lauantai 25. tammikuuta 2014
VALTUUSTO ANTOI LAUSUNNON KESKI-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN VÄLIRAPORTISTA
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
VALTUUSTOALOITE LÄHIRUOAN LISÄÄMISEKSI KUNNAN RUOKAHANKINNOISSA
Marraskuussa valtuusto käsitteli lautakunnan vastauksen
Saaren koulun ruokahuoltoa koskevaan kyselyyn. Lautakunnan tehtävänä oli
selvittää eri vaihtoehtoja ruokahuollon hankkimiseksi. Vastaus on kuitenkin
lähinnä sen perustelua, miksi nykyinen käytäntö on ainoa mahdollinen.
Ruokahuollon kilpailutuksesta todetaan, että
Tilaaja määrittää tarjoajan
kelpoisuusvaatimukset tarjouspyyntöä laatiessaan.Kelpoisuusvaatimukset voivat liittyä taloudelliseen, tekniseen ja ammatilliseen osaamiseen, sekä muihin hankkijan valitsemiin vaatimuksiin.
Hankinnan kriteereissä voidaan siis painottaa esim.
kokonaistaloudellisuutta.
Hallituksen lähiruokaohjelma julkaistiin toukokuussa 2013.
Se on periaatepäätös, joka sitoo eri hallinnonaloja ja sen tähtäimenä on lisätä
lähiruoan käyttöä esim. oppilaitoksissa ja päiväkodeissa. Lähiruoan käytöstä on
olemassa kokemuksia useasta kunnasta, ja esim. Kuntaliiton sivuilta löytyy
runsaasti tietoa asiasta.
Tällä valtuustoaloitteella Kristillisdemokraatit haluavat
velvoittaa kunnan ruokahankinnoista vastaavia tahoja selvittämään, miten
tulevissa ruokahuoltoa koskevissa hankinnoissa ja kilpailutuksissa voitaisiin
ottaa huomioon lähiruoan käytön lisääminen. Tähän liittyen tulisi selvittää
ainakin seuraavat seikat:
Voidaanko kilpailutuksissa sallia osatarjousten
tekeminen?Millaisia ehtoja tarjouksille voidaan asettaa? (Esim. että leivät tulee toimittaa tietyn ajan kuluessa paistamisesta, perunat tulee toimittaa kuorittuina vedessä ilman lisäaineita jne.)
Lähi- ja luomuruokaviikkojen järjestäminen. Teemaviikkojen hankinnat on mahdollista kilpailuttaa erikseen.
9.12.2013
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Soili Norro
20 muuta allekirjoittanutta
maanantai 9. joulukuuta 2013
Tunnelmia valtuuston talousarviokokouksen jälkeen
Mäntsälän talousarviokokous kesti n. neljä ja puoli tuntia. Pitkä rupeama jonka kuluessa äänestimme niin monta kertaa että oli oltava tarkkana pysyäkseen väsyneenä kärryillä mistä ehdotuksesta oikeastaan oltiinkaan äänestämässä. Loppujen lopuksi kunnanhallituksen pohjaesitys hyväksyttiin lähes sellaisenaan. Yhteensä 13 000 euron lisämäärärahat koostuivat käsityökeskuksen 9 000 euron ja MLL:n lastenhoitajapalvelun 4 000 euron lisäyksistä.
Perusturvan osalta olimme joutuneet tekemään jo lautakunnassa monia karsintoja alkuperäisiin toimialojen tarpeisiin perustuviin esityksiin. Viime viikolla julkaistu maan hallituksen rakennepaketti edellyttää että vanhusten hoidossa siirrytään entistä enemmän kotihoidon suuntaan. Tuetaan kotona asumista ja viedään palvelut kotiin niin pitkään kuin se on asiakkaan turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta perusteltua. Yritimme valtuustossa saada lisämäärärahaa juuri tähän kotihoidon vahvistamiseen. Mäntsälän puolesta -ryhmän Kari Peussa ehdotti koneellisen lääkeannosjakelun aloittamista ja minä puolestani uuden lähihoitajan vakansssin perustamista kotihoitoon. Kumpikin ehdotuksista kaatui äänestyksessä.
Erityisen iloinen olen kuitenkin siitä, että jo karsintalistalla ollut lapsiperheiden kodinhoitajan toimi saatiin aikanaan lautakunnassa yksimielisesti palautettua talousarvioon. Kyseessä on ennaltaehkäisevä palvelu, jossa lapsiperheillä on mahdollisuus saada neuvolan terveydenhoitajan lähetteellä muutama maksuton kodinhoitajan käynti. Palvelua tarjotaan perheille, joissa erityisen elämäntilanteen takia on kriisin vaara. Kodinhoitajan tuella on mahdollisuus selvitä pahimman yli ja löytää samalla keinoja elämän hallinnan lisäämiseen. Juuri tällaiseen ennaltaehkäisevää toimintaan on tärkeää panostaa kaikilla toimialoilla tulevaisuudessa.
Ensimmäinen valtuustovuosi on nyt takana. Paljon on ollut opittavaa ja uskoisin aika paljon oppineenikin. Keskiviikkona on vielä lautakunnan kokous. Sen jälkeen on aika hengähtää ennen tammikuun kuntaliitosselvityksen väliraportin arvioimista.

VALTUUSTO 9.12.2013 RYHMÄPUHEENVUORO / Kristillisdemokraatit
Mäntsälän kunnan vuoden 2013 tase on vielä ylijäämäinen.
Ilman holding-yhtiöjärjestelyn siirtymistä seuraavalle vuodelle vuoden 2014
tilikauden tulos tulisi kuitenkin olemaan alijäämäinen, sillä ensi vuoden
katteen arvioidaan ilman sitä jäävän miinukselle. Jo vuoden 2012
tilinpäätöksessä täyttyi ns. kriisikuntamittareista suhteellinen
velkaantuneisuus, joka nousi 57,9 prosenttiin.
Velkaantumiskehityksen katkaisemiseksi tai ainakin hidastamiseksi
on ollut välttämätöntä laatia maltillinen talousarvio. 2,5 %:n raami antoi
niukasti liikkumavaraa. Nykyinen palvelutaso on kuitenkin pystytty säilyttämään
olosuhteisiin nähden tyydyttävästi. Myöskään henkilöstön lomautuksia tai
irtisanomisia ei ole tarkoitus tehdä tulevan budjettivuoden aikana. Tiukka
taloudellinen tilanne ja epävarmuus tulevaisuudesta ovat kuitenkin omiaan
lisäämään henkistä kuormitusta. Tästä syystä henkilöstön jaksamiseen on
kiinnitettävä erityistä huomiota.
Uutta yritystoimintaa on houkuteltava kuntaan lisää. Tänne
viime aikoina perustetut yritykset ovat hyvä esimerkki siitä, että Mäntsälällä
on aitoa kilpailuetua mm. loistavan sijaintinsa takia. Uusien investointien
osalta on hyvä selvittää erilaisia malleja kuten elinkaarimalli ja leasing.
Jatkossa tulee olemaan yhä vain tärkeämpää tuottaa palvelut
oikea-aikaisesti, tuloksellisesti ja ennaltaehkäisevästi. Kristillisdemokraatit
pitävät tärkeänä varhaiseen tukeen ja ennaltaehkäisevään toimintaan
panostamista. Vahvistamalla matalan kynnyksen palveluita voidaan välttää
raskaampien ja kalliimpien palvelujen tarve. Tästä hyvänä esimerkkinä
talousarvioon sisältyvä lapsiperheiden kodinhoitajan toimi. Tukemalla
lapsiperheiden jaksamista kriittisissä elämänvaiheissa voidaan katkaista tilanteen
kriisiytyminen ja ehkäistä pitemmän palveluntarpeen muodostuminen. Myös ikäihmisten palveluissa tulee jo
hallituksen rakennepaketin sisältämien linjaustenkin mukaan panostaa kotihoidon
tukemiseen ja resursointiin entistä enemmän.
Kaiken kaikkiaan kunnan menojen harkitsematon kasvattaminen
tässä taloudellisessa tilanteessa olisi vastuutonta ja huonoa taloudenhoitoa.
Tarvitsemme nyt tarkkaa harkintaa ja
yhteisvastuullisuutta.
torstai 24. lokakuuta 2013
Hajautettu ratkaisu Fennovoiman sijaan
Mäntsälän kunnanvaltuusto saanee
lopulta päätettäväkseen, pysyykö kunnan energiayhtiö Fennovoima-hankkeessa
osakkaana. On syystä herättänyt kysymyksiä ja närkästystäkin yritys pitää asian
päättäminen pienen piirin käsissä. Asian tuominen valtuustoon on oikea linjaus
myös tulevia holding-yhtiötä koskevia, omistajaohjausta vaativia kysymyksiä
ajatellen.
Ydinvoimalla on hyvät puolensa.
Sillä voidaan vähentää hiilidioksidipäästöjä ja lisätä kotimaisen
sähköntuotannon osuutta ja niin vähentää riippuvuutta ulkomaisesta, erityisesti
Venäjän tuontisähköstä. Ydinvoiman käyttöön liittyy kuitenkin myös riskejä, ei
vähiten ydinjätteen loppusijoituksen toistaiseksi ratkaisematon ongelma. On
huomattava, että Fennovoimalle annettu takaraja esittää suunnitelma käytetyn
ydinpolttoaineensa loppusijoituksesta on vasta kesällä 2016.
