lauantai 28. helmikuuta 2015

Maahanmuuttajako terroristi?


Terroristijärjestöjen järkyttävät teot niin Syyriassa ja Irakissa kuin Nigeriassa ja sen naapurimaissa sekä Euroopassa tapahtuneet viimeaikaiset järkyttävät iskut ovat aivan oikeutetusti aiheuttaneet huolestumista ja pelkoa myös Suomessa. Sama voisi tapahtua meilläkin. Jos Suomi osallistuu koulutusyhteistyöhön Irakissa, on otettava huomioon myös sen vaikutukset turvallisuuteen ja varauduttava riskeihin.

Terrorismi on kaikin tavoin tuomittavaa. Sen uhan edessä on kuitenkin vaarana että käperrymme ja alamme lyödä leimoja kaikkiin uskonnollisesti tai etnisesti mielestämme epäilyttäviin henkilöihin. Huiviin verhoutunut nainen lapsineen tai tummahipiäinen perheenisä alkavat saada mielessämme uhkaavia piirteitä.

Tunnen useita Suomessa asuvia maahanmuuttajia. Jotkut heistä ovat tulleet tänne töihin, toiset avioliiton kautta. He tulevat useista eri maista ja etnisistä ryhmistä. Yhteistä heille on halu rakentaa maata, jonka ovat syystä tai toisesta valinneet uudeksi kotimaakseen. He ovat työkykyisiä ja –haluisia, aktiivisia kansalaisia. Edes pelottavan vaikea kielemme ei ole saanut heitä lannistumaan.

On päivänselvää että islamistinen propaganda ja jihadismi ovat turvallisuusuhka. Maahanmuuttotaustaisuus ja terrorismi eivät kuitenkaan ole sama asia. Ensinnäkin suurin osa Suomeen muualta tulleista eivät edes ole uskonnoltaan muslimeja, vaan kristittyjä. Toiseksi suurin osa Suomessa asuvista muslimeista haluaa elää tavallista elämää rauhassa naapuriensa kanssa. Suomen muslimiyhteisö on kiitettävästi ottanut kantaa radikalisoitumiseen ja sanoutunut irti väkivaltaisesta islamin tulkinnasta.

Terrorismin torjunnassa on tärkeää turvata poliisille riittävät resurssit ja toisaalta ehkäistä syrjäytymistä ja radikalisoitumista huolehtimalla tänne tulevien kotoutumisesta ja hyvästä koulutuksesta. Jokin aika sitten kirjoitettiin Hesarissa suurten kaupunkien mava-luokkien (maahanmuuttajien valmistavien luokkien) suurista oppilasmääristä. Näille luokille tuleekin säätää ryhmäkoon ylärajaksi sama kuin erityisopetuksen pienryhmäkoko eli korkeintaan kymmenen oppilasta. Myös niiden maahanmuuttajaperheiden äitien, jotka eivät käy työssä kodin ulkopuolella, kielen oppimisesta on pidettävä huolta.

Kristillisdemokraattien vaaliohjelmassa todetaan maahanmuutosta seuraavasti: Vastuullinen maahanmuuttopolitiikka toivottaa maahamme jo muuttaneet ihmiset tervetulleeksi osaksi yhteiskuntaamme ja yhteisöjämme. Samalla se ottaa huomioon yhteiskuntamme kestokyvyn sekä turvallisuuden. Muukalaisvihamielisyyttä, syrjintää ja rasismia ei tule hyväksyä missään muodossa. Maahanmuuttopolitiikan tulee olla hallittua, inhimillistä ja johdonmukaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti