tiistai 28. toukokuuta 2013

VALTUUSTO 27.5.2013 Lausunto metropoliselvityksestä / Kristillisdemokraatit


 
Kristillisdemokraatit kannattavat Mäntsälän pysymistä itsenäisenä. Katsomme, että Mäntsälän ei ole tässä vaiheessa mikään pakko liittyä muihin kuntiin. Kunta ei täytä kriisikunnan taloudellisia kriteereitä ja väestöpohjamme on riittävä peruspalvelujen tuottamiseen.

 

Kuntarakennelain mukainen selvitysvelvollisuus koskee kaikkia metropolialueen kuntia. Pitää kuitenkin muistaa että kyseessä on selvitysvelvollisuus, ei yhdistymisvelvollisuus. Kuntia velvoitetaan vähimmillään antamaan selvitys, jossa arvioidaan hallinnon ja palvelujen järjestämistä ja tuottamista, alueen taloudellista tilannetta, asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia, lähidemokratian toteutumista sekä yhtenä kuntana saavutettavissa olevia hyötyjä. Valtiovalta edellyttää Mäntsälältä ainoastaan vastauksia näihin kysymyksiin, ei yhdistymistä muiden kuntien kanssa.

 

Liitosselvityksillä on mahdollista kartoittaa erilaisia vaihtoehtoja nykyisen kuntarakenteen säilyttämisestä erilaisiin liitosvaihtoehtoihin. Keski-Uudenmaan kahdeksan kunnan liitoksella saavutettaisiin epäilemättä synergian mukanaan tuomia etuja. Katsomme kuitenkin että alueen suuren koon ja väestön epätasaisen jakautumisen takia lähidemokratia ja lähipalvelujen takaaminen myös reuna-alueille ovat uhattuina. Tämä uhka on mielestämme suurempi kuin saavutettavat edut. Katsomme, että kaavaillussa suurkunnassa asukkaiden vaikutusmahdollisuudet ja lähidemokratian toteutuminen heikentyvät merkittävästi.

 

Kannatamme suurten kuntaliitosten sijaan kuntien välisen yhteistyön syventämistä ja lisäämistä ja metropolihallinnon osalta ainakin alkuvaiheessa maakuntaliiton pohjalle rakentuvaa mallia.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti