Perhevapaat remonttiin

Kun perheiltä on kysytty tutkimuksissa, miten he mieluiten järjestäisivät pienten lasten hoidon, ovat tulokset hyvin samansuuntaisia tutkimuksen tekijästä ja ajankohdasta riippumatta. Suurin osa vanhemmista haluaa järjestää pienten, alle kaksi-kolmivuotiaiden lasten hoidon kotona.

Suomessa ansiosidonnainen vanhempainvapaakausi päättyy lapsen ollessa n. 11 kuukauden ikäinen. Tämän jälkeen on mahdollista jäädä hoitamaan lasta kotihoidon tuen turvin. Kotihoidon tuki on kuitenkin hoitolisälläkin yhdestä lapsesta vain noin 525 euroa/ kk. Kotihoidontukijärjestelmää on arvosteltu siitä, että sitä käyttävät useimmin äidit, ja sen on katsottu heikentävän naisten asemaa työmarkkinoilla. Kuitenkin suomalaiset naiset palaavat töihin vanhempain- ja hoitovapaiden jälkeen työmarkkinoille huomattavasti runsaammin kuin äidit muualla Euroopassa.

Lasten hoitojärjestelyjä pohdittaessa tulisi lapsen edun olla aina ensisijainen. On kehityspsykologinen tosiasia että pienet, alle kolmivuotiaat lapset, eivät hyödy ryhmässä annetusta varhaiskasvatuksesta. Heidän infektioriskinsä on myös suurempi kuin vanhempien lasten. Pienten lasten kotihoidon etuja tulisikin tarkastella laajemmin, osana sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuutta. Kotihoitoa tukemalla voidaan vähentää pienten lasten tulehdussairauksia, esimerkiksi korvatulehduksia, jolloin terveyspalveluidenkin tarve pienenee. Erityisesti pienten lasten päiväkotihoito on jo sinänsä kallista - yhden alle kolmivuotiaan päivähoitopaikan kustannukset päiväkodissa ovat n. 15 000 euroa vuodessa.

Äidit jäänevät isiä useammin hoitamaan lapsia usein taloudellisista syistä. Hoitorahan vaatimaton taso pakottaa elämään käytännössä pitkälti yhden palkansaajan tulojen varassa. Useimmiten nuoren perheen ollessa kyseessä isä on vanhemmista parempipalkkainen, joten perheen kannalta on edullisempaa että äiti jää kotiin lapsen kanssa. Olisikin syytä selvittää, miten ansiosidonnaisen vanhempainrahakauden pidentäminen nykyisestä esimerkiksi siihen asti, kun lapsi täyttää 18 kk vaikuttaisi isien halukkuuteen käyttää mahdollisuutta jäädä lasta hoitamaan. Vanhempainrahakauden käytön ajankohtaan olisi myös syytä saada nykyistä enemmän joustoa.

Vanhempainrahakauden jälkeen tulee perheillä olla edelleen todellisia vaihtoehtoja lasten hoidon järjestämiseen. Eräänlainen "raha seuraa lasta" -tyyppinen palvelusetelimalli on mielestäni hyvin varteenotettava vaihtoehto. Setelin arvo olisi sama kaikille, ja perheet voisivat itse vapaasti valita kunnallisen päivähoidon, yksityisen päivähoidon tai kotona vanhemman itsensä tai palkatun hoitajan antaman hoidon välillä.

On korkea aika alkaa nähdä pienten lasten kotihoito yhteiskunnallisesti arvokkaana työnä.

Kenen edusta on kyse?

Erityispedagogiikan professori Timo Saloviidan mukaan (HS Viesrakynä 4.3.2015) koulutyötä haittaavat opettajien pyrkimys ryhmäkokojen pienentämiseen sekä kouluavustajien runsas käyttö. Hän väittää, ettei ryhmäkoolla ole juurikaan merkitystä oppimistuloksiin. Tästä rohkenen olla eri mieltä. Suuresta ryhmäkoosta kärsivät eniten ne, joilla on oppimisen vaikeutta. Ryhmäkoon rajaaminen on eräs tuen keino. Etenkin jos luokassa ei ole Saloviidan parjaamaa avustajaa, opettajan huomio ei millään riitä kaikille avun tarvitsijoille tasapuolisesti.

Mihinkähän perustuu Saloviidan väite siitä, että erityisluokalle siirtoon riittää se, että opettaja ja rehtori pääsevät asiasta yksimielisyyteen? Perusopetuslain 17 pykälässä säädetään erityisluokalle siirroista. Lain mukaan ennen erityistä tukea koskevan päätöksen tekemistä on kuultava oppilasta ja huoltajaa. Oppilaan opetusta vastaavilta (opettajat) on hankittava selvitys oppilaan etenemisestä. Lisäksi on tehtävä moniammatillisena oppilashuollon yhteistyönä selvitys oppilaan jo saamasta tehostetusta tuesta ja oppilaan kokonaistilanteesta. Nämä kaikki näkemykset kootaan asiakirjaan nimeltä pedagoginen selvitys. Tarvittaessa pedagogista selvitystä on vielä täydennettävä psykologisella tai lääketieteellisellä asiantuntijalausunnolla. Kaiken tämän moniammatillisen yhteistyön tuottaman dokumentoinnin perusteella koulutuksen järjestäjä tekee erityisopetuspäätöksen. Koulutuksen järjestäjä ei ole koulu, vaan kunta, ja erityisopetuspäätökset tekee opetuspäällikkö tai vastaava ylempi virkamies. On todella kummallista, että Saloviita päättää kirjoituksensa vaatimalla, että päätösvalta siirroista erityisopetukseen otetaan pois opettajilta ja annetaan terveydenhuollon ammattilaisille. Miten se voidaan ottaa pois kun sitä ei ole nytkään?

Perusopetuksessa on vuodesta 2011 ollut käytössä ns. kolmiportainen tuki. Sen tarkoituksena on ollut vähentää erityisopetuspäätösten tekemisen tarvetta, kun monenlaista tukea voidaan antaa oppilaalle ilman erityisoppilaan statusta. Yleiseen ja tehostettuun tukeen ovat oikeutettuja kaikki oppilaat, ja niiden keinovalikossa ovat lähes kaikki opetuksen eriyttämisen muodot, mukaan lukien osa-aikainen erityisopetus. Ei tarvita pitkiä ja raskaita tutkimuksia ja päätösprosesseja tuen antamiseen, vaan tukea voidaan antaa resurssien puitteissa tarvittaessa. Tuen tarpeen arvioinnissa ja tuen toteuttamisessa luotetaan opettajien ammattitaitoon. Vasta erityisen tuen piiriin pääsemiseen tarvitaan edellä kuvattu pitkä prosessi.

Salovaara tarjoaa ratkaisuksi avustajien irtisanomista ja vapautuneiden palkkarahojen osoittamista erityisopettajien palkkaamiseen. Erityisopettajia toki tarvittaisiin nykyistä enemmän. Pätevistä erityisopettajista on kuitenkin pulaa. Onko ratkaisu siis avustajien korvaaminen epäpätevillä erityisopettajilla? Kenen edunvalvonnasta tässä on kyse?

Maahanmuuttajako terroristi?

Terroristijärjestöjen järkyttävät teot niin Syyriassa ja Irakissa kuin Nigeriassa ja sen naapurimaissa sekä Euroopassa tapahtuneet viimeaikaiset järkyttävät iskut ovat aivan oikeutetusti aiheuttaneet huolestumista ja pelkoa myös Suomessa. Sama voisi tapahtua meilläkin. Jos Suomi osallistuu koulutusyhteistyöhön Irakissa, on otettava huomioon myös sen vaikutukset turvallisuuteen ja varauduttava riskeihin.

Terrorismi on kaikin tavoin tuomittavaa. Sen uhan edessä on kuitenkin vaarana että käperrymme ja alamme lyödä leimoja kaikkiin uskonnollisesti tai etnisesti mielestämme epäilyttäviin henkilöihin. Huiviin verhoutunut nainen lapsineen tai tummahipiäinen perheenisä alkavat saada mielessämme uhkaavia piirteitä.

Tunnen useita Suomessa asuvia maahanmuuttajia. Jotkut heistä ovat tulleet tänne töihin, toiset avioliiton kautta. He tulevat useista eri maista ja etnisistä ryhmistä. Yhteistä heille on halu rakentaa maata, jonka ovat syystä tai toisesta valinneet uudeksi kotimaakseen. He ovat työkykyisiä ja –haluisia, aktiivisia kansalaisia. Edes pelottavan vaikea kielemme ei ole saanut heitä lannistumaan.

On päivänselvää että islamistinen propaganda ja jihadismi ovat turvallisuusuhka. Maahanmuuttotaustaisuus ja terrorismi eivät kuitenkaan ole sama asia. Ensinnäkin suurin osa Suomeen muualta tulleista eivät edes ole uskonnoltaan muslimeja, vaan kristittyjä. Toiseksi suurin osa Suomessa asuvista muslimeista haluaa elää tavallista elämää rauhassa naapuriensa kanssa. Suomen muslimiyhteisö on kiitettävästi ottanut kantaa radikalisoitumiseen ja sanoutunut irti väkivaltaisesta islamin tulkinnasta.

Terrorismin torjunnassa on tärkeää turvata poliisille riittävät resurssit ja toisaalta ehkäistä syrjäytymistä ja radikalisoitumista huolehtimalla tänne tulevien kotoutumisesta ja hyvästä koulutuksesta. Jokin aika sitten kirjoitettiin Hesarissa suurten kaupunkien mava-luokkien (maahanmuuttajien valmistavien luokkien) suurista oppilasmääristä. Näille luokille tuleekin säätää ryhmäkoon ylärajaksi sama kuin erityisopetuksen pienryhmäkoko eli korkeintaan kymmenen oppilasta. Myös niiden maahanmuuttajaperheiden äitien, jotka eivät käy työssä kodin ulkopuolella, kielen oppimisesta on pidettävä huolta.

Kristillisdemokraattien vaaliohjelmassa todetaan maahanmuutosta seuraavasti: Vastuullinen maahanmuuttopolitiikka toivottaa maahamme jo muuttaneet ihmiset tervetulleeksi osaksi yhteiskuntaamme ja yhteisöjämme. Samalla se ottaa huomioon yhteiskuntamme kestokyvyn sekä turvallisuuden. Muukalaisvihamielisyyttä, syrjintää ja rasismia ei tule hyväksyä missään muodossa. Maahanmuuttopolitiikan tulee olla hallittua, inhimillistä ja johdonmukaista.

Apua ajoissa

Oikea-aikainen apu on paras apu. Lapsiperheissä kriisivaiheita ovat usein lasten syntymä ja pikkulapsivaihe. Parisuhde on koetuksella, perheen taloudellinen tilanne ei ole järin hyvä ja lasten ympärivuorokautinen hoito väsyttää. Yhä enemmän on perheitä, joissa arjen taidot ja elämänhallinta ovat hukassa. Kriisit altistavat uupumukselle, masennukselle, riidoille ja perheväkivallalle sekä päihteiden käytölle. Kaikilla perheillä ei ole lähisuvun tai ystävien muodostamaa tukiverkostoa lähietäisyydellä. Aina ei perheen tarvitse edes olla kriisissä. Pienten lasten vanhempien jaksaminen vain on koetuksella.

Jos kriisivaiheessa ei saada apua, on vaarana että ongelmat kasaantuvat ja muuttuvat yhä vaikeammin hallittaviksi. Kun perhe voi pahoin myös lapset voivat pahoin ja heidän tasapainoinen kehityksensä häiriintyy. Ennen pitkää lapsi alkaa oireilla pahaa oloaan ja pahimmillaan tämä johtaa vaikeuksiin koulunkäynnissä ja sosiaalisissa suhteissa. Osa perheistä voi niin huonosti että jossain vaiheessa vanhemmat eivät enää kykene huolehtimaan kasvatustehtävästään ja ainoaksi ratkaisuksi jää sijoittaa lapsi perheen ulkopuolelle.

Perheen ulkopuoliset sijoitukset ovat yhteiskunnalle kalliita. Niistä edullisimpaan vaihtoehtoon eli siijaisperheiden käyttöön on hallitus esittämässä lapsimäärän vähentämistä per perhe, jolloin sijoituspaikkojen määrä tulee laskemaan. Ammatilliset perhekodit ovat seuraava vaihtoehto, kalleinta on tietysti tässäkin tapauksessa laitoshoito.

Perheet tarvitsevat tukea silloin kun ongelmat ovat vielä pieniä. Usein esimerkiksi pikkulapsiperheen kriisiytyneessä tilanteessa apu saadaan lapsiperheiden kodinhoitajapalveluilla. Mäntsälässä on ollut käytäntönä että lapsiperhe voi neuvolan lähetteellä saada kodinhoitajan palveluja tietyn määrän. Usein riittää viitisen käyntiä, joiden aikana perhettä myös opastetaan arjen hallinnan taidoissa.

Perusturvalautakunnassa olemme halunneet välttää 90-luvun laman virheitä - silloinhan karsittiin juuri tämän tyyppisiä ennaltaehkäiseviä palveluja. Viime vuoden talousarviokäsittelyssä saimme palautettua sieltä jo karsitun lapsiperheiden kodinhoitajan vakanssilisäyksen. Vakanssi oli tosin pitkään täyttämättä säästösyistä mutta on nyt käsittääkseni täytetty.

Tällaiset satsaukset ovat investointi tulevaisuuteen, koska ne vähentävät raskaampien ja kalliimpien palvelujen tarvetta myöhemmin. Tärkeintä on tietysti että niillä ehkäistään perheiden pahoinvointia ja tuetaan lasten tasapainoista kehitystä.

Mama Africa huolehtii lapsistaan

Suomessa vierailulla oleva Kansainvälisen kauppakeskuksen ITC:n johtaja Arancha González kehottaa Helsingin Sanomien haastattelussa suomalaisia etsimään kauppakumppaneita Afrikasta, josta löytyy hänen mukaansa erinomaisia bisnesmahdollisuuksia. Afrikalle ennustetaan seuraaaville 20 vuodelle suurimpia talouden kasvulukuja, suurinta kaupungistumista ja suurinta keskiluokan kasvua.
 

Olen itse elänyt afrikkalaisessa suurkaupungissa, Yaoundéssa, vuosituhannen vaihteessa noin seitsemän vuoden ajan. Palattuani sinne viime vuoden lopulla muutamaksi viikoksi tein havaintoja, joiden perusteella on helppo uskoa edellä mainittujen ennusteiden paikkansapitävyyteen. Keskiluokan kasvun huomaa rakentamisesta, autojen määrän kasvusta, koulutuksen arvostamisesta ja elämäntavan länsimaistumisesta. Yhä useammat hakeutuvat Eurooppaan tai Amerikkaan opiskelemaan, ja monet palaavat kotimaahansa päätettyään opintonsa.
 

Afrikkalainen koulutettu keskiluokka on halukasta ja kykenevää kehittämään omaa maataan. Tätä potentiaalia kannattaisi länsimaiden tukea. ITC on kehitysjärjestö, jonka tarkoitus on edistää kaupan käyntiä ja sitä kautta kehitystä köyhissä maissa. Edistämällä kehittyvien maiden kauppaa ja auttamalla niitä saamaan tuotteitaan maailmanmarkkinoille edistetään samalla tehokkaalla tavalla köyhyyden vähentämistä. Perinteistä kehitysapua on usein aiheellisestikin arvosteltu sen passivoivan luonteen takia. Aid for trade -ajattelussa poistetaan esteitä kaupankäynnin tieltä ja annetaan sitä kautta köyhille maille mahdollisuus taistella köyhyyttä vastaan ja kehittyä omin voimin.
 

González kehottaa käymään kauppaa erityisesti naisten pyörittämien pienyritysten kanssa. Miksi juuri naisten? Siksi, että missä tahansa maassa pk-yritykset muodostavat 80-90 prosenttia talouden toimeliaisuudesta, ja niistä noin puolet on naisten vetämiä. Lisäksi naiset käyttävät 90 prosenttia tuloistaan perheisiinsä ja yhteisöihinsä. Miehillä vastaava luku on vain 40%. Tämäkin tosiasia on yhtäpitävä omien havaintojeni kanssa. Mama Africa huolehtii lapsistaan ja yhteisöstään.
 

Perinteistä kehitysapuakaan ei tule unohtaa. Koulutus on avainasemassa hankkeita valittaessa. Koulutus voimaannuttaa yksilöitä ja yhteisöjä kantamaan itse vastuuta toimeentulostaan ja kehittymisestään.Usein epäillään, meneekö annettava kehitysapu perille. Seurasin läheltä erään Suomen ulkoministeriön rahoittaman kehitysprojektin koulutusvaihetta loppuvuodesta. Kuten monessa muussakin projektissa, siinäkin rahoitus kanavoidaan kansalaisjärjestön kautta. Järjestön edustajat ovat säännöllisesti yhteydessä paikalisiin toimijoihin ja käyvät paikan päällä monitorointimatkoilla kerran-pari vuodessa. Paikallinen toimija antaa säännölliset talous- ja toimintaraportit rahoittajalle.
 

Kansalaisjärjestöjen kautta tehtävä kehitysapu suunnataan usein ruohonjuuritasolle ja henkilökohtaiset yhteydet takaavat suoran tiedon saannin projektien etenemisestä. Hankkeiden valvonnasta vastaavilla tulee olla tietoa ja kokemusta kohdemaan kulttuurista ja toimintatavoista riskien tunnistamiseksi ja minimoimiseksi. Hankkeille tulee myös tehdä vaikuttavuusarviointi. Niitä olisi nähdäkseni mahdollista tehdä nykyistä enemmän yhteistyössä esimerkiksi yliopistojen kehitysmaatutkimuksen tai vastaavien laitosten kanssa.

Kostoisku

Suomenkin tiedotusvälineissä on tänään uutisoitu Boko Haramin hyökkäyksestä Pohjois-Kameruniin. Viime sunnuntaina päättynyt Afrikan Unionin huippukokous päätti vedota YK:n turvallisuusneuvostoon avun saamiseksi taistelussa Boko Haramia vastaan. Tarkoituksena on saada koottua 7500 miehen monikansalliset afrikkalaiset joukot.

Yhteenotot kamerunilais-tsadilaisten joukkojen ja terroristijärjestön välillä ovat jatkuneet vikonlopun yli. Tiistaina Tsadin armeijan joukot, jotka pitivät tukikohtanaan Kamerunin puolella sijaitsevaa Fotokolin kaupunkia, valtasivat nigerialaisen Gamborun kaupungin, jota Boko Haram oli pitänyt vallassaan jo kolmisen viikkoa.

Keskiviikkona islamistijärjestön joukot tekivät verisen kostoiskun Fotokoliin. Ranskan kansainvälisen radion (RFI) mukaan ne hyökkäsivät kaupunkiin muslimien aamurukouksen aikaan, tappoivat moskeijassa koolla olleet ja sytyttivät moskeijan tuleen. Ne kulkivat talosta taloon tappaen sokeasti siviilejä. Kamerunin ja Tsadin yhteiset joukot saivat viimein hyökkäyksen torjuttua, mutta kaupungin kerrotaan olleen sen jäljiltä täynnä ruumiita. Hyökkäyksessä kuolleiden siviilien määrästä liikkuu erilaisia arveluja.

Taistelussa kuoli seitsemän kamerunilaista ja yhdeksän tsadilaista sotilasta. Boko Haramin taistelijoista kuoli 50-100.

Ranska tukee Boko Haramin vastaista taistelua tekemällä tunnistuslentoja Tsadin ja Kamerunin ilmatilassa. On todennäköistä että taistelut kiihtyvät Nigerian presidentinvaalien alla. Ne pidetään 14. helmikuuta.

Kotihoidontuki säilyy entisellään

Hallituspuolueiden puheenjohtajat päättivät viime metreillä vetää pois esityksen lasten kotihoidon tuen kiintiöittämisestä tasan kummankin vanhemman kesken. Kristillisdemokraateille tämä on uuvutustaistelun tulos, sillä KD on ministerinsä johdolla vastustanut kiintiöittämistä koko hallituskauden ajan.

Nyt tehty päätös on viisas. Kotihoidon tuen kiintiöittäminen olisi ollut yhteiskunnalle kallis ratkaisu. Se ei olisi vähentänyt kestävyysvajetta - päinvastoin, se olisi lisännyt valtion talouden menoja noin 80 miljoonalla eurolla ja paisuttanut entisestään julkista sektoria ja kuntien taakkaa, kun päiväkoteihin olisi pitänyt saada lisää henkilökuntaa. Pahimmillaan se olisi pakottanut lisäinvestointeihin uusien päiväkotien rakentamiseksi.

Taloudellisen näkökulman lisäksi päätös oli oikea, koska nyt ei puututa perheiden oikeuteen päättää lasten hoidon järjestelyistä. Niistä tulee voida jatkossakin päättää perheen sisällä ilman valtiovallan puuttumista. Tasa-arvo myös työmarkkinoilla on tärkeä tavoite. Siihen ei kuitenkaan pidä pyrkiä perheiden valinnanvapauden kustannuksella.