maanantai 2. syyskuuta 2013

Kotihoidontuen jakaminen perheiden päätettäväksi

Hallituksen budjettiriihessään tekemä esitys kotihoidontuen pakollisesta jakamisesta tasan vanhempien kesken on valitettava. Näennäisesti kyse on tasa-arvon edistämisestä. Tosiasiallisesti uudistus toteutuessaan johtanee siihen, että moni perhe jättää käyttämättä toisen puolen vanhempainvapaasta. Syy ei silloin ole se, että isät eivät viihdy kotona lasten kanssa, vaan taloudellinen välttämättömyys.

Hoitovapaalle jääminen on esimerkiksi yrittäjille lähes mahdotonta. Pätkätyöläinenkään ei voi kieltäytyä töistä silloin, kun niitä on tarjolla. Entä eronneet yhteishuoltajat tai yksinhuoltajat? Onko heillä oikeus vain puolikkaaseen vanhempainvapaaseen ja sen aikaiseen kotihoidontukeen? Hallituksen esitys ei ota huomioon myöskään puolisoiden välisiä tuloeroja. Perheet eivät enää saa omasta tilanteestaan käsin tehdä ratkaisua siitä, kumpi jää kotiin hoitamaan lapsia, olipa parempituloinen sitten äiti tai isä.

Kristillisdemokraatit vastustivat esitystä viimeiseen saakka. Viimein oli tultu tilanteeseen, jossa ministeri Räsäsen mukaan esitys olisi tehty joka tapauksessa, olivatpa kristillisdemokraatit mukana tai eivät. Viikonloppuna KD:n puoluekokouksessa hyväksytyssä linjapaperissa todetaan edelleen puolueen pyrkivän siihen, että vanhempainvapaan kehittämisessä turvataan perheiden oikeus päättää vapaasti, kumpi vanhemmista lapsia hoitaa. Kristillisdemokraatit ovat myös ajamassa sitä, että vanhemmuuden kustannuksia tasattaisiin siirtämällä vanhempainvapaiden kústannusvastuu yrityksiltä valtiolle tai jakamalla kustannukset tasaisesti kaikille työnantajille.
 
Tasa-arvo myös työmarkkinoilla on tärkeä tavoite. Siihen ei kuitenkaan pidä pyrkiä perheiden valinnanvapauden kustannuksella. Monet isät jäävät hoitovapaalle vapaaehtoisesti, kuten oma puolisoni teki jo kymmenen vuotta sitten minun saatuani viran Mäntsälästä.
 
Netissä on mahdollista allekirjoittaa hallitukselle toimitettava vetoomus siitä, että kotihoidontuen jakaminen säilyisi perheiden harkinnan varaisena osoitteessa  http://www.adressit.com/kodinhoidontuen_jakaminen_perheiden_paatettavaksi Vetoomus ei ole kristillisdemokraattisen puolueen tekemä, vaikka onkin linjassa puolueen tavoitteiden kanssa.





tiistai 28. toukokuuta 2013

VALTUUSTO 27.5.2013 Lausunto metropoliselvityksestä / Kristillisdemokraatit


 
Kristillisdemokraatit kannattavat Mäntsälän pysymistä itsenäisenä. Katsomme, että Mäntsälän ei ole tässä vaiheessa mikään pakko liittyä muihin kuntiin. Kunta ei täytä kriisikunnan taloudellisia kriteereitä ja väestöpohjamme on riittävä peruspalvelujen tuottamiseen.

 

Kuntarakennelain mukainen selvitysvelvollisuus koskee kaikkia metropolialueen kuntia. Pitää kuitenkin muistaa että kyseessä on selvitysvelvollisuus, ei yhdistymisvelvollisuus. Kuntia velvoitetaan vähimmillään antamaan selvitys, jossa arvioidaan hallinnon ja palvelujen järjestämistä ja tuottamista, alueen taloudellista tilannetta, asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia, lähidemokratian toteutumista sekä yhtenä kuntana saavutettavissa olevia hyötyjä. Valtiovalta edellyttää Mäntsälältä ainoastaan vastauksia näihin kysymyksiin, ei yhdistymistä muiden kuntien kanssa.

