat ne, jotka löytävät töitä ja todella onnistuvat saavuttamaan unelmansa. Sen sijaan he joutuvat kohtaamaan rasismia ja ennakkoluuloja. Tilanne on kuitenkin toinen niiden kohdalla, joita odottaa opiskelu- tai työpaikka.
Ihmissalakuljetuksen lopettamiseksi tulee tehdä kaikki voitava. Eräs keino on luonnollisesti vaikuttaa myönteisesti lähtömaiden elintasoon ja demokratiakehitykseen. Toivoa sopii, että uusi hallitus ymmärtää kehitysapumäärärahojen tärkeyden tältäkin kannalta. Edistämällä kaupankäyntiä suomalaisten ja kehittyvien maiden välillä voidaan saavuttaa "kumpikin voittaa" -tilanne. Esimerkiksi Afrikassa vuotuinen talouskasvu on keskimäärin viiden prosentin luokkaa. Nyt olisi oikea aika olla hereillä tässäkin suhteessa.
Mielestäni on tärkeää myös luoda ohjelmia, joiden kautta afrikkalaiset nuoret pääsisivät helpommin opiskelemaan Eurooppaan, myös Suomeen. Korkeatasoisen koulutuksen saaneet lahjakkaat nuoret ovat resurssi palatessaan kotimaahansa. Toisaalta myös Suomi hyötyisi opiskelijoista, jotka olisivat halukkaita jäämään tänne töihin päätettyäään opintonsa. Professori Pekka Kauppi esitti HS:n mielipidekirjoituksessaan 19.4.2015 opiskeluperäisen maahanmuuton sujuvoittamista. Eräs näin saavutettavista eduista olisi Suomen huoltosuhteen paraneminen, kun saisimme lisää työvoimaa ja sitä kautta verotuloja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)