Saksalaisen energiajätin EONin
irtauduttua hankkeesta sen osakkuuden osti Venäjän valtion ydinvoimayhtiö
Rosatom. Se toimii myös laitostoimittajana. Suomalaisten mielissä venäläisellä
laitostoimittajalla on helposti huono kaiku. Venäläiset ovat kuitenkin
kehittäneet reaktori- ja voimalaitostekniikkaansa sitten Tsernobylin aikojen
eikä liene syytä epäillä laitostoimittajan pätevyyttä ja luotettavuutta tässä
suhteessa. Lehtitietojen mukaan Rosatom on kuitenkin valmis lisäämään
omistusosuuttaan nykyisestä 34%:sta lähes 50%:iin (Rosatomin
vientiyksikön pääjohtaja Domart Alijev sanomalehti Kalevassa syyskuussa 2013). Fennovoima-hanketta on perusteltu kotimaisuudella –
miten käy kotimaisuusasteen kun omistuksesta jo nyt kolmasosa on venäläistä ja
osuus kenties yhä kasvaa? Sen sijaan, että
ostettaisiin suoraan venäläistä sähköä, siirretään vain sen tuotanto Suomeen.
Eikö tässä käy kuin hölmöläisten peitonjatkamisessa?
Osakkaiden päätöksentekoa
hankaloittaa suuresti se, ettei hankkeen lopullisista kustannuksista, tuotosta
tai riskeistä ole annettu tarkempaa tietoa. Kunnallisten sähköyhtiöiden
hallitusten jäsenet ja kunnanvaltuutetut joutuvat tekemään kauaskantoisia ja
myös taloudellisesti merkittäviä päätöksiä ilman asiallisia premissejä.
Laitostoimituksen hinnaksi on arvioitu 5.6 – 6.6 miljardia euroa, ja eri
tahojen esittämät arviot poikkeavat toisistaan suuresti. Sähkön hinnan kehittyminen tulevaisuudessa
tulee vaikuttamaan merkittävästi myös eri energiamuotojen
kannattavuusarviointiin. Muiden energiamuotojen tuotannon kehittyessä ydinvoimalla
tuotettu sähkö ei välttämättä enää tulevaisuudessa tule olemaankaan niin
edullista kuin mitä aiemmin on ollut. On myös muistettava, että kun sähkön
tarjonta sähkömarkkinoilla lisääntyy, alentaa se vastaavasti sähkön hintaa. Tulevaisuudessa
ja osin jo nyt on rakennettu ns. aktiivienergiataloja, joissa talo tuottaa
sähköä yli oman kulutustarpeen. Tämä ylimääräinen sähkö on mahdollista myydä
valtakunnanverkkoon. Jatkossa tällaiset ratkaisut tullevat yleistymään esim.
aurinkopaneelilaitteiden hintojen alentumisen ja akkuteknologian kehittymisen
myötä. Mitä edullisempaa sähkö tulee tulevaisuudessa olemaan, sitä pienemmäksi
jää Fennovoima-hankkeen tuottama hyöty suhteessa muihin vaihtoehtoihin.
On aivan oikein kartoittaa
mahdollisuuksia edullisen sähkön saannin turvaamiseksi kuntalaisille
tulevaisuudessa. Ydinvoima antaa aikalisää etsittäessä puhtaampia
energiamuotoja. Fennovoima-hanke on kuitenkin liian suuri ja riskialtis
sijoitus. Kunnan talous on kriisissä ja säästöjä joudutaan etsimään kaikilta
palvelun sektoreilta. Miksi satsata näin epävarmaan hankkeeseen, jonka
mahdollisesta hyödystä ei ole takeita? Parempi vaihtoehto on etsiä hajautettua
ratkaisua, pienempiä ja mielellään myös ympäristövaikutuksiltaan puhtaampia
vaihtoehtoja. Erilaiset bioenergian ja muiden uusiutuvien energianlähteiden
hyödyntämiseen perustuvat hankkeet ja niihin investoiminen turvaavat paitsi
sähkönsaannin, myös turvallisemman ja viihtyisämmän asuinympäristön.
KD:n valtuustoryhmä: Soili Norro (valtuutettu), Matti
Virtanen (varavaltuutettu), Hans Hammert (varavaltuutettu)
Tämä kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Mäntsälä-lehdessä tiistaina 22.10.2013
maanantai 2. syyskuuta 2013
Kotihoidontuen jakaminen perheiden päätettäväksi
Hallituksen budjettiriihessään tekemä esitys kotihoidontuen pakollisesta jakamisesta tasan vanhempien kesken on valitettava. Näennäisesti kyse on tasa-arvon edistämisestä. Tosiasiallisesti uudistus toteutuessaan johtanee siihen, että moni perhe jättää käyttämättä toisen puolen vanhempainvapaasta. Syy ei silloin ole se, että isät eivät viihdy kotona lasten kanssa, vaan taloudellinen välttämättömyys.
Hoitovapaalle jääminen on esimerkiksi yrittäjille lähes mahdotonta. Pätkätyöläinenkään ei voi kieltäytyä töistä silloin, kun niitä on tarjolla. Entä eronneet yhteishuoltajat tai yksinhuoltajat? Onko heillä oikeus vain puolikkaaseen vanhempainvapaaseen ja sen aikaiseen kotihoidontukeen? Hallituksen esitys ei ota huomioon myöskään puolisoiden välisiä tuloeroja. Perheet eivät enää saa omasta tilanteestaan käsin tehdä ratkaisua siitä, kumpi jää kotiin hoitamaan lapsia, olipa parempituloinen sitten äiti tai isä.
Kristillisdemokraatit vastustivat esitystä viimeiseen saakka. Viimein oli tultu tilanteeseen, jossa ministeri Räsäsen mukaan esitys olisi tehty joka tapauksessa, olivatpa kristillisdemokraatit mukana tai eivät. Viikonloppuna KD:n puoluekokouksessa hyväksytyssä linjapaperissa todetaan edelleen puolueen pyrkivän siihen, että vanhempainvapaan kehittämisessä turvataan perheiden oikeus päättää vapaasti, kumpi vanhemmista lapsia hoitaa. Kristillisdemokraatit ovat myös ajamassa sitä, että vanhemmuuden kustannuksia tasattaisiin siirtämällä vanhempainvapaiden kústannusvastuu yrityksiltä valtiolle tai jakamalla kustannukset tasaisesti kaikille työnantajille.

Tasa-arvo myös työmarkkinoilla on tärkeä tavoite. Siihen ei kuitenkaan pidä pyrkiä perheiden valinnanvapauden kustannuksella. Monet isät jäävät hoitovapaalle vapaaehtoisesti, kuten oma puolisoni teki jo kymmenen vuotta sitten minun saatuani viran Mäntsälästä.
Netissä on mahdollista allekirjoittaa hallitukselle toimitettava vetoomus siitä, että kotihoidontuen jakaminen säilyisi perheiden harkinnan varaisena osoitteessa http://www.adressit.com/kodinhoidontuen_jakaminen_perheiden_paatettavaksi Vetoomus ei ole kristillisdemokraattisen puolueen tekemä, vaikka onkin linjassa puolueen tavoitteiden kanssa.
tiistai 28. toukokuuta 2013
VALTUUSTO 27.5.2013 Lausunto metropoliselvityksestä / Kristillisdemokraatit
Kuntarakennelain
mukainen selvitysvelvollisuus koskee kaikkia metropolialueen kuntia. Pitää
kuitenkin muistaa että kyseessä on selvitysvelvollisuus, ei
yhdistymisvelvollisuus. Kuntia velvoitetaan vähimmillään antamaan selvitys,
jossa arvioidaan hallinnon ja palvelujen järjestämistä ja tuottamista, alueen
taloudellista tilannetta, asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia,
lähidemokratian toteutumista sekä yhtenä kuntana saavutettavissa olevia
hyötyjä. Valtiovalta edellyttää Mäntsälältä ainoastaan vastauksia näihin
kysymyksiin, ei yhdistymistä muiden kuntien kanssa.
Liitosselvityksillä
on mahdollista kartoittaa erilaisia vaihtoehtoja nykyisen kuntarakenteen
säilyttämisestä erilaisiin liitosvaihtoehtoihin. Keski-Uudenmaan kahdeksan
kunnan liitoksella saavutettaisiin epäilemättä synergian mukanaan tuomia etuja.
Katsomme kuitenkin että alueen suuren koon ja väestön epätasaisen jakautumisen
takia lähidemokratia ja lähipalvelujen takaaminen myös reuna-alueille ovat
uhattuina. Tämä uhka on mielestämme suurempi kuin saavutettavat edut. Katsomme,
että kaavaillussa suurkunnassa asukkaiden vaikutusmahdollisuudet ja
lähidemokratian toteutuminen heikentyvät merkittävästi.
Kannatamme
suurten kuntaliitosten sijaan kuntien välisen yhteistyön syventämistä ja
lisäämistä ja metropolihallinnon osalta ainakin alkuvaiheessa maakuntaliiton
pohjalle rakentuvaa mallia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)