 

Liitosselvityksillä on mahdollista kartoittaa erilaisia vaihtoehtoja nykyisen kuntarakenteen säilyttämisestä erilaisiin liitosvaihtoehtoihin. Keski-Uudenmaan kahdeksan kunnan liitoksella saavutettaisiin epäilemättä synergian mukanaan tuomia etuja. Katsomme kuitenkin että alueen suuren koon ja väestön epätasaisen jakautumisen takia lähidemokratia ja lähipalvelujen takaaminen myös reuna-alueille ovat uhattuina. Tämä uhka on mielestämme suurempi kuin saavutettavat edut. Katsomme, että kaavaillussa suurkunnassa asukkaiden vaikutusmahdollisuudet ja lähidemokratian toteutuminen heikentyvät merkittävästi.

 

Kannatamme suurten kuntaliitosten sijaan kuntien välisen yhteistyön syventämistä ja lisäämistä ja metropolihallinnon osalta ainakin alkuvaiheessa maakuntaliiton pohjalle rakentuvaa mallia.

 

 

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Terveyskeskusten kesäsupistukset

Perusturvalautakunta käsitteli kokouksessaan 13.3.2013 kesäsupistusten toteuttamisesta Mustijoen perusturvan alueella. Keskustelua herätti Pornaisten terveyskeskuksen sulkeminen ajalla 1.-28.7.2013. Kokouksessa tehtiin vastaesitys, jonka mukaan terveyskeskus olisi ollut suljettuna vain kaksi viikkoa. Lopulta tiukan äänestyksen (6-6) tuloksena, jonka puheenjohtajan ääni ratkaisi, päädyttiin esityslistan alkuperäisen esityksen hyväksymiseen.

Päätös herättänee tunteita erityisesti Pornaisissa. Onko tarkoitus heikentää terveyskeskuspalveluja ja viedä ne pitkien ja kalliiden matkojen päähän? Päivystysasioissa sulun aikana joudutaan kulkemaan Mäntsälään tai Porvooseen hoitoa saamaan. Pahimmillaan se tietää taksi- tai ambulanssimatkaa, jonka omavastuun joutuu asiakas itse maksamaan.

Itse äänestin alkuperäisen päätösehdotuksen mukaisesti. Olenko siis vastoin KD:n linjaa lähipalvelujen purkamisen kannalla toisin kuin olen aiemmin esittänyt?

Olen edelleen sitä mieltä että paruspalvelut tulee säilyttää lähellä niiden käyttäjiä tai sitten viedä ne heidän luokseen. Nyt emme kuitenkaan olleet emmekä ole lopettamassa terveyskeskusta. Kyse on järjestelystä, jolla saadaan henkilökunnan lomat sijoitettua keskitetysti vuoden hiljaisimpaan aikaan ja vältetään mahdollinen tyhjäkäynti terveyskeskuksessa.

Kaikilta toimialoilta vaaditaan yhden prosentin säästöä henkilöstökuluissa kuluvana kalenterivuotena. Tällä tavalla niitä saavutetaan perusturvan osalta tavalla, joka kaikkein vähiten aiheuttaa haittaa asiakkaille sekä kuormitusta henkilökunnalle. Tuskinpa kukaan toivoo myöskään ympäri vuotta sijoittuvia lomautuksia tai sijaiskieltoja, joista on ruuhkaisena aikana huomattavaa haittaa terveyskeskusten toiminnalle. Pitää myös muistaa, että vaikka täydellinen sulku koskee vain Pornaisten terveyskeskusta, supistuksia tehdään myös Mäntsälän terveyskeskuksessa ja työterveyshuollossa. Lisäksi Pornaisissa kotisairaanhoito ja  laitoksissa ostopalveluna tuotettavat lääkäripalvelut eivät lakkaa. Kaikkein huonokuntoisimmat ja vaikeimmin liikkuvat vanhukset esimerkiksi pääsevät siis lääkärin hoitoon omalla paikkakunnalla myös heinäkuussa.

Nyt tekemämme päätös siis on satsaus terveyspalveluihin siellä ja siihen aikaan kun niitä eniten tarvitaan.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Östman: ”Tasa-arvoinen käsittely lakialoitteille”

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman pitää outona, että julkisuuden kautta yritetään nostaa tietyt lakialoitteet erityisasemaan. Östmanin mielestä syytökset Lakivaliokunnan puheenjohtajaa Anne Holmlundia vastaan ovat olleet asiattomia, sillä Holmlund on toiminut moitteettomasti asian käsittelyn suhteen.

Hallitusneuvotteluissa sovittiin, ettei hallitus tee esitystä avioliitto- ja adoptiolakien muuttamisesta. Tästä syystä sitä ei kirjattu myöskään hallitusohjelmaan.

– ”Mielestäni on kuitenkin selvää, että yksittäisillä kansanedustajilla on oikeus tehdä lakialoite ja olimme tietoisia siitä, että tällainen lakialoite saattaisi tulla”, toteaa Östman

Hallitusneuvotteluiden aikana ei kuitenkaan ole sovittu, että alle 100 kansanedustajan aloite nostettaisiin valiokuntakäsittelyyn. Siksi tulee lähteä siitä, että Lakivaliokunta kohtelee lakialoitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista samalla tavalla kuin muita alle 100 kansanedustajan allekirjoittamia aloitteita. Mikäli toisin toimitaan, poiketaan nykyisistä käytännöistä joka johtaisi kaoottiseen tilanteeseen.

– ”Jonossa on nimittäin paljon muitakin lakialoitteita, jotka tasa-arvoisuuden nimessä, pitäisi siinä tapauksessa nostaa erityiskäsittelyyn”, muistuttaa Östman.

www.kd.fi » Uutiset » Östman: ”Tasa-arvoinen käsittely lakialoitteille 21.2.2013

maanantai 28. tammikuuta 2013

Kristillisdemokraatit vaativat veronkevennystä yhden tulonsaajan perheille

Kristillisdemokraattien puoluehallitus on huolissaan tulonjaon epäoikeudenmukaisesta kehityksestä. Tulo- ja hyvinvointierot ovat jatkaneet kasvua. Eteenkin lapsiperheiden asemaa ei ole huomioitu riittävän hyvin. Tilannetta ei myöskään paranna valtion ja kuntien säästöpaineet. Kristillisdemokraatit muistuttavat, että perhe-etuuksia ei tule heikentää heikossakaan taloudellisessa tilanteessa.
Erityisen vaikea tilanne on perheillä, joissa on vain yksi tulonsaaja. Yksinhuoltajaperheille ja perheille, joissa toinen vanhempi on kotona ilman palkkatuloa, on vaikeuksia selvitä ilman oikeudenmukaisempaa tulonjakoa. Kristillisdemokraattien puoluehallitus ehdottaa, että yhden tulonsaajan perheitä, joissa on kaksi tai useampi huollettavaa, tuetaan nykyistä paremmin. Yhden tulonsaajan perheille voidaan esimerkiksi myöntää kaksinkertainen työtulovähennys.
Kristillisdemokraattien puoluehallitus kokoontui Jämsässä lauantaina 26.1.2013

perjantai 4. tammikuuta 2013

Pahoinvointia on vähennettävä, jotta hyvinvointimme voisi säilyä


Kansanedustaja Jouko Jääskeläinen vieraili Mäntsälässä kristillisdemokraattien järjestämässä tilaisuudessa keskiviikkona 19.12.2012.

Kristillisdemokraattien Mäntsälän paikallisosasto järjesti syyskokouksensa yhteydessä yleisötilaisuuden Ulla ja Aleksanteri  –kahvilassa keskiviikkoiltana. Viihtyisä kahvila tarjosi tunnelmalliset puitteet tilaisuudelle, jonka puhujaksi oli kutsuttu kansanedustaja Jouko Jääskeläinen. Hän toi terveisiä eduskunnasta ja erityisesti valtiovarainvaliokunnasta, jonka jäsen hän myös on.

Eduskunta on keskustellut vajaan viikon valtion ensi vuoden talousarviosta. Jääskeläisen mukaan tulevaa vuotta ajatellen pelkkä verotuksen kiristäminen ja menojen leikkaaminen eivät riitä valtion kestävyysvajeen umpeen kurojiksi. On kavennettava hyvinvointi- ja terveyseroja. On vähennettävä pahoinvointia, jotta hyvinvointimme voisi säilyä.

Jääskeläinen nosti esiin erityisesti nuorten aikuisten syrjäytymisen työelämästä ennenaikaisen sairauseläkkeelle joutumisen vuoksi. Hän korosti perheiden, lähiyhteisöjen ja kunnan verkostojen vastuuta luoda nuorten kasvulle turvallinen ympäristö. Nuori kykenee selviytymään vaikeistakin tilanteista ja asioista, mutta siihen tarvitaan turvallisen aikuisen tukea. Mäntsälä sai kehuja aktiivisesta yhteydenpidosta syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin.

Jääskeläinen totesi rajun yksilöllistymisen pyrkimyksen heikentäneen kulttuurimme perustaa ja haastoi miettimään, mistä löydämme toimivamman perustan yhteisölliselle elämäntavalle. ”Pudokkaiden nostaminen selviytyjiksi on hyvä teko myös heille, jotka nyt pärjäävät hyvin”, muistutti Jääskeläinen.
Tämä kirjoitus on julkaistu Mäntsälän Uutisissa 28.12.2012

lauantai 24. marraskuuta 2012

Lasten kotihoidon tuesta


Lasten kotihoidon tuesta on taas viime päivinä keskusteltu vilkkaasti pääministeri Jyrki Kataisen tuotua Ruotsin tuliaisina vaatimuksen pienten lasten vanhempien, lähinnä äitien, mahdollisuudesta osa-aikatyöhön. Se on Ruotsissa kuten monessa muussakin maassa paljon yleisempää kuin Suomessa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK tarttui hanakasti tähän avaukseen ja kiirehti vaatimaan lasten kotihoidon tuen keston leikkaamista. EK perustelee leikkausta toisaalta huolella naisten työurakehityksestä, toisaalta sillä että ”terve ihminen tarjoaa työpanostaan työmarkkinoilla”. Todellisuudessa syy taitaa olla lähinnä se, että työnantajapuolta edustava EK haluaa mahdollisimman suuren työvoimareservin, siitä huolimatta ettei kaikille nykyisillekään työnhakijoille riitä töitä.

EK:n vaatimuksiin ovat vastanneet voimakkaasti mm. keskustapuolue ja Akava. Kristillisdemokraattien kansanedustaja Leena Rauhala esitti osaltaan Eduskunnan suullisella kyselytunnilla 15.11.2012 kysymyksen hallitukselle siitä, miten hallitus aikoo turvata lapsiperheiden valinnanvapauden ja mahdollisuuden hoitaa lastaan kotona. KD:n puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen puolusti lasten kotihoidon tukea puhuessaan tänään puoluevaltuustolle:

Vaikka Suomessa alle kolmevuotiaiden lasten äitien työnteko on hiukan vähäisempää kuin Ruotsissa, tämä ei näytä syrjäyttävän äitejä työelämästä vuosikausiksi. 3–5-vuotiaiden lasten äitien työssäkäyntiaste Suomessa on samansuuruinen kuin Ruotsissa, ja 6–16-vuotiaiden lasten äitien korkeampi kuin ruotsalaissisarten.

KD puolusti ansiokkaasti lasten kotihoidon tukea jo keväällä hallituksessa, kun kotihoidon tukea uhkasi lakkauttaminen säästösyistä. KD:n perhepoliittisen ohjelman mukaan lasten kotihoidon tuki on tärkeä osa niitä keinoja, joilla tuetaan perheiden hyvinvointia. Siihen on myös kirjattu tavoite kotihoidon tuen korottamisesta ja laajentamisesta.

Yhden kunnallisen päivähoitopaikan hinta on n. 10 000 euroa vuodessa. Alle kolmivuotiaiden hoito on vielä kalliimpaa, koska heitä kohden tarvitaan 1 hoitaja / 4 lasta (yli 3-vuotiaiden ryhmissä 7 lasta / hoitaja). Alle kolmivuotiaiden on myös todettu sairastelevan isoissa lapsiryhmissä enemmän kuin vanhempien lapsien. Pienten lasten hoidossa ei ole kyse varhaiskasvatuksesta, vaan pitkälti perushoidosta. Vasta 3-4 vuoden iästä lähtien lapset hyötyvät ryhmässä toimimisesta ja siitä virikkeellisyydestä, jota ammattitaitoiset varhaiskasvattajat kykenevät antamaan. On siis aiheellista tukea vanhempien mahdollisuutta hoitaa omat lapsensa kotona kolmeen ikävuoteen saakka ja säästää varhaiskasvatuksen resurssia isommille lapsille. Heidän kohdallaan laadukas varhaiskasvatus lisää kouluvalmiuksia, antaa mahdollisuuden kehityksen ja oppimisen häiriöiden varhaiseen diagnosointiin ja ehkäisee näin lähtökohdiltaan heikompiosaisten lasten syrjäytymistä.